Ģ��ֱ��

1600-luvulla eurooppalaisessa maalaustaiteessa kukoisti vanitas-perinne, jossa saippuakuplat symboloivat turhamaisuutta, katoavaisuutta ja kuolemaa. Kupla on myös mainio metafora kuvaamaan hypeä. Hypellä tarkoitetaan laajoihin teknologiaprojekteihin ja -visioihin liittyvää yliampuvaa, liioittelevaa ja kritiikitöntä suhtautumistapaa, joka luo teknologialle suuria odotuksia.

Hypekuplat, kuten saippuakuplat, puhkeavat lähes varmasti. Teknologiahypen tutkijat ovat nimenneet tämän säännönmukaisuuden hypen ja pettymysten kehäksi (esim. Bakker & Budde 2012; Brown 2003; Konrad 2006; Ruef & Markard 2010; van Lente ym. 2013). Hypeen liittyvä innostus on korvautunut pettymyksillä esimerkiksi interaktiivisen television (Konrad 2006), vetyautojen (Bakker & Budde 2012) ja bioteknologian (Brown 2003) yhteydessä. 

Hypekuplan puhjetessa teknologiaan liittyneet odotukset paljastuvat yksinkertaisesti liian suuriksi, jotta ne voisivat sellaisenaan toteutua. Pettymyksistä voi seurata mainehaittoja ja uskottavuusongelmia teknologiayrityksille. Pettymysten myötä yritysten voi olla vaikea vakuuttaa rahoittajat omasta osaamisestaan. Mahdollisesti myös kansalaisten on pettymysten jälkeen vaikeampi luottaa teknologisiin innovaatioihin ja niiden puolesta puhuviin. 

Hypetetyt hoivateknologiat

Puheet iäkkäiden hoivatyöhön suunnatusta hoivateknologiasta kuvaavat hyvin hypeä. Hoivateknologia nähdään yleisesti ottaen yhtenä ratkaisuna hoivakriisiin, kasvavaan hoitajapulaan väestön ikääntyessä ja hoivatarpeiden kasvaessa. Hoivateknologiaan liittyy myös lupauksia paremmista palveluista, kustannustehokkuudesta ja elpyvästä julkisesta taloudesta (Jaakola 2023). 

Petteri Orpon hallituksen asettama seurantaryhmä hoitajamitoituksen kehittämiseksi on tuorein esimerkki hypestä. Ryhmän tarkoituksena on ”edistää, tukea ja seurata” hallitusohjelman mukaista valmistelua, jonka myötä myös teknologia voitaisiin laskea mukaan hoitajamitoitukseen ympärivuorokautisissa hoivapalveluissa (STM 2024). Ajatuksena on, että teknologian avulla hoitajien työtä saataisiin tehostettua ja työtehtäviä korvattua 30 miljoonan euron edestä.

Hoivateknologian yhteydessä hype ei ole korvautunut pettymyksillä julkisessa keskustelussa tai sotepolitiikassa mutta ei myöskään liiemmin yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. Tämä tekee hoivateknologiasta varsi poikkeuksellisen ilmiön verrattuna muihin teknologioihin, jotka nähdään ratkaisuina yhteiskunnallisiin haasteisiin. 

Hoivateknologia on poikkeuksellista myös siinä mielessä, että muut ”ratkaisut” hoivakriisin ovat herättäneet paljon enemmän kriittistä huomiota. On esimerkiksi vaikeaa esittää hoivatyöperäinen maahanmuutto teknologian kaltaisena kiistattomana ratkaisuna ajautumatta ”romanttiseen rasismiin” (Kuronen 2015), jossa maahanmuuttajien hoivaamistaidot luonnollistetaan, tai herättämättä kysymyksiä työntekijöiden oikeuksien polkemisesta (Näre 2012).

Erittelen tässä kirjoituksessa neljä mahdollista selitystä sille, että hype on edelleen pettymyksiä yleisempää hoivateknologioista keskusteltaessa.

Neljä selitystä hypen voittokululle

Ensimmäisen selityksen mukaan hype on realistista. Teknologia toimii kuten luvataan, odotukset täytetään ja pettymyksiä ei ole luvassa. Vaikka moni teknologiayritys ja viranomainen haluaisi luultavasti pitää tästä ajatuksesta kiinni, kehityskulku on hyvin epätodennäköinen. Hoivateknologian synnyttämien odotusten on jo todettu olevan ylisuuria (Jaakola 2023; Sjögren ym. 2023). Esimerkiksi itsepintaiset arviot työntekijöiden korvattavuudesta teknologian avulla on osoitettu harhaanjohtaviksi, ellei täysin fiktiivisiksi (Parviainen 2019b). 

Myös hoitajat ovat kriittisiä liiallista teknologiainnostusta kohtaan. Arja Rytkösen (2018) väitöskirjan mukaan hoitajat eivät koe, että teknologia vapauttaisi aikaa iäkkäiden kohtaamiseen ja ajattelevat, että teknologialla pyritään liikaa korvaamaan ihmisiä. Hoitajat myös kritisoivat ”ylhäältäpäin tulevia” teknologiaprojekteja, koska ne vievät aikaa hoivalta ja lisäävät töitä (emt., 147).

Toisen, edellistä uskottavamman, selityksen mukaan pettymykset ovat vasta tulossa. Hypeen turvautuville projekteille on ominaista, että symboliset ja rahoitukseen liittyvät lyhytaikaiset tavoitteet saavutetaan, mutta pidemmän aikavälin tavoitteet jäävät tavoittamatta (Brown 2003). Hoivateknologian tapauksessa ajatus hoivarobottien ja muun uuden teknologian hyödyllisyydestä on symbolisesti laajalle levinnyt. Hyödyllisyys voi jäädä kuitenkin hämäräksi, kun robottien kaupallinen saatavuus on olematonta (Parviainen 2019a). Pettymykset koittaisivat siis siinä vaiheessa, kun laajasti ymmärrettäisiin, että esimerkiksi olemattomilla roboteilla ei voi täydentää hoitajamitoituksen aukkoja.

Kolmannen selityksen mukaan vakiintuneet tutkimusasetelmat huomaamattaan uusintavat hypeä. Lähes jokainen hoivateknologiaa koskeva tutkimus, omani mukaan lukien, alkaa toteamuksella, että teknologiasta haetaan ratkaisua hoivakriisiin. Toteamus on niin yleinen, että voidaan puhua hoivateknologiatutkimuksen ”tavaramerkistä”. Hypen kannalta väliä ei ole niinkään sillä, mikä tutkijoiden suhde on tähän lähtökohtaan – onko se esimerkiksi kriittinen vai toiveikas. Merkitystä on sillä, saadaanko odotukset leviämään ja herätettyä niiden mukaista toimintaa (Konrad ym. 2012). Tavaramerkkitoteamuksella herätetään lukijoiden kiinnostus ja huomio. Samalla hype salakavalasti leviää.

Tutkimusasetelmiin liittyy myös vaikeus tutkia sitä, mitä ei ole olemassa. Kiinnostus uutta hoivateknologiaa kohtaan alkoi 2010-luvulla hoivarobotin ajatuksesta (esim. Sharkey & Sharkey 2012; Särkikoski ym. 2020). Kyseessä oli nimenomaan kuvitelma robotista, jolloin tutkimukset perustuivat filosofiseen spekulaatioon. 

Sama asetelma on toistunut myös empiirisissä tutkimuksissa. Niissäkin on yleistä hyödyntää kuviteltuja robotteja tutkittaessa esimerkiksi uuteen teknologiaan liittyviä asenteita (Parviainen 2019a). Spekulatiivisten visioiden avulla saatujen tutkimustulosten ajatellaan kuitenkin kertovan uuden hoivateknologian hyväksynnästä tulevaisuuskuvitelmia laajemmin. Tutkimukset voivat selvittää tapoja, joilla hoivateknologian vastaanottoa voisi helpottaa, mikä taas toimii pohjana hoivapolitiikalle. Tällaisessa soveltavassa tutkimuksessa ollaan jo varsin kaukana filosofisesta pohdinnasta, kun taas hypeä uusinnetaan ja levitetään tehokkaasti. 

Neljännen selityksen mukaan pettymyksiä on jo, mutta ne jäävät piiloon. Teknologiakriittisiä ääniä on Suomessa vaikea tunnistaa tai saada vietyä poliitikoille, teknologiayrityksille ja viranomaisille asti. Tähän selitykseen liittyy useampi seikka.

Ensinnäkin teknologiaa ei välttämättä ääneen kritisoida hoivatyöpaikoilla, koska se voi vaikuttaa työntekijän asemaan ja työn mielekkyyteen. Työntekijöillä voi myös olla vähän tai ei ollenkaan päätösvaltaa teknologia-asioissa. Tällöin näkemyksiä on turha tuoda esille, sillä ne eivät välttämättä johda mihinkään.

Toiseksi hoivateknologiaprojektit ovat olleet lähinnä pilottiluonteisia testauksia. Tällöin on ollut vaikeaa kerätä, yhdistää ja arvioida tietoa niin teknologian toivoituista kuin ongelmallisistakaan seurauksista (ROSE 2021).

Kolmanneksi voittoa tavoittelevat teknologiayritykset eivät välttämättä halua levittää tietoja – joko toimivista tai epäonnistuneista ratkaisuista – liikesalaisuuksien tai mahdollisten mainehaittojen nojalla. 

Neljänneksi tutkijoilla voi olla vaikeuksia saada kriittisten ja hoivateknologiailmiön keskiössä olevien ihmisryhmien, kuten kodeissaan ikääntyvien neljäsikäläisten, ääntä kuuluviin nykyisessä tutkimuskulttuurissa. Osasyynä tälle on kansainvälinen kehitys, jossa ihmistieteellisen tutkimuksen eettisestä ennakkoarvioinnista on muodostunut edellytys rahoitukselle, julkaisutoiminnalle ja yhteistyölle (Härkönen & Korpela 2024). Pakollinen ennakkoarviointi voi viivästyttää tutkimusprosesseja, vähentää motivaatiota kriittisille projekteille ja vaikeuttaa tutkimuksentekoa. Paradoksaalisesti tarpeeton tutkimuseettinen ennakkoarviointi voi jättää hoivateknologiaan liittyvät eettiset ongelmakohdat kartoittamatta.

Viidenneksi startup-kulttuurista levinnyt tapa nähdä epäonnistumiset hyveinä voi vaikeuttaa pettymysten tunnistamista (Koskinen 2022). Teknologisten innovaatioiden kehittämiselle keskeisessä startup-kulttuurissa pettymyksiä ei oikeastaan ole, sillä teknologiayrittäjillä on ”lupa epäonnistua” (Berg, 2013, 5). Vastoin hypen ja pettymysten kehän ideaa, epäonnistumisista tulee tällöin välttämättömiä kehitysaskeleita matkalla menestykseen.

Tämän alustavan jaottelun pohjalta hoivateknologian hypekuplan kestävyydelle on useita hyviä syitä. Ei tarvitse kuitenkaan olla kummoinen ennustaja nähdäkseen kuplan puhkeamisen lähitulevaisuudessa. Itsestään tämä ei kuitenkaan tapahdu, vaan muutos vaatii yrityksiltä ja viranomaisilta reflektiokykyä, tutkijoilta kriittisyyttä myös omia asetelmiaan kohtaan ja medialta tahtotilaa levittää myös muuta kuin yritysten markkinointimateriaaleja.

��ä��ٱ���

Bakker, S. & Budde, B. (2012). Technological Hype and Disappointment: Lessons from the Hydrogen and Fuel Cell Case. Technology Analysis and Strategic Management, 24(6), 549–563.

Berg, A. (2013). Kokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaa. Helsinki: Tulevaisuusvaliokunta.

Brown, N. (2003). Hope against Hype – Accountability in Biopasts, Presents and Futures. Science Studies, 16(2), 3–21. 

Härkönen, M. & Korpela, M. (2024). Eettinen ennakkoarviointi kansainvälisen tutkimushankkeen koetinkivenä. [viitattu 9.4.2024].

Jaakola, J. (2023). Welfare Technologies in Finland: An Ethico-politics of Hype, Hope and Experimentation. Turun yliopisto.

Konrad, K. (2006). The Social Dynamics of Expectations: The Interaction of Collective and Actor-specific Expectations on Electronic Commerce and Interactive Television. Technology Analysis and Strategic Management, 18(3–4), 429–444.

Konrad, K., Markard, J., Ruef, A. & Truffer, B. (2012). Strategic Responses to Fuel Cell Hype and Disappointment. Technological Forecasting & Social Change, 79(6), 1084–1098. 

Koskinen, H. (2022). Towards Startup-Finland? The Shifting Meanings of Entrepreneurship in Post-industrial Finland. Turun yliopisto.

Kuronen, T. (2015). Hoivapommin purkajat. Helsinki: Gaudeamus.

Näre, L. (2012). Hoivatyön glokaaleilla markkinoilla: Filippiiniläisten sairaanhoitajien rekrytointi Suomeen jälkikolonialistisena käytäntönä. Sosiologia, 49(3), 206–221

Parviainen, J. (2019a). Hoivarobotiikka ja faktantarkistus. Yhteiskuntapolitiikka, 84(2), 232–238.

Parviainen, J. (2019b). Miten fiktio hoivaroboteista muuttui faktoiksi?  [viitattu 8.4.2024].

ROSE (Robotit ja hyvinvointipalveluiden tulevaisuus -hanke) (2021). Sote-alan robottien käyttöönottoa suunniteltava ja arvioitava kestävän kehityksen näkökulmasta. [viitattu 8.1.2024].

Ruef, A. & Markard, J. (2010). What Happens after a Hype? How Changing Expectations Affected Innovation Activities in the Case of Stationary Fuel Cells. Technology Analysis & Strategic Management, 22(3), 317–338.

Rytkönen, A. (2018). Hoivatyöntekijöiden työn kuormittavuus ja teknologian käyttö vanhustyössä. Tampereen yliopisto.

Särkikoski, T., Turja, T. & Parviainen, J. (Toim.) (2020). Robotin hoiviin – Yhteiskuntatieteen ja filosofian näkökulmia palvelurobotiikkaan. Tampere: Vastapaino.

Sharkey, A. & Sharkey, N. (2012). Granny and the Robots: Ethical Issues in Robot Care for the Elderly. Ethics and Information Technology, 14(1), 27–40.

Sjögren, H. C., Niemistö, C., Hearn, J. & Viallon, M. (2023). What’s the Problem with Older People? A Policy Analysis of Selected Finnish Reports and Documents on Ageing, Care and Digitalisation. Tutkimusraportteja 567. Helsinki: Kauppakorkeakoulu Hanken.

STM. (2024). Mitoitukseen laskettavan teknologian hanke -seurantaryhmän asettamispäätös. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Van Lente, H., Spitters, C. & Peine, A. (2013). Comparing Technological Hype Cycles: Towards a Theory. Technological Forecasting & Social Change, 80(8), 1615–1628.