
Kasvatustieteiden laitoksen tutkimus
Teemme monitieteistä, kansallisesti ja kansainvälisesti verkottunutta tutkimusta. Tutkimus kattaa laajasti kasvatuksen, koulutuksen, oppimisen ja opettamisen yksilöllisiä, yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Teemme tutkimusta niin kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen, erityispedagogiikan, koulutusjohtamisen kuin varhaiskasvatustieteen aloilla.
Tutkimuksessamme tarkastelemme koulutusta, oppimista ja opettamista koko ihmisen elämänkulussa, eri koulutusmuodoissa sekä työelämässä ja perheessä. Meille on tärkeää tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu sekä vaikuttaminen tulevaisuuden koulutukseen, työelämään ja kasvatukseen. Tutkimuksella pyritään tuottamaan uutta tietoa koulutus- ja kasvatustieteellisistä kysymyksistä, edistämään koulutuspolitiikan kehittämistä ja tarjoamaan käytännön työkaluja opetus- ja kasvatusalan ammattilaisille. 
Tutkimus kattaa laajan kirjon teemoja koulutuksen, opetuksen, oppimisen ja kasvatuksen eri konteksteissa. Keskiössä ovat muun muassa opetussuunnitelmien kehittäminen, koulutuspolitiikan analysointi, oppimisympäristöjen ja teknologian merkitys ja vaikutukset oppimisessa, monikulttuurinen kasvatus, sekä opetuskäytäntöjen, opettajuuden, oppimisen ja oppimisvaikeuksien tutkimus. 

Oppimisen dynamiikan ja interventiotutkimuksen huippututkimusyksikössä (InterLearn) tutkitaan lasten oppimisen ja mielenterveyden yhteyksiä sekä oppimisen tuen keinojen vaikuttavuutta selittäviä tekijöitä.
Lapset, perheet ja sosiaalinen kestävyys (SOSUS) -profilointialueen toiminnassa tutkitaan monitieteisesti, kuinka erilaiset ympäristöt ja mahdollisuudet vaikuttavat lasten ja nuorten kasvuun ja kehitykseen ja perheiden hyvinvointiin.
LearnDigi -profilointialueella tutkitaan tapoja, joilla teknologiaa käytetään oppimisen ja tiedon rakentamisen tukemiseen, sekä digitalisaation vaikutuksia oppimiseen ja vuorovaikutukseen.
Ihmistieteiden Metodikeskus IHME tarjoaa Jyväskylän yliopiston jatko-opiskelijoille ja tutkijoille tutkimusmenetelmien koulutusta yli tiedekuntarajojen.
Kasvatustieteiden laitoksen tutkimus painottuu viiteen tutkimusalueeseen, jotka se jakaa opettajankoulutuslaitoksen kanssa.