Ģ��ֱ��

Inklusiivisuuden periaate korostaa erilaisten ihmisten kykyä toimia keskenään siten, että kaikki kokisivat yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Ihmiselle ei ole kuitenkaan luontaista ja helppoa kokea yhteenkuuluvuutta kaikkien kanssa. Luontaisimmin yhteenkuuluvuuden tunne syntyy samalla tavalla ajattelevien, samanlaisista asioista pitävien, ulkonaisesti tutulta tuntuvien jne. ihmisten kanssa. On ongelmallista, ellei yhteenkuuluvuuteen liittyviä lainalaisuuksia tunnisteta, vaan inklusiivisen varhaiskasvatuksen nimissä pyritään toimimaan ikään kuin yhteenkuuluvuuden voimia ei olisi olemassa. Kuitenkin yhtä ongelmallista on, ellei ymmärretä identiteetin ja minuuden rikastuvan nimenomaan olemalla kosketuksissa itselle vieraalta tuntuviin “toisiin” ja heidän ajatteluunsa. Tässä tutkimuksessa analysoimme ryhmäkeskusteluja ja haastatteluja, joiden tuottamiseen on osallistunut kuntien päättäjiä, varhaiskasvatusjohtajia, päiväkodinjohtajia, varhaiskasvatuksen opettajia ja erityisopettajia sekä huoltajia. Aineiston analysointi pohjautuu ontologisesti ja epistemologisesti kerronnallisen lähestymistapaan. Etsimme keskusteluista ja haastatteluista yhteenkuuluvuuden ja inklusiivisuuden välisiä jännitteitä mutta myös niitä ilmaisuja, joissa tuo jännite on murtunut ja joiden tulkitsemme olevan ”antoisan vuorovaikutuksen oppimista toiseuden kanssa, kykyä olla todellisuuden vaikutuspiirissä niin, että toiseus voi autonomisen vieraan tavoin kyseenalaistaa meidän tietomme ja olla jotain muuta kuin me haluamme” (Innerarity 2017, 14). Haluamme tutkimuksellamme osallistua erityisesti varhaiskasvatuksessa käytävään keskusteluun tekemällä näkyväksi haastetta, joka kuormittaa inklusiivisuuteen pyrkimistä ja inklusiivisen toimintakulttuurin johtamista.

Tutkimusryhmä: Oulun yliopisto Elina Viljamaa , Itä-Suomen yliopisto Päivi Pihlaja ja JYU Elina Fonsén