²Ñ±ð¾±²õ³Ùä

Tutustu Jyväskylän yliopistoon.
Jyväskylän yliopisto on akateemisen huippuosaamisen yhteisö Suomen sydämessä.

Kauniilla puistokampuksellamme sykkii monitieteinen tiedeyliopisto â€” ihmisläheinen yhteisö, jonka 2800 asiantuntijaa ja yli 14 900 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. 

Suomalainen opettajankoulutus sai alkunsa juuri täältä, vuonna 1863. Siitä lähtien voimanlähteenämme on ollut moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Visiomme on olla vahva, vaikuttava ja kansainvälisesti vetovoimainen tiedeyliopisto. Edustamme maailman kärkeä oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden tutkimuksessa ja koulutuksessa. Tarjoamme ensiluokkaisen akateemisen yhteisön ja opiskelijakokemuksen.

Esittely ja avainluvut

Organisaatio, arvot ja strategia

Uniikki kampuksemme on avoin kaikille

JYU:n puistomainen kampus sijaitsee keskellä kaupunkia. Uniikki, uutta ja vanhaa yhdistelevä kampusalue soljuu yhtenäisenä Seminaarinmäeltä Jyväsjärven vastakkaisille rannoille. Euroopan kulttuuriperintötunnuksen saanut Seminaarinmäen kampus on maailmankuulu lukuisista Alvar Aallon suunnittelemista rakennuksista.

Kampuksemme on avoin kaikille. Voit pysähtyä kahville, tulla kuuntelemaan asiantuntijaluentoa tai tutustua näyttelyihin. Tiedettä kaikille -toiminnan yleisötapahtumat ja työpajat kutsuvat sinut mukaan tieteen ja taiteen maailmaan.

Jyväskylän yliopistossa toimii aktiivinen opiskelijalähettiläiden porukka, joka koordinoi kampuksen tutustumiskäyntejä esimerkiksi koululaisryhmille. Voit myös kutsua opiskelijalähettiläämme vierailemaan oppilaitoksiin. 

Yliopiston viestintäpalvelut auttaa mielellään mediaa asiantuntijoiden löytämisessä. Aineistopankistamme löydät kuvia ja logoja journalistisiin tarkoituksiin.

Jyväskylän yliopiston kolme kampusaluetta – Seminaarinmäki, Mattilanniemi ja Ylistönrinne – muodostavat mielenkiintoisen kulttuuri- ja luonnonympäristön, joka houkuttelee alueilla liikkuvan tutustumaan yliopiston pitkään sivistyshistorialliseen jatkumoon.

Töihin Jyväskylän yliopistoon

Katso myös