
Yhdenvertaisuus ja saavutettavuus Jyväskylän yliopistossa
Saavutettava yliopisto
Jyväskylän yliopisto on sitoutunut edistämään korkeakoulutuksen saavutettavuutta sekä turvallista tutkimus- ja opetusympäristöä. Tavoittelemme saavutettavaa toimintakulttuuria, jota jokainen yhteisömme jäsen osaltaan edistää.
Saavutettavuus on jatkuvaa toimintaa
Saavutettavuustyön tuloksia ja tavoitteita edistetään sekä yliopistotasolla että yksiköittäin ja vastuualueittain. Saavutettavuustyö onkin jatkuvaa toimintaa ja etenee koko ajan. Saavutettavuustyön tuloksia ja tavoitteita löydät haitarivalikosta. Ne on listattu yliopistotasolla ja yksiköittäin.

Saavutettava opiskelu Jyväskylän yliopistossa
Jyväskylän yliopisto kehittää opiskelun saavutettavuutta jatkuvasti ja tarjoaa opiskelijoille yksilöllisiä tukipalveluja. Yksilölliset järjestelyt ovat opetukseen, ohjaukseen, tenttimiseen ja/tai opiskeluun liittyviä ratkaisuja, joilla edistetään opintojen sujumista. Kaikki tiedekunnat ja erillislaitokset ovat nimenneet saavutettavuusyhdyshenkilöt, jotka toimivat ainelaitoksilla. Yksilöllisiä järjestelyjä tarjotaan myös Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa.
Viereisten linkkien avulla löydät lisää tietoa esimerkiksi saavutettavuudesta, yksilöllisistä järjestelyistä ja siitä, mitä tehdä kohdatessaan epäasiallista käytöstä.
Jokaisella yliopistoyhteisömme jäsenellä on oikeus kertoa havaitsemistaan ongelmista avoimesti. Ongelmiin ja epäkohtiin puuttuminen on tärkeää, jotta voimme ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin.