Liikunta, terveys ja hyvinvointi

Liikunta, terveys ja hyvinvointi painoala lisää tutkittua tietoa liikunnan ja terveyden edistämisen tueksi sekä liikunnan yksilöllisten ja yhteiskunnallisten hyötyjen saavuttamiseksi ihmisen koko elämänkulku huomioiden.

Tutkittua tietoa hyvinvoinnin edistämiseksi

Painoalan tutkimus keskittyy liikunnan ja terveyden välisen vuorovaikutuksen ja edistämisen tutkimiseen

Psykologian, yhteiskuntatieteiden, kasvatustieteiden ja taloustieteen kanssa tehtävä yhteistyö mahdollistaa hyvinvoinnin kokonaisvaltaisen tutkimuksen ja edistämisen. Muiden yliopistojen lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä kaikenkokoisten yritysten ja muiden sidosryhmien, kuten sairaaloiden, urheiluseurojen ja kolmannen sektorin organisaatioiden kanssa. Tähän kuuluu uuden teknologian kehittäminen, datan kerääminen infrastruktuurimme avulla ja uusien analyysiratkaisujen luominen.

Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa on ainutlaatuinen tutkimusympäristö liikunnan ja terveyden yhteyksin tutkimiseen suoritus- ja toimintakyvystä aina solu- ja molekyylitason mekanismeihin. Erityinen osaamisemme koskee eri väestö- ja ikäryhmien toiminta- ja suorituskyvyn sekä fyysisen aktiivisuuden ja liikkumisen mittaamista ja mittausmenetelmien ja -laitteiden kehittämistä. 

Kaksi henkilöä heittelee frisbeetä Liikuntarakennuksen edessä
Liikuntatieteellinen tiedekunta on ainoa yliopistotasoinen liikunta-alan asiantuntijoiden koulutusyksikkö Suomessa.
Haluamme edistää kaikkien liikuntaa ja terveyttä. Tutkimme liikunnan lisäämisen ja liikuntataitojen omaksumisen edellytysten parantamista. Uutena avauksena tiedekunnassa kehitetään kansalaistieteen menetelmiä, joita voidaan soveltaa esimerkiksi tiedonkeruuseen elintavoista, ympäristöstä ja suoritus- ja toimintakyvystä asukkaiden omissa elinympäristöissä.

Otamme tutkimuksissamme huomioon väestörakenteen muutoksen, joka lisää liikuntaa ja terveyttä koskevan tiedon tarvetta etenkin vanhuutta lähestyvän väestön hyvinvoinnin tukemisessa.
Varadekaani, professori Taina Rantanen, liikuntatieteellinen tiedekunta

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö

Muiden yliopistojen lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä kaikenkokoisten yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa, kuten sairaaloiden, urheiluseurojen, ministeriöiden, ja koulujen. Tähän kuuluu uuden teknologian kehittäminen, datan kerääminen infrastruktuurimme avulla ja uusien analyysiratkaisujen luominen. 

Ihmiset työskentelee pöydän ääressä

Painoalueen keskeiset toimijat

Painoalaan liittyvät tutkimusryhmät

Painoalaan liittyvät tutkimushankkeet

Lue lisää