³Õä°ì¾±±¹²¹±ô³Ù²¹³Ù³Ü³Ù°ì¾±³¾³Ü²õ

³§¾±²õä±ô±ô²â²õ±ô³Ü±ð³Ù³Ù±ð±ô´Ç
°Õ³Ü³Ù°ì¾±³¾³Ü²õ°ù²â³ó³¾Ã¤n kuvaus
Väkivalta on ilmiönä monimutkainen ja haastava. Sen vaikutusten ymmärtäminen ja lievittäminen sekä siihen liittyvien ongelmien ratkaiseminen edellyttää korkeatasoista tutkimusta ja opetusta. Väkivaltaa ja sen seurannaisvaikutuksia koskevan tutkimuksen, ymmärryksen ja asiantuntijuuden tarve on viime vuosina havaittu monilla eri aloilla; erityisen vakavaksi se on koettu sosiaali- ja terveyssektorilla sekä kasvatusalan asiantuntijoiden ja ammattilaisten keskuudessa. Myös työelämään liittyvä väkivalta ja esimerkiksi kulttuurin, taiteiden ja journalismin rooli ja suhde väkivaltaan ovat viime aikoina nousseet vahvasti esille sekä arjen käytännöissä että julkisissa keskusteluissa niin kansallisilla kuin kansainvälisillä tieteellisillä foorumeilla. Eri aloille tarvitaan väkivaltaan sekä sen nykyisiin ja menneisiin ilmenemismuotoihin ja vaikutuksiin perehtyneitä tutkijoita, asiantuntijoita ja ammattilaisia, joilla on sekä teoreettista pätevyyttä että kykyä soveltaa osaamistaan.
Jyväskylän yliopistossa tehty väkivaltatutkimus on keskittynyt enimmäkseen väkivaltaan, joka ei tapahdu organisoitujen väkivaltakoneistojen toimesta. Painopistealueina ovat olleet arjessa ja instituutioissa sekä mediassa ja kulttuurissa kohdatut väkivallan muodot. Yhteiskunnallisena ongelmana ja haasteena väkivallan kohtaaminen edellyttää sekä yhteiskunta- ja käyttäytymistieteellistä että humanistisesti, teoreettisesti ja filosofisesti orientoitunutta tutkimusta ja koulutusta. Jyväskylän yliopiston eri oppiaineissa tehtävä väkivaltatutkimus antaa erittäin hyvän mahdollisuuden vastata tähän haasteeseen yhdessä paikallisten, valtakunnallisten ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Vahvuutena on tutkimuksen teoreettinen tasokkuus sekä tutkimuksen ja käytännön tiivis yhteys, joka mahdollistaa kansallisesti ja kansainvälisesti korkeatasoisen väkivaltatutkimuksen ja opetuksen.
Väkivaltatutkimuksen lisääminen ja väkivaltaan liittyvän opetuksen kehittäminen on ollut viime vuosina sekä kansainvälisen että kansallisen huomion kohteena. Myös monet Suomen ratifioimat kansainväliset sopimukset edellyttävät väkivallan tutkimista ja väkivaltaa koskevan opetuksen kehittämistä. Suomesta on puuttunut yliopistotasoinen, säännöllinen ja tutkimustietoon perustuva opetus, joka vastaisi väkivallan eri ilmenemismuotojen ja niiden vaikutusten mukanaan tuomiin haasteisiin. Tilanteen korjaamiseksi Jyväskylän yliopiston väkivaltatutkijat ja väkivaltatutkimusprojektit ovat verkostoituneet kansainvälisesti ja kansallisesti, tehneet pitkään yhteistyötä tutkimuksen ja opetuksen puitteissa ja perustaneet yhteistyöverkostoja myös käytännön toimijoiden kanssa. Projektien tutkijat ovat vastanneet väkivaltaa koskevasta opetuksesta 1990-luvulta saakka.
Syksyllä 2017 Jyväskylän yliopistossa on käynnistynyt 25-30 opintopisteen laajuinen monitieteinen ³Õä°ì¾±±¹²¹±ô³Ù²¹³Ù³Ü³Ù°ì¾±³¾³Ü²õ -moduuli. Moduuli on tarjolla sekä Jyväskylän yliopiston tutkinto-opiskelijoille että pienemmälle määrälle yliopiston ulkopuolisia erillisen opinto-oikeuden opiskelijoita. Lisätietoja moduulista ja eri vaihtoehdoista oheisista verkkolinkeistä sekä moduulin koordinaattorilta Tuija Virkiltä (sähköposti: tuija.m.virkki@jyu.fi).