Varhaiskasvatustieteen opinnot

Hae opiskelemaan lapsuuden ja varhaiskasvatuksen asiantuntijaksi! Varhaiskasvatuksen koulutuksen erityispiirteenä on laaja-alaisuus: tieteellinen tutkimus ja lapsen leikki elävät tasavertaisina. Pääaineena varhaiskasvatustiedettä voi opiskella ainoastaan meillä.

Opiskele varhaiskasvatuksen opettajaksi tai asiantuntijaksi

Kiinnostaako sinua työ varhaiskasvatuksen opettajana varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa tai tutkimus- ja kehittämistehtävissä varhaiskasvatuksen erilaisissa toimintaympäristöissä? Varhaiskasvatuksen koulutuksessa perehdytään alle kouluikäisten lasten oppimisen, kehityksen ja kasvatuksen kysymyksiin. Koulutus tukee opiskelijoiden kehittymistä aktiivisiksi, kriittisiksi ja eettisen vastuun kantaviksi lapsuuden ja varhaiskasvatuksen asiantuntijoiksi ja tutkijoiksi. Varhaiskasvatuksen opettajaksi voit opiskella sekä Jyväskylässä että Kokkolassa. 

Koulutuksen pääaineena on varhaiskasvatustiede ainoana varhaiskasvatuksen koulutusyksikkönä Suomessa. Varhaiskasvatustieteen lähtökohtana on edistää koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen palvelutehtävän kautta lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumista varhaiskasvatuksessa ja sitä laajemmin lasten elinolosuhteissa ja yhteiskuntaan osallistumisessa.

Alalle hakeutuvilta ja sillä työskenteleviltä edellytetään mm. herkkyyttä lasten näkökulman tavoittamiseen, itseilmaisukykyä, kokonaisuuksien jäsentämis- ja hallintakykyä, kykyä teoreettiseen ajatteluun sekä valmiutta ja rohkeutta edistää lasten hyvinvoinnin kannalta tärkeitä asioita yhteisössä ja yhteiskunnassa.

Opiskele varhaiskasvatuksen opettajaksi tai asiantuntijaksi Jyväskylän yliopistossa.
Sinusta voi tulla
varhaiskasvatuksen opettaja (myös esiopetuksessa), päiväkodin johtaja (KM-tutkinto), kouluttaja, tutkija, koulutussuunnittelija, varhaiskasvatuspalveluiden hallinto- ja kehitystehtävien asiantuntija
Monipuoliset ja käytännönläheiset opinnot
Jyväskylän yliopistossa voi ainoana yliopistona Suomessa opiskella pääaineena varhaiskasvatustiedettä. Opinnoissa perehdytään alle kouluikäisten lasten kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen. Harjoitteluissa ja käytännönläheisessä ryhmäopetuksessa syvennetään ja sovelletaan opittua.
Tee vaikuttavaa työtä lasten parissa
Varhaiskasvatustieteen arvolähtökohtana on lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin edistäminen sekä varhaiskasvatuksessa että yhteiskunnassa. Opinnoissa perehdyt erityisesti lapsen kehityksen ja oppimisen tukemiseen sekä leikin merkitykseen oppimisessa.

Näin haet opiskelemaan varhaiskasvatusta

Haluatko opiskella varhaiskasvatuksen tutkinnon tai hankkia varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden erillisinä opintoina? Tutustu seuraaviin vaihtoehtoihin:

Opiskele muuttuvan maailman asiantuntijaksi Jyväskylän yliopistossa.

Hae varhaiskasvatuksen kandidaatti- ja maisteriohjelmiin

Varhaiskasvatuksen kandidaattiohjelmassa (180 op) opiskellaan varhaiskasvatustiedettä. Kandidaatin tutkinto antaa perustan kasvatustieteen maisterin tutkintoon johtaville opinnoille. Opiskelija saa kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon lisäksi myös varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden, sisältäen kelpoisuuden esiopetuksen opettajan tehtävään. Varhaiskasvatuksen maisteriohjelman laajuus on 120 opintopistettä ja se antaa valmiudet toimia päiväkodin johtajana sekä asiantuntijana alan opetus- ja koulutustehtävissä. Koulutus antaa myös valmiudet tieteelliseen jatkokoulutukseen. 

Jos olet kiinnostunut rakentamaan asiantuntijuuttasi kielitietoisen ja monikielisen pedagogiikan näkökulmasta, voit lisäksi hakea opintojen aikana kielitietoisen ja monikielisen pedagogiikan (KiMo) -opintoihin.

”Yksityinen varhaiskasvatus tuo pedagogiseen johtajuuteen erityispiirteitä. Erityispiirteinä nähtiin yrittäjähenkisyys ja ammattiylpeys, vastuun ottaminen, läsnä oleminen, asiakkuus keskiössä -ajatusmalli ja yhteistyö.”
Jyväskylän yliopistossa voi ainoana yliopistona Suomessa opiskella pääaineena varhaiskasvatustiedettä.

Kandidaattiohjelmat

Tutustu hakukohteisiin ja valintaperusteisiin

Kandidaatti- ja maisteriohjelma sekä maisteriohjelma

Tutustu hakukohteisiin ja valintaperusteisiin
Seutukaupunkien opintoryhmässä saat opintoihisi ryhmän tuen ja ohjauksen. Tutustu mahdollisuuksiin ja tule mukaan opiskelemaan!
Ilmiölähtöinen varhaiskasvatustiede auttaa ymmärtämään alle kouluikäisten lasten kasvatuksen monia näkökulmia.

Opiskele varhaiskasvatustiedettä avoimessa yliopistossa

Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa voit opiskella varhaiskasvatustieteen yliopisto-opintoja joustavasti ajasta tai paikasta riippumatta. Opinnot ovat yliopiston opetussuunnitelmien mukaisia yliopistotutkintojen osia, eikä niihin ole pohjakoulutusvaatimuksia tai ikärajoja. Useimmat opinnoista ovat aloitettavissa ympäri vuoden.

Hanki varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus

Voit hankkia varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden myös valmistumisen jälkeen tai jos olet jo aloittanut muita kasvatustieteen opintoja. Erilliset varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen ammatillisia valmiuksia antavat opinnot (75 op)on tarkoitettu kasvatustieteen kandidaatin tai kasvatustieteen maisterin tutkinnon suorittaneille sekä Jyväskylän yliopiston opiskelijoille, joilla on opinto-oikeus kasvatustieteen kandidaatin tai maisterin tutkintoon.

Laura Ketonen ja opiskelija kuvattuna ryhmätyötilanteessa.
Erilliset varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen ammatillisia valmiuksia antavat opinnot antavat sinulle varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden.

Oletko Jyväskylän yliopiston alumni? Vastavalmistuneille alumneille tarjoamme lisäopinnot niin avoimessa kuin tiedekunnassa maksutta!

Lue lisää alumnina opiskelusta

Suunnittele itsesi näköiset opinnot

Vapaavalintaisista opinnoista saat yhdisteltyä monipuolisen, poikkitieteellisen ja juuri itsesi näköisen tutkinnon. Jyväskylän yliopistossa voit yhdistää tutkintoosi esimerkiksi luonnontieteitä, kasvatustieteitä, kieliä, yhteiskuntatieteitä, psykologiaa tai liikuntatieteitä. 



Opintojen aikana voit myös valita omien tarpeittesi ja kiinnostuksesi mukaan laadukkaita viestintä- ja kieliopintoja sekä opiskelusi että tulevan urasi tueksi.

Jatko-opinnot Jyväskylän yliopistossa

Jyväskylän yliopiston tohtorikouluista valmistuu analyyttisesti ja kriittisesti ajattelevia eri tieteenalojen asiantuntijoita, joilla on erinomaiset valmiudet itsenäiseen ja vastuulliseen tutkimustyöhön, ongelmanratkaisuun sekä tieteellisen tiedon viestimiseen yhteiskunnan käyttöön. Tohtorit voivat työllistyä vaativiin tutkimus- ja opetustehtäviin sekä asiantuntija-, kehitys- ja johtotehtäviin yhteiskunnan eri sektoreille niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Voit perehtyä tohtorikouluihimme, niiden tohtoriohjelmiin sekä hakuohjeisiin tarkemmin hakusivullamme. Haku tohtoriopintoihin on kaksi kertaa vuodessa.

Tutustu myös