Miia Jukarainen

"Lapsuudessa tehdään isoimmat asiat tulevaisuuden eteen"

Tulin opiskelemaan varhaiskasvatusta, koska on tärkeää, että lapset saavat hyvän alun elämäänsä jo ennen koulun alkua.

Miia Jukarainen | Varhaiskasvatus
Julkaistu
2.10.2019

Tulin opiskelemaan varhaiskasvatusta, koska on tärkeää, että lapset saavat hyvän alun elämäänsä jo ennen koulun alkua. Varhaiskasvatuksessa pyritään siihen, että lapset ovat kehitykseltään ja taidoiltaan mahdollisimman samalla tasolla ja jokaisella on tasavertaiset lähtökohdat. Lapsuudessa tehdään isoimmat asiat tulevaisuuden eteen.

Jyväskylän yliopistossa voi opiskella vaikka mitä

Kun valmistun, haluan varmaan ensimmäiseksi tehdä varhaiskasvatuksen opettajan töitä. Sitten kun on kokemusta, voisin lähteä laajentamaan johonkin muuhun, ehkä johtotehtäviin tai aikuisopetukseen.

Jyväskylän yliopisto on tosi monipuolinen. Vasta kun tulin tänne opiskelemaan, tajusin, mitä kaikkea täällä voi opiskella. Täällä voi suorittaa todella paljon eri sivuaineita. Itselläni on sivuaineena liikunta, ja maisteriin tulee toinen sivuaine, ehkä terveystieteitä tai biologiaa.

Yhteisöllisyyttä opinnoissa ja harrastuksissa

Opettajaopiskelijoilla on vahva yhteisöllisyys. Vuosittain järjestetään opettajien talvipäivät, missä olen tutustunut muihin opiskelijoihin Jyväskylästä ja muualta Suomesta. Sinne kokoontuvat kaikki, jotka kuuluvat Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liittoon. Viime vuonna meitä oli tapahtumassa 3 000.

Jyväskylässä parasta on liikuntamahdollisuudet. Harrastan kilpacheerleadingia ja myös valmennan sitä ala-asteikäisille. Aloitin harrastuksen itsekin ala-asteella. Pikkupaikkakunnalla asuessani katsoin isoja seuroja, että vitsi kun itsekin pääsisi tuohon mukaan. Nyt Jyväskylässä olen sitten päässyt mukaan sellaiseen toimintaan.