Alumniesittelyssä Juhani Lillberg
Yksin ei Juhani Lillberg ole noissa rooleissaan ollut. Lapin yliopistoa hän perusti yhdessä Esko Riepulan kanssa ja lumenveisto Calgaryn olympialaisissa oli joukkuelaji. Kansainvälisen lumen- ja jäänveistoyhdistyksen puheenjohtajana Juhani on ollut yksin 1980-luvun lopulta alkaen.
Juhani Lillberg syntyi Valtimolla Pohjois-Karjalassa. Perhe muutti vuonna 1953 Lapualle, jotta nuoremmat lapset pääsivät opintielle. Valmistuttuani ylioppilaaksi Lapuan yhteislyseosta Juhani aloitti opiskelun Jyväskylässä Kasvatusopillisessa korkeakoulussa, josta tuli myöhemmin Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden maisterin tutkinnon suoritettuaan vuonna 1970, hän jatkoi tutkijana Kasvatustieteiden tutkimuslaitoksessa.
"Välillä olin suunnittelijana opetusministeriössä ja sitten taas Jyväskylän yliopiston keskushallinnossa suunnittelijana. Jo ennen valmistumistani olin ollut monissa tehtävissä matkailualalla ja myös tutkimusassistenttina yliopiston sosiologian laitoksella."
- Opinnoissa ja työtehtävissäni yhdeksi vahvuusalueekseni oli tullut alueellinen korkeakoulupolitiikka, Juhani kertoo. Siitä oli hyötyä, sillä vuonna 1977 hänet valittiin suunnittelemaan Lapin korkeakoulua (myöh. Lapin yliopisto). Korkeakoulun aloittaessa toimintansa vuonna 1979 Juhani jatkoi eräiden vaiheiden jälkeen yliopiston hallintojohtajana. Yliopiston kehittäminen jatkui suunnittelemalla ja avaamalla lähes vuosittain yliopiston uusia tehtäväaloja ja laitoksia.
"Yliopiston hallintojohtajan virassa olin aina eläköitymiseen vuonna 2010 saakka. Hallintojohtajana olin luonnollisesti monin tavoin mukana Lapin kehittämisessä ja myös yliopistolaitoksen valtakunnallisissa tehtävissä. Merkittävin lisätehtävä oli Arktisen keskuksen ja Arktikum-talon perustaminen aluksi Arktisen keskuksen säätiön asiamiehenä ja projektipäällikkönä."
Juhani Lillberg toimi myöhemmin melkein viisi vuotta opetusministeriön asettaman Arktisen keskuksen suunnittelutoimikunnan pääsihteerinä. Monet tuntevat Arktikumin lähinnä näyttelyiden vuoksi matkailukohteena, mutta paljon tärkeämpi on ollut Arktisen keskuksen rooli tutkimuksessa ja sitä kautta ilmasto- ja ympäristötietoisuuden käynnistäjänä. - Kansainvälinen taiteellinen urani alkoi vuonna 1983 lumenveistokilpailulla Cortina d’Ampezzossa Italiassa. Pari vuotta myöhemmin olin perustetun Lapin veistotaiteen yhdistyksen puheenjohtajana järjestämässä veistotapahtumia Suomessa ja itse kilpailemassa muualla maailmalla.
Lumiveiston alalle tarvittiin kansainvälistä koordinointia ja vuonna 1986 Juhani oli Quebec Cityssä Kanadassa perustamassa alan kansainvälistä liittoa (Association Internationale de Sculpture sur Neige et Glace). Vuonna 1989 hänet valittiin Ranskassa pidetyssä kokouksessa sen puheenjohtajaksi. Siinä roolissa hän on ollut alan yhteyshenkilö ja kehittäjä, tuomaroinut yli sata kansainvälistä kilpailua, luennoinut ja opettanut talvitaidetta eri puolilla maailmaa.
"Talvitaiteen puolella huippuhetkiäni ovat olleet lumenveiston olympiakulta Calgaryn talviolympialaisissa vuonna 1988 sekä monet tunnustuspalkinnot, mm. Harbinin kaupungin viime vuonna myöntämä tunnustuspalkinto ”Harbinin kunniakansalainen”. Lumen- ja jäänveiston saimme mukaan talviolympialaisten kulttuuriohjelmaan (Olympic Arts Festival) Calgaryn kisoissa. Myöhemmin olen ollut järjestämässä ja tuomaroimassa näitä tapahtumia."
Harvalla ihmisellä on näin pitkä omakohtainen olympiakokemus. Juhani Lillberg on kirjoittanut kulttuurista olympialiikkeen osana ja tehnyt yhteistyötä Lausannessa Sveitsissä olevan Olympiamuseon kanssa. Lumitapahtumat ovat Lapissa olleet alku tämän päivän lumihotelleille.
Juhanin veistoharrastus ei ole rajoittunut vain talvitaiteeseen. Hän on kilpaillut Italiassa ja Ranskassa myös puu- ja heinäveistossa. Hänen Petäjävedellä sijaitsevan kodin puutarhassa, pihapiirissä ja lähimetsän taidepolkujen varrella on jo yli 200 veistosta. Niillä hän on tehnyt tunnetuksi ideaa saada puutarhat ja puistot ympärivuotiseen käyttöön. Savitaipaleella yhdessä Ilkka Huovion kanssa hän on elävöittänyt paljon käytetyn luontopolun taidepoluiksi, joka sai vuonna 2022 kunniamaininnan ympäristöministeriön järjestämässä kilpailussa Vuoden paras maisemahanke.
Juhani Lillbergin yhteistyö yliopiston kanssa on jatkunut kanslianeuvosten vuosittaisissa kokoontumisissa ja Jyväskylän yliopiston alumniyhdistyksen JYKYS ry:n puheenjohtajana.
"Jatkan työtäni yhteiseksi hyväksi sekä esimerkkinä ja informaationa nuoremmille. Mahdollisuuksia ja merkittävää työtä riittää. Osa omasta toiminnastani ja saavutuksistani on ollut sattumaa, mutta olen itse antanut sattumalle mahdollisuuden."