
Koulutusjohtamisen instituutti
Koulutusjohtamisen instituutin tavoitteena on toimia yhdessä Jyväskylän yliopiston eri laitosten, instituutin alumnien, kasvatus- ja koulutusalan hallinnon viranomaisten, koulutuksen järjestäjien, päiväkotien ja oppilaitosten sekä koulutusalan johtajuuden kentällä olevien muiden kotimaisten ja kansainvälisten toimijoiden yhteistyöverkostona. Nämä tahot muodostavat myös instituutin keskeiset sidosryhmät.
Jyväskylän yliopiston arvot avoimuus, luottamus, laatu ja eettisyys ovat myös instituutin organisaatiokulttuurin perusta.
Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on kartoitettu johtajuuden ja johtajan merkitystä kasvatus- ja koulutusorganisaation kehittämisessä. Tulokset kertovat selkeästi, että vahvalla ja osaavalla johtajuudella saadaan aikaan merkittäviä positiivisia muutoksia muun muassa oppimistuloksissa, yksikön/oppilaitoksen työrauhassa sekä työyhteisön toimintakulttuurissa. Johtajuudella on myös ratkaiseva rooli organisaatioiden muutosprosesseissa.


Koulutusjohtamisen tutkimus on hyvin monitieteistä ja siinä ovat edustettuina kaikki koulutusmuodot perusopetuksesta ammatilliseen ja aikuiskoulutukseen. Ytimessä on kasvatustiede, mutta mukana ovat vahvasti myös hallintotiede, sosiologia, psykologia ja organisaatio- ja johtamistutkimus.
Koulutusjohtamisen instituutissa ensimmäinen jatko-opintoryhmä käynnistyi vuonna 2002. Lue lisää Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan järjestämästä tohtorikoulutuksesta.