Työvieraana Kehosfäärissä

– Miksi kilpailla samalla alalla, kun voimme olla yhdessä yrittäjiä? Alumnimme Meri Nisula ja Marianna Räsänen tapasivat ensimmäisen kerran tanssi-liiketerapiaan liittyvän tutkimushankkeen loppuseminaarissa vuonna 2019. Molemmat olivat tahoillaan pohtineet yrittäjyyttä. Yhteisiä näkemyksiä ja tavoitteita riitti niin paljon, että alkuvuodesta 2023 syntyi Kehosfääri Oy.
Meri Nisula ja Marianna Räsänen
Julkaistu
12.1.2024

Teksti: Heli Mäki
Kuva: Riku Suonio

Kumpaakin tuoretta yrittäjää yhdistää tanssi-liiketerapian lisäksi joogan ohjaaminen sekä kiinnostus oman osaamisen hyödyntämiseen koulutusten ja kurssien järjestämisessä. Tähän osaamiseen oli luotu pohja yhteisessä alma materissa - Jyväskylän yliopistossa.

Meri Nisula on pohjakoulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri. Jyväskylästä kotoisin oleva nuori nainen hakeutui opiskelemaan varhaiskasvatusta Jyväskylän yliopistoon, koska oli kiinnostunut oppimisesta, vuorovaikutuksesta ja erityisesti psykologiasta. 

“Opiskeluun liittyi myös luovuutta, liikuntaa, taiteita, ilmaisua ja lasten tanssia. Ne tuntuivat omilta asioilta.”

Valmistuttuaan kasvatustieteiden kandiksi hän muutti töiden perässä Helsinkiin, jossa suoritti erityisopettajan opinnot. Takaisin Jyväskylään palattuaan hän jatkoi maisteriopintoihin kasvatustieteissä.

Ennen yrittäjäksi ryhtymistä Meri teki pitkän työuran  erityisopettajana varhaiskasvatuksessa sekä perusopetuksessa. Moniammatillisissa työyhteisöissä työskentely tuli tutuksi kuten myös toimiminen erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa.  Työn ohessa hän on opiskellut tanssi-liiketerapiamenetelmien ohjaajaksi, tanssi-liiketerapeutiksi, yinjooga- sekä rentoutus- ja meditaatio-ohjaajaksi.

Marianna Räsänen on taustaltaan filosofian maisteri. Hän opiskeli Jyväskylän yliopistossa venäjän kieltä ja kirjallisuutta. Sivuaineina hän opiskeli englantia, draamakasvatusta, puheviestintää ja tanssipedagogiikkaa. Valmistumisensa jälkeen Marianna työskenteli Jyväskylän yliopistossa englannin ja venäjän kielen amanuenssina sekä venäjän ja englannin kielten opettajana peruskoulussa. Lisäksi hän työskenteli jo opiskeluaikanaan draamakasvatuksen tuntiopettajana avoimessa yliopistossa, jossa työskentelee edelleen. 

Marianna on toiminut draamakasvatuksen ja improvisaatioteatterin kouluttajana ja opettajana parikymmentä vuotta. Hän on toiminut myös näyttelijänä ja ohjaajana improvisaatioteatterin ja soveltavan teatterin parissa yhtä kauan. Hän on ollut perustamassa Jyväskylään osuuskunta Kujetta ja KujeImpro-improvisaatioteatteriryhmää vuonna 2015 sekä Suomen ensimmäistä suomen- ja englanninkielistä improvisaatioteatterikoulua, ImproKampusta. 

Marianna on myös opiskellut tanssi-liiketerapiamenetelmien ohjaajaksi, tanssi-liiketerapeutiksi sekä joogaopettajaksi, erikoistuen palauttavaan joogaan.

Räsänen että Nisula ovat molemmat kouluttautuneet tanssi-liiketerapeuteiksi Jyväskylässä toimivassa Roiha-instituutissa. He ovat täydentäneet osaamistaan koko ajan. Marianna Räsäsellä on myös musiikkitieteen maisteriopinnot loppusuoralla yliopistolla. Se on mahdollistanut heille tuoreina yrittäjinä Yritystehtaalta tukipalvelun, joka on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän Yliopiston opiskelijoille, tutkijoille ja henkilökunnalle suunnattu valmennus yrittäjyyteen. *

"Yritysvalmennus on ollut erinomainen juttu, varsinkin kun se kestää vuoden ajan."

Kehosfäärissä pyörii työpajoja, ryhmiä ja tunteja joihin voi tulla kokeilemaan tanssi-liiketerapiaa ja joogaa. 

Tanssi-liiketerapia on luova taideterapiamuoto, jossa painotetaan keho-mieli-yhteyttä. Tanssi-liiketerapia ei vaadi osallistujalta tanssin osaamista tai erityistä fyysistä kuntoa eikä siinä keskitytä tanssin opettamiseen.

" Keho on avain mieleen ja kehotietoisuuden kehittymisen kautta voi saada parempaa ymmärrystä omasta itsestä.”

Tanssi-liiketerapeutti ei ole vielä toistaiseksi Suomessa nimikesuojattu terveydenhuollon  ammattinimike. Myös terapiamuodon hyväksyminen osaksi virallista terveydenhuoltoa on vielä selvittelyn alla.

Kehosfäärin tarjoama jooga on ns. palauttavaa joogaa, kuten yin joogaa ja restoratiivista joogaa.  Kehosfäärissä on myös lounasajalle puolen tunnin mittaisia rentoutushetkiä ja jooga nidraa. Kehosfäärin toimitilat sijaitsevat aivan yliopiston kupeessa, Seminaarinkadulla.

“Palauttava jooga soveltuu kuormittaviin elämäntilanteisiin, rentoutukseksi, hyvinvoinnin lisäämiseen ja ajan ottamiseen itselle."

Jyväskylän yliopistossa on tehty useita tutkimuksia taideterapioiden ja tanssi-liiketerapian saralla. Vuonna 2019 on valmistunut Kelan rahoittama laaja tanssi-liiketerapiatutkimus “Ryhmämuotoinen tanssi-liiketerapia kuntoutusmuotona masennuspotilaille.” On tärkeää saada akateemisen tutkimuksen keinoin todennettua terapiamuodon hyödyt ja viestiä niistä laajalle.

" Suomessa ei ole varaa jättää toimivia terapiamuotoja syrjään, sillä mielenterveyden hoitoon tarvitaan lisää resursseja."

 

 

* 1.8.2023 jälkeen Jyväskylän yliopistosta valmistuvat opiskelijat saavat alumnina suorittaa 2 vuotta valmistumisen jälkeen Ideasta yritykseksi -valmennuksen, Yrittäjävalmennukseen ja voivat hakea tuotekehitysrahoitusta.