Liikunta ja luokanopettajuus yhdistyivät unelmaopinnoissani Jyväskylän yliopistossa

Nea Lilja | Luokanopettajakoulutus, liikuntapedagogiikka

Tulevaisuudessa haluaisin olla rakentamassa liikkuvampaa yhteiskuntaa ja koen opintojeni tarjoavan siihen hyvät lähtökohdat.
Nea Lilja
Julkaistu
5.12.2024

Liikunnan ja luokanopettajuuden yhdistäminen oli minulla aina haaveena, ja Jyväskylässä opiskellessa tästä tuli mahdollista. Opiskelujeni aikana olen ollut sekä osa kasvatustieteellistä että liikuntatieteellistä tiedekuntaa. Nyt tulen valmistumaan unelma-alalleni, ja valmistun sekä luokanopettajaksi, että peruskoulun liikunnan aineenopettajaksi. Valmistumisen jälkeen voin toimia sekä opettajana, että erilaisissa kasvatustieteen asiantuntijatehtävissä.

Tiesin jo alakoulun ensimmäisellä luokalla haluavani lähteä seuraamaan oman luokanopettajani jalanjälkiä ja ryhtyä luokanopettajaksi. Ajatus pysyi mielessäni läpi peruskoulun ja ihan lukion abivuoteen saakka, jolloin koronan keskellä hain opiskelemaan unelma-alaani.

Unelmaopintoni eivät vaatineet muuttamista kotikaupunkia kauemmaksi

Minulle oli alusta asti selvää, että tulisin jäämään opiskelemaan kotikaupunkiini Jyväskylään. Tähän vaikutti Jyväskylän hyvämaineinen ja perinteikäs kasvatustieteiden tiedekunta, sekä Suomen ainoa liikuntatieteellinen tiedekunta. 

Yliopistoon hakeminen tuntui lukiossa jännittävältä. Ajattelin, että se jos jokin on sitten se hieno ja sivistynyt paikka, jossa ihmiset ovat fiksuja ja filmaattisia, niitä “oikeita aikuisia”. Ja onhan se toki niinkin, mutta ei se yliopistossa opiskelu oikeasti poikennutkaan lukio-opinnoista niin paljoa kuin luulin. 

Hain opiskelemaan suoraan lukiosta, ja syksyllä aloittaessani olin vielä 18-vuotias ja vuosikurssini nuorimpaa ikäluokkaa. Sain kuitenkin nopeasti todeta, että yliopistossa iällä ja taustalla ei ole väliä. Kaikki ovat tulleet sinne eri lähtökohdista, ja se jos jokin on iso rikkaus. Luokanopettajaopinnot ovat hyvin vuorovaikutteiset, ja Jyväskylän spesialiteetti on kotiryhmät, eli vähän kuin omat luokat, joihin koko vuosikurssi ensimmäisenä syksynä jaetaan, ja joissa seuraavat kaksi vuotta opiskellaan ja kasvetaan yhdessä. Parhaassa tapauksessa kotiryhmästä tulee tiivis porukka, ja oman kotiryhmäni kanssa kävimme esimerkiksi toisena vuonna vapaa-ajalla Kroatiassa!

Opettajia ja kasvatustieteen asiantuntijoita tarvitaan aina

Koen, että tulevassa työssäni luokanopettajana isoin vahvuus on uskaltaa olla oma itsensä. Lapset tarvitsevat erilaisia esikuvia, ja haluaisinkin kannustaa ihan kaikkia unohtamaan omat stereotypiansa opettajista, ja miettimään, voisiko itsessä asua se kasvatuksesta ja opetuksesta kiinnostunut esikuva, jota lapset ja nuoret elämäänsä kaipaavat. Opettajuus on antoisaa ja mahdollistaa luovuuden käytön omassa työssään. Luokanopettajaopinnot ovat myös yliopisto-opintoina siitä erikoiset opinnot, että ne tarjoavat selkeän nimikkeen, jolla lähteä hakemaan töitä. Alallani uranäkymät ovat myös hyvät, sillä opettajia ja kasvatustieteen asiantuntijoita tarvitaan aina.

Luokanopettajakoulutus mahdollistaa myös oman kiinnostuksen mukaisen sivuaineen tai erilaisten valinnaisten kurssien kokonaisuuden kasaamisen. Joku opiskelee satunnaisia kursseja: Vähän matikkaa, vähän englantia, vähän hyvinvointikursseja. Toinen opiskelee pelkästään käsitöitä. Minun tieni valinnaisten opintojen suhteen oli liikunta.

Lasten ja nuorten liikkuminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi on lähellä sydäntäni

Olen aina harrastanut musiikkia ja liikuntaa. Pianonsoiton aloitin 7-vuotiaana, ja jalkapallon 5-vuotiaana. Ei siis ole ihme, että musiikki ja liikunta ovat pysyneet menossa mukana lapsuudesta ihan nykypäivään saakka, ja sekä yläkoulussa, että lukio-opinnoissani yhdistin näitä molempia. Pohtiessani kumpaa näitä lähtisin syventämään sivuaineen muodossa, päädyin siihen, että liikunnan opettajuus voisi olla minun juttuni ja tuoda paljon oppeja myös luokanopettajuuteen. 

Koen, että olen itse saanut liikunnalta valtavasti, ja jos mitenkään voisin, haluaisin tarjota liikunnan innon ja liikkumisen tarjoamat mahdollisuudet kaikille muillekin. Hain toisen opiskeluvuoteni keväällä opiskelemaan liikuntapedagogiikka liikunnan sivuaineryhmään. Harjoittelin kovasti, ja pääsin sisään.

Liikuntapedagogiikan yhdistäminen luokanopettajakoulutukseen 

Vietin muiden opintojeni ohessa kaksi vuotta liikunnalla, ja koen, että nuo opinnot kehittivät minua tulevana luokanopettajana valtavasti. Eihän se ihmekään ole, että ymmärrys lapsen liikkumisesta ja fyysisistä ominaisuuksista on loistava lisä ymmärtääkseen lasta kokonaisuutena. Ei liikunnanopetus nimittäin rajoitu vain niille liikkatunneille, vaan jotta liikunta saadaan osaksi lapsen arkea ja elämää, tulee sen olla osa arkipäivää. Tulevaisuudessa haluaisin olla rakentamassa liikkuvampaa yhteiskuntaa, ja koen opintojeni tarjoavan siihen hyvät lähtökohdat.

Liikunnalla opiskelu toi elämääni uusia ihmisiä ja kokemuksia, ja pääsin kokemaan esimerkiksi liikunnan tanssiaiset, ja hankkimaan liikunnan kuuluisan hupparin. Mielestäni on ollut hyvin rikastavaa olla osa kahta eri tiedekuntaa. Opintojeni aikana olen kiinnostunut myös muista aloista, enkä yhtään ihmettele, jos haen vielä valmistumisen jälkeen, vaikka viestinnälle opiskelemaan toista tutkintoa. Myös avoimen väylä on loistava lisä opintoihin, ja opiskelen sitä kautta tälläkin hetkellä esi- ja alkuopetuksen opintoja, jotka aion jatkaa valmistumisen jälkeen alumnioikeudella loppuun.

Jyväskylästä löytyy monipuoliset harrastusmahdollisuudet, ystävät ja opintojen vapaus

Jyväskylä tarjoaa mielestäni myös loistavat puitteet harrastamiselle. Opintojeni aikana olen käynyt muun muassa laulutunneilla, baletissa ja hyödyntänyt ahkerasti korkeakoululiikunnan tarjoamia tunteja. Harrastan myös juoksua, ja Jyväskylän lenkkimaastot ovat yhä noin 10 juoksuvuoden jälkeenkin lemppareitani.

Yliopisto-opintojen parhaus on ystävät ja opintojen vapaus. Kenenkään samaa alaa opiskelevan ystäväni opintopolku ei ole samanlainen, vaan olemme saaneet kaikki seurata omia intohimojamme, ja opiskella juuri niitä asioita, jotka meitä kiinnostaa, juuri siinä tahdissa, kuin koemme hyväksi. Haluan rohkaista kaikkia yliopistoon hakevia, että ei huolta! Kyllä ne omat kaverit ja tulevaisuuden suunta täältä löytyy, usko pois!

Tutustu luokanopettajakoulutukseen