Alumniesittelyssä Tiina Hoffman - vuoden alumni 2019

Tiina Hoffman sai lukion jälkeen hiihtostipendin Alaskan yliopistoon Anchorageen. – Päätin lähteä vuodeksi seikkailemaan, Tiina kertoo.
Tämä vuoden seikkailu venähtikin 11 vuoden rupeamaksi, sillä hän tapasi Alaskassa miehensä Davidin ja kilpaili 4 vuotta yliopiston hiihtojoukkueessa. Tiina valmistui liikuntatieteiden kandidaatiksi ja toimi valmistumisensa jälkeen liikunnanopettajana ja yliopiston maastohiihtovalmentajana.
”Opiskelu Yhdysvalloissa oli hyvin lukiomaista. Kaikki oli strukturoitua; paljon luentoja ja tenttejä. Itsenäistä opiskelua ei juuri lainkaan.”
Palattuaan takaisin Suomeen vuonna 1992, Tiina Hoffman jatkoi maisterivaiheen opintoja Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Hän on valmistunut liikuntatieteiden maisteriksi pääaineenaan liikuntafysiologia vuonna 1997.
Hän muistelee lämmöllä opiskelijakavereitaan, jotka tulivat erilaisista taustoista ja olivat hyvin eri ikäisiä. Vaikka opiskelu oli teoreettista, opiskeluryhmän sisältä löytyi käytännön tietoa, josta saattoi oppia paljon. Opiskeluvuosiaan liikuntatieteellisessä hän kuvaa äärettömän avartaviksi.
” Opiskelijaryhmämme jäsenet toimivat jo laajasti erilaisissa valmennustehtävissä eri lajeissa. Oli mahtavaa verkostoitua näiden kovien ammattilaisten kanssa, heillä oli niin paljon monipuolista osaamista. Pidän heihin edelleen yhteyttä. ”
Tiina Hoffman on työskennellyt yhteensä n. 10 vuoden ajan urheilijoiden ylikuntoa ja sykevaihtelua koskevissa kenttätutkimuksissa kilpa-ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa (KIHU) ja Jyväskylän yliopistossa. Tutkimusten pääpaino on ollut autonomisen hermoston, sykevaihtelun, stressin ja palautumisen ympärillä, keskittyen sekä urheilijoihin että työikäiseen väestöön.
Vuonna 2008 Tiina Hoffman siirtyi töihin yrityssektorille, jossa hän työskentelee Firstbeat Technologies Oy:ssä työhyvinvointia edistävissä asiantuntijatehtävissä. Työssään hän on esimerkillisellä tavalla yhdistänyt oman urheilutaustansa, yliopistollisen tutkimuksen sekä käytännön elämäntapavalmennuksen.
” Urheilusta ja tutkimustyöstä saadut opit kulkevat käsi kädessä työhyvinvoinnin periaatteiden kanssa. Käytännön työ asiakkaiden kanssa on lähellä sydäntäni.”
Tiina Hoffman on ollut mukana toteuttamassa sykemittauksiin pohjautuvia yrityshyvinvointihankkeita sadoille kansainvälisille asiakkaille ja johtoryhmille. Hän vastaa Firstbeatin kansainvälisten asiakkaiden ja kumppanien koulutuksesta, luennoi sekä Suomessa että kansainvälisesti ja kirjoittaa blogeja kokonaiskuormituksen hallinnasta ja elämäntapojen merkityksestä hyvinvoinnille ja suorituskyvylle. Hän pitää myös webinaareja ja on kysytty vierailija podcast-haastatteluissa.
Hän tuo vahvasti esiin näkökulmaa, joka korostaa elämäntapojen, stressinhallinnan, laadukkaan unen ja liikunnan sekä fyysisen aktiivisuuden merkitystä sekä yksilön että työyhteisön hyvinvointiin, työkykyyn ja terveyteen. Hänen työnsä keskittyy ansiokkaasti Firstbeatin tietokantapohjaisiin havaintoihin elämäntapoihin liittyvistä perusasioista, ja hän käyttää tilastoja ja faktaa luontevasti osana omaa viestintäänsä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
”Hyvinvoinnista viestiminen on helpompaa, kun taustalla on tutkittua tietoa ja tilastoja. Mitattu data herättelee ihmisiä ja motivoi heitä elämäntapamuutoksiin!”