Unelmista totta: Ammattikorkeakoulusta markkinoinnin maisteriohjelmaan

Kun opiskelin vielä ammattikorkeakoulussa sain aika monesta paikasta kuulla, ettei sieltä pääse yliopistoon tai ei ainakaan pärjää siellä, jos pääsee.
Päätin olla välittämättä tästä ja hakea kuitenkin. Olin kuullut valtavasti hyvää Jyväskylän kauppakorkeakoulun markkinoinnin maisteriohjelmasta, joten se tuntui hyvältä valinnalta.
±Êää²õ¾±²Ô.
Ja pärjäsin.
Intohimosta markkinointiin
Välillä minulta kysytään, että onko markkinointi ollut lapsuuden haaveeni. En sanoisi ihan niinkään, mutta ei valintani missään tapauksessa yllättävä ole.
Kun ammattikorkeakoulussa opiskellessani minun tuli valita pääaine, johon lähden erikoistumaan mietin markkinoinnin ja HR:n välillä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että HR-tehtäviä pääsisin varmasti tekemään jonain päivänä markkinointijohtajan työssä. Ja tottahan se oli.
Markkinointi myös yhdistää minulle tärkeitä asioita, kuten tarinan kerrontaa ja luovuutta, sekä mahdollisuutta luoda yrityksen kasvua ja vaikuttaa ihmisten jokapäiväiseen elämään. Ei urani siis sisänsä ole lapsuuden haave, mutta moni palikka on loksahtanut kohdilleen. Lapsesta asti mulla on ollut vilkas mielikuvitus ja olen tykännyt kirjoittaa tarinoita.
Ammattikorkeakoulussa pääsin oppimaan markkinoinnin perusteita ja harjoittamaan taitojani myös käytännössä erilaisten yritysyhteistyöprojektien parissa. Kaipasin niiden lisäksi kuitenkin myös teoreettisempaa otetta ja edistyneempiä opintoja, joten maisteriopinnot tuntuivat luontevalta seuraavalta stepiltä.
Opiskelijaelämää Jyväskylässä
2015 muutin Helsingistä Jyväskylään, jotta pääsisin osallistumaan luennoille livenä. Asuin vuoden verran soluasunnossa Kuokkalassa ja suoritin yli puolet maisteriopinnoistani sen aikana. Asunto oli hienoinen järkytys, kun minulle vasta muuttaessa paljastui, että se sijaitsi baarin yläkerrassa. Siitäkin kuitenkin selvisin korvatulpilla ja kovilla hermoilla.
Yliopisto-opinnot olivat ehdottomasti vaativampia kuin ammattikorkeakoulun, mutta motivaationi oli korkea ja aihepiirit kiinnostivat minua valtavan paljon. Tein myös kovasti töitä ja panostin oppimiseen. Olisin voinut lukea markkinoinnista vaikka aamusta iltaan.
Tiiviiden opiskelujen lomassa ehdin kuitenkin viettää myös fuksielämää. Osallistuin opiskelijatapahtumiin ja vietin aikaa uusien kavereiden kanssa. Jyväskylässä oli ihanaa elää ja nautin olostani valtavasti. Yliopiston liikunta oli myös aivan huipputasoa ja taisin käydä treenaamassa 4-5 kertaa viikossa. Talvella pyöräilin kouluun jopa -30 asteen pakkasessa ja se vasta olikin elämys.
Vuoden Jyväskylä-opintojen jälkeen muutin takaisin Helsinkiin, kun sain työn Content Marketing Managerina TalentAdorella ja pääsin tekemään sinne myös mielenkiintoista graduprojektia. Loput kursseistani kävin etänä Helsingistä käsin ja muutamia tenttejä suoritin yhä Jyväskylässä.
2017 valmistuin tavoiteajassa kauppatieteiden maisteriksi yli nelosen keskiarvolla, sain parhaan mahdollisen arvosanan gradustani ja sain valmistumisjuhlassa myös stipendin menestyksekkäistä opinnoista. Iso kiitos vielä graduohjaajilleni Heikki Karjaluodolle ja Joel Merolle, jotka tukivat minua loistavasti prosessin aikana.
Jos haluat tsekata graduni, niin löydät sen täältä:
2018 voitin gradullani myös Milttonin vuoden gradukilpailun ja nappasin 3000€ palkinnon.
2020 saimme yhdessä kolmen markkinointiprofessorin kanssa tieteellisen artikkelin julkaisua vaille valmiiksi. Artikkeli pohjautuu graduuni ja sen jatkotutkimukseen markkinoinnin automaation käyttöönotosta.
Traineesta Markkinointijohtajaksi kuudessa vuodessa
Olen tehnyt töitä lukioikäisestä asti. Ensimmäisessä osa-aikatyössäni vuokrasin leffoja Makuunissa ja seuraavassa myin naisten alusvaatteita Changella.
Oman alani töihin eli markkinoinnin pariin pääsin vuonna 2014, kun aloitin työharjoittelussa Adidaksella. Se paikka oli kyllä varsinainen lottovoitto. Ihailemani kansainvälinen brändi ja todella opettavainen työnkuva. Pääsin mukaan kaikkeen markkinointitiimin tekemiseen ja vastaamaan myös omista projekteista. Siitä se sitten lähti ja intohimo markkinointiin kasvoi. Työllistyttyäni yliopistoaikoinani vuonna 2016 tunsin kehittyväni markkinoinnissa kovaa vauhtia. Ylennyin markkinointijohtajaksi alle vuoden työskentelyn jälkeen ja sain astua isoihin saappaisiin. Olen aina nauttinut haasteista, joten tämä oli toki kaikin puolin vain positiivinen juttu. Hämmästelin kuitenkin pitkään ja sitä oli vaikea käsittää, että jo niin nuorena eli 26-vuotiaana pääsin toteuttamaan unelmaani.
Pääsin työssäni luomaan uutta brändiä sekä strategisella että operatiivisella tasolla. Vuoden 2018 alussa aloitin myös yrityksen johtoryhmässä, jonka kautta oppimista karttui koko ajan lisää. Nyt vuonna 2020 olen yhä töissä samaisessa yrityksessä markkinointijohtajana, vaikkakin työnkuva on muovautunut yrityksen kasvun myötä.
Matkan varrella on ollut ala- ja ylämäkiä, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Hienoja kokemuksia ja oppeja on kertynyt valtavasti. Olen myös päässyt tekemään jotain aidosti merkityksellistä yrityksemme mission ‘tuoda inhimillisyys takaisin rekrytointiin’ mukaisesti.
Uskomalla itseesi saavutat enemmän
Toivon, että tarinani innostaa monia muitakin hakemaan jatko-opintoihin ja toteuttamaan unelmiaan. Kun jaoin tarinani , sain valtavasti viestejä, joissa kerrottiin samanlaisista tuntemuksista kuin, mitä itse olin kokenut.
Nyt kun katson taaksepäin, en voi olla muuta kuin tyytyväinen siihen, että lähdin tälle tielle. Tarinani on mielestäni hyvä muistutus myös siitä, että ei pidä antaa kenenkään muun sanella, mihin sinusta on tai ei ole. Itsestä se on lopulta kiinni ja useimmiten sinusta on enempään kuin uskotkaan.