Baptismia, Burnoutia ja Bowenia

Paloin loppuun 30-vuotiaana vähemmistökirkon pastorina. 30 vuotta myöhemmin arvioituna vaikuttaa siltä, että tuon ikävän kokemuksen myötä löysin ihmisenä kasvamisen polun, joka vuosia myöhemmin johdatteli minut uuden työn äärelle ja opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Bowen Family Systems teorian merkitys on kasvanut matkan aikana.
Kutsumustyöstäni luopuminen oli minulle kriisi ja uuden ammatin löytämistä vaikeutti matala koulutukseni. Olin ylioppilas ja suorittanut baptistikirkon kolmivuotisen opistotasoisen seurakuntatyöntekijän koulutuksen, jolla ei tuntunut olevan suurta arvoa työmarkkinoilla. Muistan, että työvoimatoimistossa ammatikseni kirjattiin sekatyömies.
Kokeilin erilaisia myyntitöitä, mutta vain kohtalaisella menestyksellä. Tutustuin myös atk-ohjelmien lokalisointiin sekä tulkin tehtäviin maahantuontifirmassa, koska keskinkertainen kielitaitoni oli kehittynyt sujuvaksi työkieleksi opiskellessani lukion jälkeen yhden lukuvuoden Teksasissa Jacksonville Collegessa. En kuitenkaan osannut kuvitella työllistyväni näille aloille, vaikka pääsin kerran työhaastatteluun teknisen kirjoittajan tehtävään.
Välillä toiveeni vanhaan työhöni palaamisesta roihahtivat liekkiin, kun minulle avautui tehtäviä kansainvälisten kristillisten järjestöjen toiminnassa. Toimin esimerkiksi yhden maailman tunnetuimman saarnaajan Billy Grahamin suomenkielisenä äänenä Mission Europe ja Global Mission satelliittitapahtumissa.
Löysin teoreettista tukea ihmisenä kasvulleni
Toipuessani loppuun palamisesta olin alkanut kuunnella enemmän itseäni sekä hyväksyä itseni aikaisempaa paremmin sellaisena kuin olin. Tämä oman näköiseen elämään pyrkiminen sai teoreettista tukea, kun minulle oli stipendin myötä avautunut tilaisuus toteuttaa unelmani ja opiskella Baylorin yliopistossa Teksasissa. Yhtenä oppikirjana oli Edwin H. Friedmanin klassikko Generation to generation – Family process in church and synagogue. Aloin ajatella itseäni osana laajempaa sukupolvien ketjua, ja piirsin ensimmäisen kerran oman perhekaavioni. Kiinnostuin eriytymisen käsitteestä sekä kirjassa esitetystä käyttäytymistä selittävän kolmiomallista.
Työharjoitteluni päivystyksen sairaalapastorina Hillcrest Medical Centressä oli samalla osa Clinical Pastoral Education -koulutusta, jossa hyödynnettiin Family systems -teoriaa. Sain kokemuksellisia oivalluksia niistä tahdosta riippumattomista voimista, jotka ohjasivat toimintaani etenkin ahdistavaksi kokemissani tilanteissa. Minulle avautui uudenlainen systeeminen ja emotionaalinen näkökulma käyttäytymiseen.
Oivallus suvun ammateista teki minusta yrittäjän
Kansainvälisestä kokemuksesta ja hyvästä koulutuksestani huolimatta Suomeen palattuani kävi selväksi, että minun on kaikesta huolimatta hakeuduttava kokonaan uudelle uralle. Päätin tutkia sukuni ammatteja Family systems -teoriasta tutun perhekaavion avulla. Kaikki sukulaiseni tuntuivat olevan julkishallinnon palveluksessa. Löysin silloin sukupuutaulustani vain yhden yrittäjän, isoisäni, joka oli myynyt kahvilakyläkauppassaan arkipäiväisiä tuotteita, kuten suolaa ja ruumisarkkuja.
Yhtäkkiä tajusin, ettei yrittäminen ollut koskaan juolahtanut mieleeni, koska en ollut törmännyt yrittäjiin suvussani. Mieleeni hiipi ajatus, kun tuijotin sukupuutaulua ammatteineen, että tuossa lojuu isoisäni yrittämisen henkinen perintö, joka ei ole kelvannut kenellekään. Sanoin itselleni, että minä otan sen. Kokemus oli käänteentekevä. Minusta tuli henkisesti yrittäjä tuossa hetkessä ja muutamia kuukausia myöhemmin rekisteröidyin ammatinharjoittajaksi syntymäpäivänäni.
Minulla ei kuitenkaan ollut mitään käsitystä, mitä palvelua tai tuotetta yrittäjänä tarjoaisin. Pyysin apua liike-elämässä toimivalta tuttavaltani, joka kutsui minut mökilleen saunomaan. Illan aikana hän sparrasi minua kysymyksillään ja minulle alkoi muodostua käsitys tulevasta työstäni. Aluksi kaikki tuntui ohuelta ja utuiselta, mutta silti mahdolliselta.
Tajusin, että pystyin helposti siirtämään seurakuntatyössä hankittua osaamista aikuiskoulutukseen. Pastorina opittu yleisön edessä puhuminen, pienryhmien vetäminen tai henkilökohtainen keskustelu sujuivat myös työyhteisöjen ja esihenkilöiden kanssa. Sisältöä palveluuni sain Family systems teoriasta, jonka kolmiomalli osoittautui toimivaksi viitekehykseksi yhteistyön ja vuorovaikutuksen kehittämisessä.
Jyväskylän yliopisto on ollut hyödyllinen matkan varrella
Vanhoista muistiinpanoista löysin merkinnän, että ammatillinen tavoitteeni on kasvaa johtamisen kehittämisen huippuasiantuntijaksi. Se oli aika korkea tavoite etenkin, kun en itse ollut toiminut merkittävissä johtamistehtävissä. Luotin kyllä ajattelukykyyni ja uskoin sen kehittyvän samalla, kun hankin lisää tiedollista, muodollista ja kokemuksellista pätevyyttä esihenkilöiden ohjaajana.
Niinpä uuden työn rinnalla alkoi kymmenen vuoden monipuolinen opiskelupyrähdys, jonka aikana kiinnostukseni ohjaavaan työotteeseen johdatteli minut opiskelemaan myös aikuiskasvatustiedettä Jyväskylän yliopistoon. Graduni käsitteli asiantuntijuuden muutosta työnohjauksessa. Vaikeinta oli virkamiesruotsin suorittaminen.
Yrittämisen rinnalla toimin myös aikuisopettajana ammatillisessa oppilaitoksessa sekä isomman konsulttifirman palveluksessa. Palasin kuitenkin seitsemän vuotta sitten yksinyrittäjäksi, jotta voin palvella asiakkaitani nimenomaan professori Murray Bowenin radikaaliin ja rikkaaseen teoriaan perustuen. Välillä työtä on pitänyt tehdä rahan takia, mutta etenkin keski-iässä työn merkityksellisyys on ohjannut ammatillisia ratkaisujani.
Seitsemän vuoden opiskelutauon jälkeen vuonna 2020 palasin kasvatustieteiden pariin väitöstyön äärelle. Tutkimuksessani koetan laajentaa yksilökeskeistä ja rationaalisuutta korostavaa ammatillisen toimijuuden käsitettä systeemisyyden ja affektiivisuuden ulottuvuuksilla. Erityisen kiinnostavaksi tutkimuksen tekee se, etten reilun parinkymmenen vuoden aikana ole Suomessa kuullut kenestäkään toisesta Bowenin teoriaan perehtyneestä – tarkoitukseni on siis hyödyntää tätä teoriaa tutkimukseni viitekehyksenä. Lisäksi koetan rakentaa dynaamista simulaatiota Bowenin teorian kolmiomallista yhteistyössä informaatioteknologian tiedekunnan kanssa.
Määrittele itsesi tai muut tekevät sen puolestasi
Kriisi on tilaisuus uusille ajatuksille ja päämäärille. Aikaisemmin opittua voi hyödyntää erilaisissa ammatillisissa kehyksissä. Riittävästä kyvystä toimia omalla tavallaan yhdessä muiden kanssa ja olemalla sopivasti välittämättä muiden odotuksista ja vaatimuksista on hyötyä kaikenlaisissa tehtävissä. Elämässä voi käydä hyvinkin.