Jostainhan ne perinteetkin alkavat – Minnan lakitus
Halusin humanistista vappuhumua. Ehdotin Opuksen hallituksessa, että järjestämme itse jotain ohjelmaa.
Lakitamme vaikka Minnan patsaan, muistelemme jotain Canthin teosta ja nostamme maljan kevään kunniaksi. Ei sen tarvitse mitään hienoa olla.
Olin jo ennen Jyväskylään muuttoa Hollolassa perustanut ystävieni kanssa elävän musiikin yhdistyksen, joten tiesin, että Suomessa yleisötilaisuuksien järjestämiseen on haettava poliisilaitokselta huvilupa. Hain ja sain kevättalvella Jyväskylän poliisista tuon paperin, jossa minun piti ottaa tilaisuus omiin nimiini ja luvata henkilökohtaisesti vastata myös sen järjestyksenpidosta.
Huvilupaan piti arvioida yleisömääräkin etukäteen. Siihen kirjattiin: noin 10–15 henkeä, ei äänentoistoa, tilaisuus loppuu heti lakituspuheen jälkeen.
Sosiaalista omaatuntoa, piimää ja hoilotusta
Vapunaattona yllätys oli melkoinen, kun patsaan tietämillä parveilikin kymmeniä ja kymmeniä haalaripukuisia, naamaripäisiä, vappunenäisiä, puvuntakkisia ja kesämekkoisia opiskelijoita! Ei siis ainoastaan meitä opuslaisia, vaan ympäri kampusta ja kaupunkia oli saapunut paikalle juhlivaa kansaa.
Luin pätkän Canthia patsaan päällä istuessani (anteeksi). Pidin ylioppilaille puheen, jossa pohdin Köyhää kansaa -kirjaa, sosiaalista omaatuntoa ja toivoin meille kaikille parempaa sekä tasa-arvoisempaa elämää.
Opuksen sihteeri Jussi Tossavainen asetti Kauppakadun vaateliikkeestä ostamani ihan tavallisen ylioppilaslätsän Minnan päähän. Se näytti naurettavan pieneltä!
Nostimme elegantisti ±è¾±¾±³¾Ã¤³¾²¹±ôÂá²¹²Ô ja huljautimme vähän sitä Minnankin suupielille. Tilaisuuden jälkeen lähdimme porukalla Harjun kesäteatterin katsomoon laulamaan moniäänisesti tyyliin nuoret-nuotio-kitara. Tosin nuotiotta.
Kasvava kotsa
Yöllä Kirkkopuiston kautta koukatessamme huomasimme, että sillä välin, kun olimme hoilanneet huulet sinisinä Harjulla, oli tapahtunut ihme: patsaalle oli illan kuluessa vaihtunut suurensuuri uusi kotsa, joka oli askarreltu valkoisesta lakanakankaasta ja mustasta pahvista!
Puistonpenkillä nuokkui yhä samassa paikassa se N. vuoden opiskelija, se enemmän yläkaupungin baareissa kuin kampuksella viihtyvä. Heppu, joka oli koko talven Sohwin Krouvin viereisestä looshista keskeyttänyt kokouksiamme välihuudoin. Kysyin, tietääkö hän jotakin tuosta lakin vaihtumisesta. Paha sannoo, oon ollunna niin viiliksissä.
Käytimme tuota Minnan päähän sopivaa jättihattua vielä toisessa lakituksessa, mutta sen jälkeen sekin katosi vappuyönä 1990 jonkun matkaan. Ja taas oli hankittava Minnalle uusi päähine.
