Ä¢¹½Ö±²¥

JYU.Well järjesti 5.3.2024 käsitetyöpajan, jonka aiheena oli luontohyvinvointi. Käsitetyöpaja kokosi aiheesta kiinnostuneita ja aiheen piirissä työskenteleviä henkilöitä erilaisista taustoista. Keskustelussa kohtasivat näkökulmat muun muassa yhteiskuntatieteiden, biologian ja liikunta- ja terveystieteiden näkökulmista.

Ei vielä yhtä määritelmää, vaan kokoelma näkökulmia

Käsitetyöpajan keskustelussa todettiin, että ’luontohyvinvointi’ käsitteelle ei vielä ole yhtä, vakiintunutta määritelmää. Eräs tapa määrittää luontohyvinvointia on ihmisen kokema hyvinvointi, joka on syntynyt vuorovaikutuksesta luonnon kanssa. Keskustelussa tuli esille, että luontohyvinvointi-käsitteen ei tulisi urautua vain ihmiskeskeiseksi, vaan olisi tärkeä kytkeä se sisältämään myös ei-inhimillisen luonnon hyvinvointi, sillä jos luonto voi huonosti, ihminenkin voi huonosti. Planetaarinen hyvinvointi liittyy siten läheisesti luontohyvinvointiin.

Luontosuhde ja luontohyvinvointi

Tilaisuudessa keskusteltiin paljon myös siitä, kuinka luontosuhde yhdistyy luontohyvinvointiin. Mietittiin, onko luontohyvinvoinnin edellytys (tietynlaisen) luontosuhteen olemassaolo ja oman luontosuhteen tiedostaminen. Esille tuotiin, että luontosuhde on henkilökohtainen ja henkilöhistoriassa rakentunut. Pelokas suhtautuminen luontoon tai luonnon epämiellyttäväksi kokeminen voi olla este luontoon menemiselle tai hyvinvointivaikutusten saamiselle. Esitettiin, että tietoisuus luonnon ja ihmisen vuorovaikutuksesta ja luontoymmärryksen lisääminen voisi olla keino luontoon liittyvien pelkojen lietsomiseksi. Myös vastuu- ja omistajuuskysymykset voivat vaikeuttaa luontosuhteen muodostumista, mikäli niistä tulee luontoon pääsyä tai luonnon käyttöä rajoittavia tai sellaiseksi koettuja asioita. Esimerkkeinä mainittiin luontopolkujen helppokäyttöisyyden lisääminen kiinteillä rakennelmilla, joiden tekemistä saattaa hillitä ylläpitäjällä oleva vastuu, ja lasten majanrakennuspuuhat kaupungin omistamassa lähimetsässä, mitä naapurit saattavat paheksua vedoten kaupungin asettamiin rajoituksiin/sääntöihin metsän käytön suhteen. Luontosuhde on myös aikakauteen sidonnainen, mutta toisaalta samana aikakautena on yhteiskunnassa voinut olla esillä sekä funktionaalinen (luonto resurssina) että romanttinen (kokemuksellinen luonto) luontosuhde. Luontosuhde on myös kulttuurisidonnainen, mikä voi näkyä eri maista kotoisin olevien kuin myös eri sukupolvea edustavien ihmisten luontosuhteiden välisinä eroina.

Luontosuhteen rakentaminen ja vahvistaminen nähtiin yhdeksi keinoksi edistää luontohyvinvointia. Esille nousi monenlaisia keinoja rakentaa luontosuhdetta, mm. kansalaistiede, luontoreseptit, luontoaltistukset ja luonnon parempi kytkeytyminen arkeen. Todettiin, että Suomessa lähiluonto on todella lähellä, joten luontoaltistuksen saamiseksi tarvitse aina mennä kansallispuistoon. Kaupunkiluonto kuitenkin unohtuu usein, samoin kuin sen huomioiminen suunnittelussa, kuinka eri lajien vaatimukset tulisi huomioida kaupunkiympäristössä. Koettiin, että rakennetun ympäristön suunnittelu ei tällä hetkellä näytä useinkaan tähtäävän luontosuhteen muodostumiseen eikä huomioivan luonnon näkökulmia (kuka puhuisi luonnon puolesta). Luontosuhdetta on vaikea ajatella syntyvän esim. muovirouhepäällysteisellä päiväkotipihalla, jolla myös maaperämikrobien kanssa kontaktissa olemisen tuomat positiiviset terveyshyödyt jäävät saamatta. Luontoa voidaan tuoda lähelle myös digitaalisesti, mutta tällöin luonnon moniaistillinen kokemus jää puuttumaan. Ihmiset myös jättävät usein itse huomioimatta lähiluonnon. Tähän liittyvät mm. kulkuvälineet, joita käyttäessä ei ehdi havainnoida luontoa. Todettiin, että luontosuhdetta on kenties tarve rakentaa ja myös reflektoida tietoisemmin. Tiedostamattamme olemme väistämättä jatkuvasti yhteydessä luontoon esimerkiksi hengittämällä ilmakehän ilmaa. Ekososiaaliseen sivistykseen kasvattaminen on osa peruskoulun opetussuunnitelmaa, mutta ehkä kouluissakin olisi tarpeen kehittää arkeen kytkeytyviä toimintatapoja uusia tai ottaa käyttöön vanhoja, kuten koulupuutarhat.

Voiko luontohyvinvointia mitata ja jos voi, miten?

Työpajassa keskusteltiin myös siitä, kuinka luontohyvinvointia voisi mitata. Yksiselitteisen luontohyvinvoinnin määritelmän puuttuminen tekee yksiselitteisen mittauksen mahdottomaksi. Vaikutelma on, että tähänastinen tutkimuskirjallisuus on nostanut luontohyvinvointina esille lähinnä ihmisten saamia terveyshyötyjä ja luontohyvinvointia on usein mitattu fysiologisina ja psykologisina vasteina luontoaltistukselle. Luonnon hyvinvointivaikutusten mekanismeille tai hyvinvointivaikutusten syntyreiteille on esitetty hyviä jäsennyksiä (esim. Markevych ym. 2017 ja Tyrväinen ym. 2018). Kuitenkin luonnolle altistumisen hyvinvointivaikutuksia on vaikeaa kontrolloida, koska luonnossa on paljon muuttuvia tekijöitä, kuten esimerkiksi sää tai vuodenaika, mitkä voivat vaikuttaa hyvinvoinnin kokemuksiin. Koska työpajassa keskustelussa luontosuhde nousi esille luontohyvinvoinnille oleellisena tekijänä, mietittiin myös siitä, että tulisiko luontohyvinvointia mitata myös luontosuhteeseen kohdentuvilla mittareilla. Voitaisiinko tätä tehdä mittaamalla luontoon kytkeytyviä osallisuuden ja toimijuuden kokemuksia, psykologista omistajuutta tai ympäristöön liittyviä eettisiä näkökulmia (esim. maaetiikan näkökulma), joilla voitaisiin saada mitattua ihmisen ja luonnon välistä molemminpuolista vuorovaikutusta? Esille nousi myös näkökulma siitä, että luontohyvinvointia ei voi mitata, koska se perustuu kokemuksiin ja kertomuksiin sekä näiden kautta muodostuviin yksilöllisiin merkityksiin. 

Poimintoja luontohyvinvointiin liittyvistä tieteellisistä julkaisuista

JYU.Wisdom community. (2021). Planetary well-being. Humanities and Social Sciences Communications, (8)258. doi:10.1057/s41599-021-00899-3.

Korpela, K. (2008). Ympäristö ja positiiviset tunteet. Teoksessa R.-L. Punamäki, P. Nieminen, & K. Matti (toim.), Mieli ja terveys: ilon ja muutoksen psykologiaa (s. 59-78). Tampere: Yliopistopaino. 

Markevych, I., Schoierer, J., Hartig, T., Chudnovsky, A., Hystad, P., Dzhambov, A.M., de Vries, S., Triguero-Mas, M., Brauer, M., Nieuwenhuijsen, M.J., Lupp, G., Richardson, E.A., Astell-Burt, T., Dimitrova, D., Feng, X., Sadeh, M., Standl, M., Heinrich, J. & Fuertes, E. (2017). Exploring pathways linking greenspace to health: Theoretical and methodological guidance. Environmental Research, (158), 301-317. doi: 10.1016/j.envres.2017.06.028.

Silva, A., Matos, M. & Gonçalves, M. (2023) Nature and human well-being: a systematic review of empirical evidence from nature-based interventions. Journal of Environmental Planning and Management, DOI: 10.1080/09640568.2023.2227761

Tyrväinen, L., Lanki, T., Sipilä, R. & Komulainen, J. (2018). Mitä tiedetään metsän terveyshyödyistä. Duodecim, 134(13), 1397-403.

Muuta kirjallisuutta:

Forsberg, P. & Jussila, A. (2023). Puut puhuvat. Helsinki: Minerva.

Leppänen, M. & Pajunen, A. 2017. Terveysmetsä: Tunnista ja koe elvyttävä luonto. Helsinki: Gummerus.

Williams, F. & Saarainen, J. 2017. Metsän parantava voima. Helsinki: Minerva Kustannus Oy.

Käsitepankki (JYU.Well käsitetyöpajojen tuloksia)

Tämä ja muut käsitetyöpajojen tiivistelmät on tallennettu JYU.Well kotisivulle käsitepankki -osioon.

Työpajat ovat tilaisuudessa läsnäolleiden pohdintoja. Kaikkiin käsitepankin teksteihin ja lähteisiin voi ehdottaa muokkauksia tai lisäyksiä työpajoja vetäville JYU.Well tutkijatohtoreille: Kaisa Koivunen (kaisa.m.koivunen@jyu.fi), Anu Sirola (anu.r.s.sirola@jyu.fi) ja Kirsi Keskinen (kirsi.e.keskinen@jyu.fi)

Tulevien käsitetyöpajojen aiheiksi voi myös tehdä esityksiä osoitteeseen: jyu.well@jyu.fi