Apulaisprofessori Tuomo Kujala käyttää ajosimulaattoria ajotutkimuslaboratoriossa

Informaatioteknologia ja ihminen tietoyhteiskunnassa

Informaatioteknologia muodostaa modernin yhteiskunnan perustan. Teknologian kehittyminen on tuonut mukanaan valtavan määrän uusia mahdollisuuksia ja haasteita, jotka vaikuttavat merkittävästi ihmisten elämään ja vuorovaikutukseen tietoyhteiskunnassa.

Informaatioteknologia on kaikkialla

Informaatioteknologia ja ihminen ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa tietoyhteiskunnassa

Painoala tutkii teknologian, informaation, innovaatioiden, liiketoiminnan ja ihmisen näkökulmista yhteiskunnan digitalisaatiota ja digitaalista tulevaisuutta. Tutkimustoiminta on poikkitieteellistä käsittäen esimerkiksi digitaalisen turvallisuuden, dataan perustuvan päätöksenteon, ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan hyvinvoinnin ja terveyden, tulevaisuuden työn ja työnteon muutoksien tutkimusta digitalisaation näkökulmasta.

Teknologia tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia, mutta samalla asettaa haasteita yksilöille ja yhteiskunnalle. Ihmisen rooli on löytää tasapaino teknologian hyödyntämisen ja inhimillisten arvojen välillä, varmistaen, että teknologia palvelee yhteistä hyvää ja kestävää kehitystä.

Heikki Karjaluoto
Professori Heikki Karjaluoto toimii IT-tiedekunnan tutkimuksesta vastaavana varadekaanina.
Informaatioteknologian merkitys ja sen vaikutus yhteiskuntaan kasvaa kaikilla elämän osa-alueilla. Jyväskylän yliopisto on suurimpia alan yliopistollisia kouluttajia Suomessa.
Professori Heikki Karjaluoto

Informaatioteknologia on uusien innovaatioiden tärkein ajuri

Informaatioteknologia on uusien innovaatioiden tärkein ajuri. Painoalalla tehtävä yhteistyö muiden toimijoiden kanssa on monitasoista sisältäen esimerkiksi yrityksille tehtävät kurssi- ja opinnäytetyöt, opetusyhteistyön sekä yritysten kanssa tehdyt tutkimus- ja kehittämishankkeet. JYU on toinen kahdesta suuresta IT-alan yliopistokouluttajista Suomessa.

Lue lisää yhteistyöstä IT-tiedekunnassa

Keski-Suomen hyvinvointialueen johtaja Juha Paloneva, dosentti Sami Äyrämö ja tutkija Anri Patron Keski-Suomen Keskussairaalan Novassa.

Painoalueen keskeiset toimijat

Painoalaan liittyvät tutkimusryhmät

Painoalaan liittyvät tutkimushankkeet

Katso myös