Alumniesittelyssä Betty Alemu

– Jalkapallolla ja minulla on erityinen suhde, sanoo Betty Alemu, Bernin yliopiston liikuntatieteiden laitoksen tutkija. Väitöskirjassaan Betty Alemu tutki Etiopiasta Sveitsiin saapuneita naisia ja urheilua osana heidän sosiaalisia suhteitaan ja kotoutumisprosessiaan. Hänellä on tästä omakohtaista kokemusta, sillä Sveitsi on viides maa, jossa hän on asunut. Myös Suomi ja Jyväskylän yliopisto on hänelle tuttu ja rakas.
Betty Alemu
Julkaistu
17.8.2023

Teksti: Heli Mäki

Kuva: Betty Alemu

Betty Alemu on pelannut jalkapalloa pikkutytöstä lähtien. Pelatessaan hän tunsi vapauden tunnetta ja koki, että pelissä sai olla oma itsensä. Jalkapallon kautta Betty löysi myös paljon samanhenkisiä ystäviä. Kokemus oli niin voimakas, että siitä kehittyi myöhemmin väitöskirjan aihe.

Nyt Betty vierailee Suomessa ja Jyväskylässä. Vierailu on mieluinen, sillä hän on suorittanut Jyväskylän yliopistossa urheilujohtamisen maisterin tutkinnon. Hän opiskeli Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja kauppakorkeakoulun toteuttamassa kansainvälisessä Responsible Management and Business of Sport (RESPO) -maisteriohjelmassa.

RESPO-ohjelma antaa tutkinnon suorittaneille syvälliset tiedot ja taidot suunnitella ja toteuttaa strategisia ja taktisia toimia johtamiseen liittyvissä esimies- ja asiantuntijatehtävissä nykypäivän urheiluyhteiskunnassa. Koulutuksen ytimenä on ymmärtää urheilujohtamisen ja liiketalouden näkökohtia ja tavoitteita erityyppisissä urheiluorganisaatioissa sekä soveltaa vastuullisuuden ja eettisen ajattelun periaatteita.

Betty Alemu suoritti Yhdysvalloissa kandidaatin tutkintoa kolmatta vuotta, kun hän alkoi pohtia vaihtoehtoja korkeakoulutuksen jatkamiseksi ja kallistui yhdistämään liiketalouden ja johtamisen koulutuksen ja intohimoonsa urheiluun.

”Lapsuuden paras ystäväni opiskeli tuolloin Vaasassa ja kertoi minulle ihania tarinoita suomalaisen koulutuksen laadusta, edullisuudesta ja suomalaisesta kulttuurista. Aloin tutkia maisteriohjelmia ja törmäsin Jyväskylän yliopiston kansainväliseen maisteriohjelmaan.”

Hän päätti hakea maisteriohjelmaan. Betty kertoo, että hänellä oli erinomainen haastatteluprosessi tohtori Hanna Vehmasin ja tohtori Antti Laineen kanssa. – Olin vakuuttunut, että tämä oli mahdollisuus, johon minun oli hyvä tutustua.

Yliopisto ja tiedekunta antoivat paljon tukea. Se sai Betty Alemun tuntemaan olonsa tervetulleeksi. – Pidin siitä, miten kansainvälisiä opiskelijoita tuetaan ensi hetkestä lähtien. Heille osoitettiin tutorit, jotka toimivat mentoreina valmistautumisessa Suomeen saapumiseen, kotiutumiseen ja yliopistomatkamme aloittamiseen, hän kertoo.

”Rakastin jokaista minuuttia kampuksella ja kaikkia tilaisuuksia orientaatioviikosta viimeiseen valmistumispäivään. Nautin todella paljon kansainvälisistä ja tiedekunnan sosiaalisista tapahtumista, jotka auttoivat meitä tutustumaan Jyväskylän kaupunkiin, yliopistoon ja opiskelijaryhmään. Pidin todella siitä, kuinka ystävällisiä ja vieraanvaraisia kaikki olivat. Ennen kaikkea rakastin opiskelijoiden ja tiedekunnan kansainvälistä monimuotoisuutta ja dynamiikkaa. ”

Kansainvälinen urheilun tiedekunta-opiskelijaryhmä teki vaikutuksen Bettyyn. Hänen mielestään se oli ainutlaatuinen:  joukko nuoria ja lahjakkaita opiskelijoita eri puolilta maailmaa, jotka nauttivat oppimisesta toistensa kanssa ja seikkailujen jakamisesta.                        – Omistautuneet ja rakastavat opettajat, jotka saivat minut tuntemaan, että tiedekunta oli toinen kotini, Betty sanoo hymyillen.

”Kaipaan ystäviä, jotka sain opiskellessani JYU:ssa ja joihin olen onneksi yhä yhteydessä. Kaipaan Suomen kaunista kesää, luontoa, järviä ja jopa lunta. Kaipaan saunomista ja järviuintielämää. Kaipaan suomalaista huumoria ja sosiaalista kanssakäymistä. Kaipaan opiskelija-asunnoissa luomamme yhteisöllisyyttä ja tukea sekä loputtomia seikkailuja matkan varrella. Ja tietysti kauniita revontulia ”

Muistellessaan opiskeluaikojaan Jyväskylässä Betty kertoo yllättyneensä siitä, miten kaunista kaupunkisuunnittelu voi olla. Jyväskylässä, ja Suomessa yleensäkin, hän oli yllättynyt siitä, miten hyvin kaupungit ja luonto oli saatu sovitettua yhteen. – Tykkäsin siitä, miten helposti luonto oli saavutettavissa ja siitä rakkaudesta ja kunnioituksesta, jota yhteisö sitä kohtaan tuntee.

”Yllätyin myös opiskelijoiden osallistumisen voimasta, joka tarjosi hienoja oppimiskokemuksia, mutta myös elämyksiä yliopistojen sisällä myös Jyväskylän kaupungissa ja Suomessa yleensä. En ollut yllättynyt vaan enemmänkin vaikuttunut siitä, miten läheinen suhde opiskelijoilla ja tiedekunnalla on.”

Bettylla on vinkkejä niille, jotka harkitsevat hakeutumista Jyväskylän yliopistoon. Hän kannustaa kaikkia antamaan itselleen mahdollisuuden asua ja opiskella mahdollisimman monipuolisessa ympäristössä. – Tutustu suomalaiseen luontoon, lähde pois mukavuusalueiltasi ja tutustu upeaan koulutusjärjestelmään ja kulttuuriin, jotka voivat tehdä korkeakouluopinnoistasi ainutlaatuisen.

”Nauti opiskelusta sellaisten opiskelijoiden rinnalla, jotka tulevat eri puolilta maailmaa. Mikä tärkeintä, älä pelkää lähteä ulos ja eksyä etsimään ikimuistoisia seikkailuja suomalaisesta kulttuurista, ruoasta ja luonnosta!”