Tutkimus informaatioteknologian tiedekunnassa

Informaatioteknologian tiedekunnan missiona on luoda tiedeperusteisesti yhteiskunnan digitaalista tulevaisuutta. Vahva yhteistyö yritysten ja yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa perustuu pitkäjänteiselle tutkimukselle.

Luomme tiedeperusteisesti yhteiskunnan digitaalista tulevaisuutta

Informaatioteknologia tiedekunnan tutkimuksessa yhdistyvät kokonaisvaltaisesti teknologian, informaation, organisaatioiden ja liiketoiminnan sekä ihmisen näkökulmat. Tiedekunnan tutkimusta määrittelee myös vahva yhteistyö elinkeinoelämän, muiden yliopistojen ja tutkimusinstituuttien sekä julkisen sektorin kanssa. Tavoitteemme on kansainvälinen huippu tutkimuksen laadussa.

Tiedekunnan keskeiset tutkimusalueet ovat nousseet myös yhdeksi Jyväskylän yliopiston tutkimusprofiilin kärkialoista - informaatioteknologia ja ihminen tietoyhteiskunnassa.

Tiedekunnan tutkimus jäsentyy neljän toiminta-alueen kautta

Tiedekunnan tutkimustoiminta keskittyy tutkimusryhmiin. °Õ³Ü³Ù°ì¾±³¾³Ü²õ°ù²â³ó³¾Ã¤³Ù toimivat neljän toiminta-alueen alaisuudessa. Tutkimme tällä hetkellä muun muassa tekoälyyn ja koneoppimiseen, kyberturvallisuuteen, teknologian opetuskäyttöön ja monitavoiteoptimointiin liittyviä teemoja.

Tutustu tutkimukseen ja tutkimusryhmiin toiminta-alueiden sivuilla.

Taataksemme erinomaisen tieteellisen tuotoksen, visiomme on julkaista tutkimustamme parhaimmissa ja yleisömme tavoittavissa julkaisufoorumeissa. Tämä saavutetaan olemalla ketterä ja kehittämällä asemaamme laaja-alaisesti valitsemillamme tieteen alueilla aina vakiintuneiden profilointialueidemme vahvistamisesta uusien ja nopeasti muuttuvien alueiden haltuunottoon saakka.
Tutkimuksesta vastaava varadekaani, Professori Heikki Karjaluoto

IT-tiedekunnan laboratoriot ja tutkimusinfrastruktuuri

Informaatioteknologian tiedekunnassa toimii useita tutkimuslaboratorioita, joiden toimintaan, tutkimukseen, henkilöstöön ja yhteistyömahdollisuuksiin pääset tutustumaan alla olevien linkkien kautta.

°Õ³Ü³Ù°ì¾±³¾³Ü²õ°ù²â³ó³¾Ã¤³Ù

Etene urallasi IT-tiedekunnassa

Professorien tenure track -urapolku informaatioteknologian tiedekunnassa

Jyväskylän yliopistossa voit edetä professorin tehtävään tenure track -urapolkua pitkin. Informaatioteknologian tiedekunnan tenure track -tehtävät sijoittuvat sen neljälle tutkimuksen toiminta-alueille: laskennallinen tiede, koulutusteknologia ja kognitiotiede, ohjelmistotekniikka ja tietojärjestelmätiede.

Lue lisää

Tenure track -mallin kuvio Jyväskylän yliopistossa.
Tenure track -malli

Lue lisää