Tutkimus viittomakielen keskuksessa

Viittomakielen keskuksen tutkimuksessa painottuvat kielen perustutkimus sekä kielen omaksumiseen ja kaksi- ja monikielisyyteen liittyvä tutkimus. Tutkimusta varten rakennetaan avointa tutkimusinfrastruktuuria, Suomen viittomakielten korpusta.

Viittomakielten tutkimushistoria

Viittomakieliä on tutkittu modernin kielitieteen viitekehyksessä 1950-luvulta alkaen. Suomessa viittomakielten tutkimus alkoi 1980-luvulla, ja Jyväskylän yliopistossa viittomakielten tutkimusta on tehty 1990-luvulta alkaen. Vuodesta 2010 viittomakielten tutkimusta on tehty viittomakielen keskuksessa, jonka toiminta perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön Jyväskylän yliopistolle myöntämään valtakunnalliseen erityistehtävään. 

Tutkimuksen yleinen tavoite

Viittomakielen keskus on kansainvälisesti tunnustettu huippuyksikkö viittomakielten tutkimuksen alalla. Keskuksessa tehtävän tutkimuksen keskeisenä päämääränä on edistää viittomakielten monimuotoisuuden tutkimusta ja dokumentointia ja tätä kautta lisätä viittomakielten käyttäjien osallisuutta yhteiskunnassa ja sen toiminnoissa. Tutkimuksen tulokset ja resurssit jaamme avoimesti kaikkien käyttöön.

Tutkimuksen painoalat

Keskuksessa tehtävällä tutkimuksella on kaksi painoalaa. Nämä ovat viittomakielen rakenteen ja käytön perustutkimus sekä viittomakielen omaksumisen ja monikielisyyden soveltava tutkimus. Painoalat motivoituvat yhtäältä Jyväskylän yliopiston ja kieli- ja viestintätieteiden laitoksen tutkimusstrategisista tavoitteista, toisaalta viittomakielen kentän konkreettisista tietotarpeista.

Infrastruktuurit

Viittomakielen keskus rakentaa avointa tutkimusinfrastruktuuria, Suomen viittomakielten multimediakorpusta. Korpus sisältää tietokoneluettavaa aineistoa sekä suomalaisesta että suomenruotsalaisesta viittomakielestä. Korpusaineisto lisää tutkimustiedon yleistettävyyttä ja toimii myös molempien kielten dokumentaationa. Lasten viittomakielten taidon arviointiin on keskuksessa kehitetty laaja verkkopohjainen arviointimateriaali.

Menetelmät ja teknologiat

Keskus osallistuu verkostojensa kautta aktiivisesti uusien laadullisten ja määrällisten tutkimusmenetelmien kehittämiseen. Keskuksen tutkimuksessa myös hyödynnetään uusimpia teknologioita, kuten liikekaappausta ja aivokuvantamisteknologioita. Menetelmien kehittämisen ja teknologioiden hyödyntämisen myötä viittomakielistä ja lopulta kieli-ilmiöstä itsestään saadaan täysin uutta tietoa.

Julkaisut

Julkaisu
2025
Saatavilla Open Access kautta

Tiedonportti : Jyväskylän yliopiston tieteen digilehti
Jantunen, Tommi
Julkaisu
2025
Saatavilla Open Access kautta

Neuroscience
Hernández, Doris
Puupponen, Anna
Keränen, Jarkko
Vandenitte, Sébastien
Anible, Benjamin
Ortega, Gerardo
Jantunen, Tommi
Julkaisu
2024
Saatavilla Open Access kautta

Brain and Language
Hernández, Doris
Puupponen, Anna
Keränen, Jarkko
Ortega, Gerardo
Jantunen, Tommi
Julkaisu
2024
Saatavilla Open Access kautta

Nordic Journal of Linguistics
Jantunen, Tommi
Mesch, Johanna
Ferrara, Lindsay
Julkaisu
2024
Saatavilla Open Access kautta

International Conference on IT and Industrial Technologies
Sargano, Allah Bux
Vandenitte, Sébastien
Jantunen, Tommi
Kimmelman, Vadim
Julkaisu
2024
Saatavilla Open Access kautta

Nationalismi ja kieli : näkökulmia kieleen, kielikoulutukseen ja kielipolitiikkaan
Salonen, Juhana
Julkaisu
2024
Saatavilla Open Access kautta

Linguistics
Puupponen, Anna
Hodge, Gabrielle
Anible, Benjamin
Salonen, Juhana
Wainio, Tuija
Keränen, Jarkko
Hernández, Doris
Jantunen, Tommi
Julkaisu
2024

Journal of Finnish studies
Puupponen, Anna
Kanto, Laura
Kronqvist, Antti
De Weerdt, Danny
Julkaisu
2024
Saatavilla Open Access kautta

Journal of Deaf Studies and Deaf Education
Pietarinen, Heta
Kanto, Laura
Julkaisu
2024
Saatavilla Open Access kautta

Tieteessä tapahtuu
Jantunen, Tommi
Kanto, Laura
Julkaisu
2024
Saatavilla Open Access kautta

Journal of Child Language
Kanto, Laura
Laakso, Minna
Huttunen, Kerttu
Julkaisu
2024
Saatavilla Open Access kautta

The AutoEthnographer : a Literary and Arts Magazine
Salonen, Juhana