”Suomen kieli on pitkä matka” – Suomeen muuttaneet tutkijat toivovat saavansa suomen osaksi akateemista arkeaan
Yhdysvaltalainen Marc Perkins tuli Suomeen kolme vuotta sitten kansainvälisen maisteriohjelman houkuttamana.
Perkins oli ennättänyt opettaa biologiaa kalifornialaisessa Orange Coast Collegessa lähes 20 vuotta, mutta hän halusi opiskella lisää kasvatustieteitä ja johtamista.
Sopiva ohjelma löytyi huolellisen vertailun jälkeen Jyväskylän yliopistosta. Ohjelma oli nappivalinta, tutkinto valmistui ja Perkins innostui tosissaan korkeakoulujen johtamisen tutkimisesta – tarkalleen kriisijohtamisesta korkeakouluissa.
Hän aloitti työt projektitutkijana Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksella viime vuonna.
”Rakastan työtäni. Tajusin, että johtaminen on tosi vaikeaa ja esimerkiksi kriisijohtamista on tutkittu vasta hyvin vähän. Ehkä voin tutkimuksillani auttaa yliopistojen johtajia työssään.”
Opiskelu ja tutkijan työt ovat sujuneet mainiosti englanniksi, mutta Perkins tavoittelee kieliasioissa enemmän. Hän haluaisi vahvistaa suomen kielen osaamistaan ja käyttää suomea nykyistä enemmän työpaikallaan.
Suomen kielen oppiminen on pitkä matka. Toivon, että voin vaikuttaa suomen kielellä”, hän korostaa.
Tilanteita oppia työssä tarvittavaa suomea on vähän
Työpaikalla tarvittavaa sanastoa on kuitenkin vaikea oppia työn ohessa, sanoo Marc Perkins. Kollegoiden kanssa kieli kääntyy helposti englanniksi, sillä yhteinen kieli on nopein ja tehokkain tapa hoitaa asioita.
”Minulla on hyvä työpaikka, ja työkaverini puhuvat englantia, mikä on tietenkin mahtavaa!”
Kolikon kääntöpuolena on se, että tilanteita suomen oppimiseen avautuu vain vähän. Esimerkiksi kokoukset, jossa puhutaan vain suomea, ovat Perkinsille vaikeita. Sanasto menee nopeasti liian vaikeaksi ja suomea puhutaan liian nopeasti.
Silloin minusta tuntuu, että ”voi ei”. Eikä minun ole helppoa mennä mukaan taukohuoneessakaan keskusteluun, jossa puhutaan suomea. En yleensä ymmärrä, mistä he puhuvat. Onko se yksityistä? Hankkeeseen liittyvää?”, hän kuvailee.
Perkins sanoo, että kielestä tulee helposti ulossulkeva, eikä yksinkertaista konstia tilanteen korjaamiseen ole. Hän on osallistunut monelle mielestään hyvälle kielikurssille, mutta ne eivät korvaa arjessa oppimista.
Kieliasia liittyy myös hänen omakuvaansa akateemisena työntekijänä, Perkins pohtii.
”Olemme tietotyöläisiä, mutta suomeksi en kuulosta asiantuntijalta.”
Työyhteisö voi tukea suomenoppijaa
Apulaisprofessori Johanna Ennser-Kananen Jyväskylän yliopistosta tunnistaa helposti Marc Perkinsin tuntemukset. Hän tutkii kieliä oikeudenmukaisuuden näkökulmasta – ja jakaa suomenoppijana monet Perkinsin kokemukset vieraan kielen käytön haasteista.
Muistetaan, että kaikilla on vähän epämukava olo, kun puhutaan vieraalla kielellä. Ollaan vaan kaikki yhdessä epämukavalla alueella”, hän sanoo.
Ennser-Kananen on perehtynyt myös siihen, miten akateeminen työyhteisö tai työtoveri voi tukea kielenoppijaa. Asia on hänelle hyvin tärkeä, ja siitä hän viestii myös sosiaalisessa mediassa.
Ydinohjeensa hän tiivistää näin:
”Meillä on paljon pieniä asioita, joita voimme tehdä joka päivä. Voimme kysyä työkavereiden kielitoiveista ja yrittää löytää muita vaihtoehtoja kuin "suomi tai englanti". Ne voivat olla vaikkapa selkosuomi ja englanti ja saksa. Voimme tottua kielten sekoittamiseen, käyttää yhtä aikaa monenlaisia viestinnän työkaluja ja varata aikaa käännöksiin. Voimme varmistaa, että kaikki ovat mukana, myös pitkissä ǰdzܰ.”&Բ;
Mutta näiden toimien lisäksi tarvitsemme myös syvempää pohdintaa.
”Mitä pidän "hyvänä kielenä"? Mikä minua jännittää kielen suhteen? Miksi luulen niin? Yleensä se, mikä rajoittaa muita käyttämästä kaikkia kieliään, rajoittaa myös itseämme”, kiteyttää Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella työskentelevä Ennser-Kananen.
”Joskus tuntuu helpolta puhua, joskus vaikealta”
Kun Ennser-Kananen muutti vuonna 2016 Suomeen, miehensä kotimaahan, hän puhui suomea jonkin verran. Vuosien varrella hän on oppinut vahvuutensa ja heikkoutensa.
”Joskus tuntuu helpolta puhua jollekin, joskus vaikealta. Joskus on helppo puhua aluksi, mutta tunnin päästä huomaan olevani väsynyt. Suomea puhuessani minusta tuntuu, että ikinä ei ole riittävästi”, Ennser-Kananen kuvailee.
Ennser-Kananen on kotoisin Itävallasta. Ennen Suomeen muuttamistaan hän työskenteli Bostonin yliopistossa tutkien monikielistä koulutusta ja sitä ennen opettajana Wienissä.
Parhaillaan Ennser-Kananen tutkii muun muassa sitä, mitä ja kenen tietoa pidetään yhteiskunnallisesti merkittävänä.
Esimerkiksi opettajille pitäisi antaa enemmän aikaa työssään tunnistaa vierasta kulttuurista tulevien osaaminen nykyistä paremmin.
”Meillä on paine, että heti pitää alkaa opettaa. Ehkä opettajan ensimmäinen tehtävä voisi olla etsiä tietoja, joita oppijalla on jo olemassa. Vaikka tiedot eivät olisi opetussuunnitelmassamme tai meidän yhteiskunnassamme tuttuja, se ei tarkoita, että ne eivät olisi tärkeitä”, hän pohtii.
Kuusi neuvoa, joilla autat kokouksessa suomenoppijaa
Työpaikan arjessa Perkins ilahtuu aina, kun työkaveri näkee vaivaa puhuakseen suomea niin, että Perkins ymmärtää. Hän korostaa, että sekaisin voidaan puhua suomea ja englantia, mikä kulloinkin on osapuolien kannalta mukavinta.
Pienillä muutoksilla myös työkokouksista saa selkokielisempiä. Suomenoppijoina Perkins ja Ennser-Kananen listasivat kuusi tärkeää neuvoa.
Näin autat suomenoppijaa kokouksissa |
|
| 1. | Ydinasiat selkosuomeksi. Helpota kokouksen seuraamista kertomalla tai kirjoittamalla kokouksen ydinasiat tai -termit. |
| 2. | Tiivistelmä kokouksesta. Kirjoita kokouksessa käsiteltävistä asioista selkosuomella lyhyt tiivistelmä, sen voisi lähettää myös jo etukäteen ennen kokousta perehtymistä varten. |
| 3. | Tulkkaa kokous selkosuomella. Auta kaikkia osallistumaan, tulkkaa lyhyesti, mitä keskusteluissa puhutaan |
| 4. | Anna kollegoille aikaa auttaa toisiaan. Useimmat osastot ovat monikielisiä, ja useimmat kollegat ovat valmiita auttamaan. Minuutin tauko siellä täällä voi riittää. |
| 5. | Käännökset auttavat. Kaksikieliset diat ja kokousmateriaalit ovat erinomainen tilaisuus oppia esimerkiksi akateemisessa yhteisössä tarvittavaa suomea tai hallintoon liittyvää kieltä. |
| 6. | Keskustelkaa kielistä osastoillanne. Tehkää kielityö näkyväksi. |
Selkomukautettu tutkimusartikkeli oli avartava kokemus
Korkeakoulutuksen kielipolitiikka on yksi tutkimusprofessori Taina Saarisen tutkimusten pääaiheita. Saarinen johtaa Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitosta.
Saarinen sanoo, että akateeminen yhteisö tarvitsee lisää vähittäisiä askelmia, joilla kielenoppijat pääsevät käyttämään nykyistä helpommin suomen kieltä työssään. Se myös avaisi kansainvälisille tulijoille uusia mahdollisuuksia osallistua yliopiston hallinnollisiin töihin ja johtamiseen.
”Suomen kielestä puhutaan usein julkisuudessa eksklusiiviseen sävyyn, puhutaan englannin ylivallasta ja tai kansainvälisten työntekijöiden haluttomuudesta puhua suomea. Me haluamme nostaa inklusiivisia näkökulmia. Kansainvälinen henkilöstö ja opiskelijat tarvitsevat erilaisia saavutettavia askelmia, jolla päästä suomeen käsiksi ja kokea kieli omaksi”, Saarinen sanoo.
Tiedepolitiikka-julkaisussa on esimerkki Saarisen tarkoittamista saavutettavista askelmista. Saarinen oli mukana kirjoittamassa artikkelia Marc Perkinsin, Johanna Ennser-Kanasen ja Petteri Laihosen kanssa.
Artikkeli kertoo työhyvinvointiin liittyvästä tapaustutkimuksesta, ja se on kirjoitettu selkokieltä mukailevalla suomella.
Artikkelin kirjoittaminen oli opettavainen kokemus kaikille osapuolille.
”Meillä on tiukka käsitys siitä, miten tieteellinen artikkeli pitää kirjoittaa. Tämä haastoi myös Petteriä ja minua, että miksi ei suomea voisi kirjoittaa noinkin”, Saarinen kertoo.
Marc Perkins sanoo, että artikkeli oli loistava oppimiskokemus.
”Suuri opetus oli se, että käytämme artikkeleissa usein vaikeita sanoja, vaikka se ei ole pakollista. Tärkeää on, että ajatus on accessible, saavutettava, Perkins sanoo.
