Poliittisen historian tutkimus hyödyntää digitaalisia menetelmiä
Akatemiaprofessori Pasi Ihalainen johtaa monitieteistä kansainvälistä tutkimusryhmää, joka käyttää tutkimuksessaan digitoituja parlamenttiaineistoja kymmenestä Euroopan maasta. Akatemiaprofessuurin tutkimushanke Political Representation: Tensions between Parliament and the People from the Age of Revolutions to the 21st Century on myönnetty kaudelle 1.9.2021–31.8.2026.
Akatemiaprofessorin hankehaun onnistumisesta Ihalainen antaa kunniaa hyvälle kollegiaaliselle yhteistyölle ja yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalveluiden tuelle.
– Kirjoitusprosessi on pitkälti yhteistyötä. Akatemiaprofessorin ei tarvitse olla mikään ylivertainen nero, hänen tehtävänsä on olla yhteistyön mahdollistaja ja koordinoija, Ihalainen muotoilee.
Ihalainen korostaa tutkijan uralla menestymisessä paitsi verkostoitumista myös monitieteisyyttä ja kielitaitoa. Erityisesti politiikan ja kielten tutkijat ovat pitkään olleet hänelle parlamenttitutkijana läheisiä yhteistyökumppaneita. Ihalaisen periaatteena on, että jos ei itse osaa, kannattaa verkostoitua.
– Jyväskylä on oikein hyvä paikka kansainväliselle yhteistyölle. Tämä ei ole nykyisten digitaalisten yhteyksien aikana tieteen periferia. Voin helposti keskustella missä tahansa maassa työskentelevien kollegoiden kanssa, Ihalainen kertoo.
– Kansainvälinen yhteistyö on jopa kotimaista helpompaa, kun ei kilpailla samoista rahoituksista.
Digitaalinen käyttöliittymä taipuu historioitsijan työhön
Akatemiaprofessori Ihalaisen ryhmä tutkii edustuksellisuutta eli käytännössä parlamentin ja kansan välisiä jännitteitä 1700-luvulta 2000-luvulle. Keskeinen tutkimuskysymys on, miten edustuksellisesta demokratiasta on parlamenteissa eri aikoina puhuttu.
Tutkimuksessa ovat apuna digitaaliset menetelmät. Makrotason tarkastelussa Ihalaisen ryhmä käyttää vertailevaan parlamenttihistorian tutkimukseen rakenteilla olevaa People & Parliament -käyttöliittymää, jonka avulla on mahdollista tarkastella esimerkiksi suhteellisten sanafrekvenssien muutoksia aineistossa. Sen avulla nähdään, milloin tietty sana on tullut käyttöön, ja milloin siitä on käyty intensiivistä debattia.
Liittymän hankinnan Utrechtin yliopistosta mahdollisti Jyväskylän yliopiston rahoitus hankkeen alussa. Käyttöliittymää kehitetään utrechtilaisten tutkijoiden kanssa yhä monipuolisemmaksi.
Parhaillaan rakennetaan kollokaatiotyökalua, jonka avulla voidaan tarkastella, millaisen sanaston yhteydessä edustuksellisesta demokratiasta on puhuttu, millaisia merkityksiä siihen on liitetty ja mihin suuntiin käsite on ajan myötä muuttunut. Usein juuri attribuutit ja sanayhdistelmät ovat käsitehistorian tutkijalle mielenkiintoisia.
Hankkeen suunnitelmissa on soveltaa aineiston etälukemiseen myös sanavektorianalyysia eli sellaisten sanojen paikantamista, joilla on ollut parlamenttipuheessa joko samanlainen tai erilainen rooli tai merkitys kuin käsitteellä edustuksellinen demokratia. Yhä useampi humanisti on jo mukana tietokoneavusteisessa tutkimuksessa ja Jyväskylässä onkin tarkoitus järjestää keväällä tekstinlouhintakurssi, jolle on selvästi tarvetta.
Digitaalinen käyttöliittymä auttaa löytämään aineistosta merkittävät sanakeskittymät, mutta varsinainen analyysi on edelleen tutkijan tarkkaa lähilukua.
Käsitehistoriassa päätelmät käsitteiden merkitysten ajallisesta muutoksesta perustuvat havaittuihin, erilaisissa käyttöyhteyksissä käsitteille annettuihin erityisiin merkityksiin.
Ideana on erottaa sanojen materiaalista sellainen kohta, missä on perusteltua ottaa lähilukuun otanta valtavasta datasta.
– Lähiluetaan sitä kohtaa, missä keskustelu tapahtuu, sekä katsotaan, miten käsite otetaan käyttöön ja miten sitä käytetään. Varsinainen analyysi ei muutu, lähiluku, kategorisointi ja kontekstointi on samanlaista kuin ennenkin.
”Edustuksen” ja ”demokratian” lisäksi on huomioitava koko joukko muitakin avainkäsitteitä suvereenisuudesta parlamentarismiin. Tarkastelua tutkijat laajentavat ottamalla huomioon parlamenttipuheen lisäksi myös muilla foorumeilla, julkisuudessa, kansalaisyhteiskunnassa ja tutkijoiden kesken käytyä keskustelua, silloin kun säilyneet lähteet sen sallivat. Historioitsijana pitää myös huomata kontekstoinnin virhe- ja ylitulkintojen vaarat.
Brittiaineistosta yllättäviä tuloksia
Edustuksellisesta demokratiasta alettiin puhua brittiparlamentissa laajemmin 1990-luvulla, sanoo Ihalainen.
Ihalainen on käynyt jo läpi ja analysoinut Britannian dokumentteja. Aineiston perusteella edustuksellinen demokratia on siellä ollut kiistelty poliittinen käsite oikeastaan vasta reilut 20 vuotta.
– Siitä puhutaan brittiparlamentissa laajemmin ensimmäisen kerran 1990-luvun lopulla. Usein kuvitellaankin ”demokratian” läpimurrot varhaisemmiksi verrattuna siihen, milloin sanastoa on todella ryhdytty käyttämään poliittisesti, hän kuvailee.
Tämä tulos poikkeaa niistä poliittisen ajattelun historian tulkinnoista, joiden mukaan edustuksellinen demokratia oli periaatteena mahdollinen jo 1600-luvun puolivälissä tai 1700-luvun loppuun mennessä, koska se on klassisten teoreetikkojen ajattelusta tulkittavissa. Historian tutkimuksessa on tietenkin monia erilaisia tutkimustapoja.
– Meidän ryhmämme tarkoitus ei ole haastaa perinteistä poliittista filosofiaa. Keskitymme siihen, milloin varsinaiset poliitikot alkoivat käyttää demokratiasanastoa ja mitä he sitä käyttämällä tekivät.
Kriisi on demokratiassa normaalitilanne
Edustuksellisen demokratian kriisistä on keskusteltu julkisuudessa usean vuoden ajan. Edustuksellinen demokratia on kuitenkin tavallaan aina kriisissä. Se on kaiken aikaa muotoutuva malli. Poliitikotkin ovat tietoisia tästä.
– Nykyinen edustuksellisen demokratian kriisi on osittain meidän diskurssiemme aikaansaamaa, myös tutkijat ovat siinä puheessa mukana, Ihalainen arvioi.
– Parlamentit eivät tietenkään ole ongelmaton instituutio, mutta ne ovat onnistuneet pääasiassa toimimaan hyvin ja kehittymään. Ne edustavat kansalaisia yleensä melko kattavasti niin, että erilaiset äänenpainot ja ryhmät tulevat otetuiksi huomioon. Ja parlamentaarikot ovat vastuussa tekemistään päätöksistä, hän lisää.
Edustuksellisen demokratian rinnalle on usein esitetty kansanäänestyksiä suorana vaikuttamisen muotona. Niissäkin on omat vaaransa: Suora demokratia mahdollistaa vaikutusvaltaisten henkilöiden oman edun ajamisen. Myös sosiaalisen median (ulkomaisillakin) vaikuttajilla on yhä merkittävämpi rooli. Niinpä kannattaakin vakavasti pohtia esimerkiksi Suomen Nato-kansanäänestykseen liittyviä riskejä.
Britannian parlamenttiaineistossa ei löydy Brexit-äänestyksen jälkeen vaatimuksia kansanäänestyksistä, niihin ei ainakaan lähivuosina lähdetä. Yksi mahdollinen parlamentaarisen toiminnan täydentäjä voi olla Suomessa käytettävä kansalaisaloitemalli. Se toimii aika hyvin, koska eduskunnalla on selkeä rooli aloitteiden käsittelyssä.
