Matematiikan aineenopettajan maisteriohjelma
Kuvaus
Maisterin tutkinto matematiikan aineenopettajalinjalla antaa laaja-alaisen pedagogisen kelpoisuuden eri kouluasteiden ja oppilaitosten matematiikan opettajan tehtäviin.
Opinnot takaavat matematiikan syvällisen ja muiden opetettavien aineiden hyvän tuntemuksen sekä valmiudet tieteellisen tiedon ja menetelmien soveltamiseen. Koulutus antaa valmiudet toimia työelämässä oman alansa asiantuntijana ja kehittäjänä sekä valmiudet tieteelliseen jatkokoulutukseen.
Osaamistavoitteet
Matematiikan (aineenopettaja) maisteri
-hallitsee oman erikoistumisalansa ja tuntee muiden matematiikan osa-alueiden keskeiset käsitteet ja teoriat
-omaa hyvän pedagogisen aineenhallinnan ja käsityksen matematiikan oppimiseen vaikuttavista tekijöistä
-osaa soveltaa oppimaansa matemaattisten ongelmien itsenäiseen ratkaisemiseen.
-kykenee ja on kiinnostunut seuraamaan tieteenalansa kehitystä alansa yleisjulkaisuista.
-omaa edellytykset toimia asiantuntijatehtävissä.
-osaa organisoida ja johtaa työtehtäviä ja kykenee itsenäiseen ja vastuulliseen toimintaan sekä itsenäiseen päätöksentekoon.
-omaa laajan käsityksen siitä, miten matematiikka liittyy yksilön arkipäivään sekä osaa perustella matematiikan yhteiskunnallisen merkityksen.
-on yhteistyökykyinen ja valmis ottamaan vastuuta.
-asennoituu vakavasti eettisiin kysymyksiin, noudattaa eettisiä periaatteita ja pyrkii kehittämään niitä edelleen.
Tutkintorakenne
- Sisällön valinnaisuus
- Vähintään 60 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- Sisällön valinnaisuuden lisätiedot
- Matematiikka (aineenopettajakoulutus), vähintään 60 op
Matematiikan aineenopettajakoulutuksessa syventävien opintojen kokonaisuus yhdessä pedagogisten opintojen (suoravalittujen soveltuvuuskoe pedagogisiin aineopintoihin on voimassa vain neljä vuotta) ja muiden opetettavien aineiden opintojen kanssa antaa opettajan laaja-alaisen pätevyyden. Osa matematiikan kursseista on erityisesti opettajaksi aikoville suunnattuja. - Arvosteluasteikko
-
- 0-5
- Esitietovaatimukset
- Esitietoina edellytetään kandidaatin tutkinnon matematiikka (aineenopettajakoulutus) - vaihtoehdon mukaiset matematiikan opinnot.
- Sisällön valinnaisuus
- Valitaan 5-7 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- MATS111 Mitta- ja integraaliteoria 1 (5Ìý´Ç±è)
- MATS121 Kompleksianalyysi 1 (5Ìý´Ç±è)
- MATS213 Metriset avaruudet (5Ìý´Ç±è)
- MATS230 Osittaisdifferentiaaliyhtälöt (7 - 9 op)
- MATS260 Todennäköisyysteoria 1 (5Ìý´Ç±è)
- Sisällön valinnaisuus
- Vähintään 33 ´Ç±è¾±²Ô³Ù´Ç±è¾±²õ³Ù±ð³Ù³Ùä
- MATS101 Opettajalinjan erikoiskurssi (6Ìý´Ç±è)
- MATS102 Opettajalinjan analyysin jatkokurssi (4Ìý´Ç±è)
- MATS140 Matematiikan historia (4Ìý´Ç±è)
- MATS111 Mitta- ja integraaliteoria 1 (5Ìý´Ç±è)
- MATS112 Mitta- ja integraaliteoria 2 (4Ìý´Ç±è)
- MATS121 Kompleksianalyysi 1 (5Ìý´Ç±è)
- MATS122 Kompleksianalyysi 2 (5Ìý´Ç±è)
- MATS213 Metriset avaruudet (5Ìý´Ç±è)
- MATS214 Topologia (4Ìý´Ç±è)
- MATS220 Funktionaalianalyysi (10Ìý´Ç±è)
- MATS230 Osittaisdifferentiaaliyhtälöt (7 - 9 op)
- MATS260 Todennäköisyysteoria 1 (5Ìý´Ç±è)
- MATA230 Geometria (5Ìý´Ç±è)
- TILA1300 Todennäköisyyslaskenta 2 (4Ìý´Ç±è)
- MATA221 Algebra 1: Ryhmät (5Ìý´Ç±è)
- MATA222 Algebra 1: Renkaat ja kunnat (5Ìý´Ç±è)
- MATA140 Johdatus diskreettiin matematiikkaan (4Ìý´Ç±è)
- MATA150 Logiikka (4Ìý´Ç±è)
- MATA229 Salakirjoitukset (4Ìý´Ç±è)
- MATA235 Käyrien differentiaaligeometria (4Ìý´Ç±è)
- MATA320 Fourier sarjat (4Ìý´Ç±è)
- MATA321 Variaatiolaskenta (5Ìý´Ç±è)
- MATA280 Stokastiikan perusteet (5Ìý´Ç±è)
- MATA6200 Topics in Mathematics of Data Science (4Ìý´Ç±è)
- MATA1900 Lukiolaisten Ratkomo-ohjaus (1 - 5Â op)
- MATS0900 Matematiikan syventävien opintojen harjoitustyö (1 - 3 op)
- MATS2110 Geometric Measure Theory (5Ìý´Ç±è)
Matematiikan syventävät opinnot aineenopettajaopiskelijoille (vähintään 60 op)
Valitaan yksi seuraavista opintojaksoista (5 - 7Â op)
Vähintään yksi kurssi seuraavista viidestä kurssista:
Valinnaiset opinnot (vähintään 33 op)
Valitaan valinnaisia MATSxxx- tai MATAxx- opintoja 33-35 op.
Muista valinnaisista opinnoista on sovittava etukäteen matematiikan opintoneuvojan kanssa, tällaisia opintoja voi suorittaa myös liikkuvuusjaksolla (kansainväliset opinnot).
- Sisällön valinnaisuus
- Valitaan erillisten kriteerien mukaan
- TILP2500 Data ja mittaaminen (5Ìý´Ç±è)
- TILP2600 Datasta malliksi (5Ìý´Ç±è)
- Arvosteluasteikko
-
- 0-5
- Osaamistavoitteet
- Opintokokonaisuuden suoritettuaan opiskelija
- osaa arvioida omaa pedagogista osaamistaan ja ymmärrystään ja asettaa itselleen
henkilökohtaisia oppimistavoitteita
- tunnistaa oppimiseen ja motivaatioon vaikuttavia oppijan ja oppimisympäristön keskeisiä piirteitä, riskejä ja tukemisen keinoja sekä yhteiskunnallisia
opetuksen ja kasvatuksen rakenteellisia ehtoja
- omaa valmiudet yksilön ja ryhmän kohtaamiseen, ryhmäprosessien arviointiin sekä kollegiaaliseen ja moniammatilliseen yhteistyöhön
- osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida oppimisprosesseja ja opetuskokonaisuuksia
- osaa tehdä pienimuotoisen kasvatustieteellisen tutkimuksen ja raportoida sen - Esitietovaatimukset
- Kasvatustieteen perusopinnot.
- OPEA215 Vuorovaikutus ja yhteistyö 2 (5Ìý´Ç±è)
- OPEA415 Oppiminen ja ohjaaminen 2 (5Ìý´Ç±è)
- OPEA315 Kasvatus, yhteiskunta ja muutos 2 (4Ìý´Ç±è)
- OPEA515 Osaaminen ja asiantuntijuus: Ohjattu perusharjoittelu (5Ìý´Ç±è)
- OPEA525 Osaaminen ja asiantuntijuus: Syventävä ohjattu harjoittelu (7Ìý´Ç±è)
- OPEA535 Osaaminen ja asiantuntijuus: Soveltava ohjattu harjoittelu (3Ìý´Ç±è)
- KTK0006 Opetushallinnon opinnot (ped) (1Ìý´Ç±è)
- OPEA615 Tieteellisen tiedon rakentuminen: Tutkiva opettajuus 2 (5Ìý´Ç±è)
Tilastotieteen pakolliset opinnot (0 - 10Â op)
Tilastotieteen pakolliset kurssit 10 op voivat sisältyä LuK -tutkintoon.
Muiden oppiaineiden opinnot (kokonaisuudet ja kurssit) (35Â op)
Opettajan pedagogiset aineopinnot 35 op
Vähintään perus- ja aineopintokokonaisuus toisessa opetettavassa aineessa 60 op (näistä osa saa sisältyä LuK -tutkintoon).