Ģ��ֱ��

JYU.Well hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö järjesti ti 9.4.2024 käsitetyöpajan, jonka aiheena oli käsitepari addiktio / riippuvuus

Addiktion ja riippuvuuden määritelmät ja jaoittelut

Termejä addiktio ja riippuvuus käytetään usein synonyymeinä kuvaamaan pakonomaista ja hallitsematonta tarvetta tiettyä ainetta tai toimintoa kohtaan sekä toiminnan kielteisiä hyvinvointivaikutuksia. Toisinaan riippuvuuden käsitteellä viitataan erityisesti fyysiseen riippuvuuteen ja addiktiolla psyykkiseen, mutta tämä ei ole vakiintunut jaottelu. Riippuvuuden käsitettä käytetään myös yleisemmissä yhteyksissä kuvaamaan esimerkiksi ihmisen riippuvuutta ravinnosta, sähköstä tai ihmiskontakteista, jolloin kyseessä ei kuitenkaan ole addiktioon verrattavissa oleva riippuvuus.

Riippuvuudet eli addiktiot jaetaan kahteen alaryhmään: päihde-/aineellisiin riippuvuuksiin ja toiminnallisiin riippuvuuksiin. Päihderiippuvuuksia ovat alkoholiin, huumeisiin, lääkkeisiin ja muihin huumaaviin aineisiin liittyvät riippuvuudet. Toiminnallisia riippuvuuksia ovat esimerkiksi rahapeli-, seksi- ja ostoriippuvuus, joissa addiktio kehittyy mielihyvää tuottavaan toimintaan.

Erilaisille addiktioille on tunnistettu kuusi yhdistävää tekijää: toiminnan tai aineen hallitseva rooli elämässä (salience), tunteidensäätely (mood modification), toleranssin kasvu (tolerance), psyykkiset/ja tai fyysiset vieroitusoireet (withdrawal), sosiaaliset ja emotionaaliset ristiriidat (conflict), sekä ”retkahtaminen” lopetusyritysten jälkeen (relapse). Keskeisessä roolissa ovat myös toiminnan aiheuttamat merkittävät haitat emotionaaliselle, sosiaaliselle ja taloudelliselle hyvinvoinnille.

Käsitteet kielellistettyinä, englanti ja arkipuhe

Englannin kielessä addiktioista ja riippuvuuksista käytetään yleisesti termejä addiction (addiktio) ja dependence (riippuvuus). Lisäksi yleisempiä termejä ovat esimerkiksi excessive tai problematic behavior, jotka eivät ole yhtä tiukasti sidottuja addiktioiden kliiniseen terminologiaan tai diagnostiikkaan. Riippuvuuskäsitteistön suomennoksiin liittyy joitakin haasteita. Erityisesti läheisriippuvuus (engl. codependency) on suomen kielen käsitteenä harhaanjohtava ja ymmärretään usein virheellisesti tarkoittamaan riippuvuutta läheisistä ihmisistä ja kyvyttömyyttä yksinoloon. Käsitteellä tarkoitetaan kuitenkin tilannetta, jossa yksilö asettaa läheisen tarpeet omiensa edelle ja ikään kuin elää omaa elämäänsä toisen kautta. Kyseessä ei myöskään ole diagnostinen addiktio vaan enemmänkin persoonallisuuteen liittyvä piirre, joka on voinut kehittyä suojamekanismiksi haitallisessa kasvuympäristössä.

Arkipuheessa addiktion terminologiaa käytetään varsin väljästi viittaamaan monenlaisiin tapoihin ja tottumuksiin joihin henkilö kokee olevansa ”koukussa”, kuten tv-sarjaan, huulirasvan käyttöön tai aamukahviin. Tällöin kyseessä ei kuitenkaan ole addiktio sanan varsinaisessa mielessä eivätkä esimerkiksi mahdolliset vieroitusoireet ole verrattavissa vakavampiin addiktioihin. Toisaalta erilaiset intohimon kohteet kuten harrastukset voivat myös sisältää addiktioille tyypillisiä ominaisuuksia. Addiktioita voikin olla mielekästä lähestyä jatkumona, jossa mielihyvää aiheuttava toiminta kuten harrastus voi alkaa saada yhä pakonomaisempia piirteitä. Esimerkiksi intohimoinen suhtautuminen liikuntaan voi muodostua yhä pakonomaisemmaksi ja alkaa tuottaa mielihyvän sijaan ahdistusta ja muita kielteisiä hyvinvointivaikutuksia.

Addiktioiden kehityskulun teoriat sekä mittaaminen

Addiktioille ja niiden kehityskululle on esitetty erilaisia teorioita kuten aivosairausmalli, ehdollistuminen ja sosiaalinen oppiminen. Nykyään kuitenkin tunnistetaan addiktioiden moniulotteisuus ja yksittäisten teorioiden rajoitteet. Esimerkiksi biopsykososiaalinen lähestymistapa pyrkii huomioimaan kokonaisvaltaisesti addiktioiden biologiset, psykologiset ja sosiokulttuuriset mekanismit. Addiktiot eivät siis ole redusoitavissa esimerkiksi pelkästään aivosairaudeksi, vaan taustalla vaikuttavat monisyiset mekanismit.

Addiktioiden tunnistamiseksi ja mittaamiseksi on käytössä erilaisia mittareita kliinisen hoitotyön, kyselytutkimuksen sekä itsearvioinnin tarpeisiin. Addiktioiden mittaamiseen liittyy kuitenkin monia haasteita. Yksilö ei välttämättä itse tiedosta tai halua myöntää omaa addiktiotaan, mikä voi näkyä addiktiotaipumusten vähättelynä ja sosiaalisesti hyväksyttävinä vastauksina. Mittarit myös vanhenevat ajassa ja uusia mittareita tarvitaan. Esimerkiksi digitalisaation vaikutus on ulottunut moniin addiktioihin kuten ongelmalliseen rahapelaamiseen sekä tuonut addiktioiden kentälle uudempia ilmiöitä kuten riippuvuus videopelaamiseen, älypuhelimeen tai sosiaaliseen mediaan. Kaikille riippuvuutta aiheuttaville toiminnoille ei kuitenkaan ole vielä riittävää tutkimusnäyttöä tai vakiintunutta diagnostista kriteeristöä.

Addiktioiden mittaamiseen ja määrittelyyn liittyy myös kysymys siitä, kenellä on valta määritellä addiktio. Usein läheiset tunnistavat addiktion ensin, mutta henkilö ei välttämättä itse koe toimintaansa ongelmalliseksi. Toisaalta henkilö voi itse kokea olevansa addiktoitunut, mutta ei saa kokemukselleen vahvistusta esimerkiksi diagnostisella tasolla. Addiktioihin liittyvä kokemuksellinen ulottuvuus voikin olla ristiriidassa ulkopuolelta tulevien määritelmien kanssa. Addiktiot myös esiintyvät usein yhdessä muiden addiktioiden ja mielenterveysongelmien kanssa, jolloin voi olla vaikea erottaa ongelman varsinainen juurisyy. Addiktiokäytös voikin olla oire esimerkiksi masennuksesta tai ahdistuksesta. Lisäksi addiktioilla on monia yhtymäkohtia esimerkiksi syömishäiriöiden ja pakko-oireisten häiriöiden kanssa.

Addiktiot ja kytkökset hyvinvointiin 

Addiktiot kytkeytyvät monin tavoin niin yksilön, yhteisön kuin yhteiskunnan hyvinvointiin. Ne aiheuttavat merkittävää haittaa yksilön emotionaaliselle, sosiaaliselle ja taloudelliselle hyvinvoinnille, ja vaikutukset ulottuvat usein myös henkilön läheisiin kuten perheenjäseniin. Erityisesti päihteisiin liittyvät addiktiot ovat myös merkittävä terveysriski. Addiktioihin liittyy usein erilaisten ongelmien ja huono-osaisuuden kasautumista. Addiktioihin liittyy myös vahva sosiaalinen ja yhteiskunnallinen stigma, mikä osaltaan aiheuttaa ongelmien salailua ja vaikeuttaa esimerkiksi avun piiriin hakeutumista.

Kirjallisuutta

Aarseth, E., Bean, A. M., Boonen, H., Colder Carras, M., Coulson, M., Das, D., ... & Van Rooij, A. J. (2017). Scholars’ open debate paper on the World Health Organization ICD-11 Gaming Disorder proposal. Journal of Behavioral Addictions, 6(3), 267-270.

Grant, J. E., Potenza, M. N., Weinstein, A., & Gorelick, D. A. (2010). Introduction to behavioral addictions. The American Journal of Drug and Alcohol Abuse, 36(5), 233-241.

Griffiths, M. (2005). A ‘components’ model of addiction within a biopsychosocial framework. Journal of Substance use, 10(4), 191-197.

Hands, M., & Dear, G. (1994). Co‐dependency: a critical review. Drug and Alcohol Review, 13(4), 437-445.

Orford, J. (2001). Excessive appetites: A psychological view of addictions. New York, NY: Wiley & Sons.

Room, R. (2005). Stigma, social inequality and alcohol and drug use. Drug and alcohol review, 24(2), 143-155.

Salonen, A. H., Castrén, S., Raisamo, S., Alho, H., & Lahti, T. (2014). Rahapeliriippuvuuden tunnistamiseen kehitetyt mittarit. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti, 51(2).

West, R., & Brown, J. (2013). Theory of addiction. 2^nd edition, Wiley.

Käsitepankki (JYU.Well käsitetyöpajojen tuloksia)

Tämä ja muut käsitetyöpajojen tiivistelmät on tallennettu JYU.Well kotisivulle käsitepankki -osioon, johon pääset esimerkiksi suoraan alta löytyvistä linkeistä. 

Työpajat ovat kulloinkin läsnäolleiden pohdintoja. Käsitepankin teksteihin ja lähteisiin voi ehdottaa muokkauksia tai lisäyksiä työpajojen vastuuhenkilöille, JYU.Well tutkijatohtoreille.