
Tule tutkijaksi Jyväskylän yliopistoon
Jyväskylän yliopiston tutkimuksen erinomaisuus muodostuu tutkijoidemme tukevasta eettisestä pohjasta, vahvasta menetelmällisestä osaamisesta, kyvystä toimia verkostoyhteistyössä sekä korkeasta tieteellisestä ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Kantavina arvoina ovat luovuuden vaaliminen, tutkimuksen vapaus ja tieteen uudistuminen, jotka rakentavat pohjan edelläkävijyydelle ja laaja-alaiselle vaikuttavuudelle.
Henkilökuntamme on kansainvälistä ja koko henkilökunta osaa englantia. Meille on helppo tulla. Kansainvälisissä rankingeissa Jyväskylän yliopisto sijoittuu kolmen prosentin parhaimmistoon kaikista yliopistoista. Olemme myös menestyneet hyvin Suomen Akatemian hauissa ja Euroopan tutkimusneuvoston ERC-rahoitushaussa.
Kun haluat liittyä tiedeyhteisöömme tutkijana, ota yhteyttä tutkimusalasi laitokseen tai tiedekuntaan. Lisätietoja ulkopuolisesta rahoituksesta saat olemalla yhteydessä tutkimus- ja innovaatiopalveluihimme ris@jyu.fi.

Tutkimusrahoituksen tiimi tukee tutkijaa hankkeen idea- ja hakuvaiheessa kun rahoitusta haetaan Jyväskylän yliopistoon. Me autamme löytämään sopivia rahoitusohjelmia sekä tulkitsemaan rahoittajan ehtoja. Meiltä saa neuvoja ja kommentteja hakemuksen kirjoittamisvaiheessa, apua hankkeen vaikuttavuuden ja vuorovaikutuksen kuvaamisessa sekä rahoittajakohtaista koulutusta.
Korkeatasoiset tutkimuspalvelumme ja tutkimusÂinfrastruktuurimme tukevat sekä kansallisten että kansainvälisten tutkimushankkeiden toteuttamista ja monitieteellisen tutkimuksen uusia innovatiivisia avauksia. Saat ohjausta ja neuvontaa muun muassa immateriaalioikeuksissa, tiedepohjaisten ratkaisujen ja tutkimuslähtöisen liiketoiminnan edistämisessä ja tutkimusetiikkaan ja vastuulliseen tieteeseen liittyvissä asioissa.

Kolme askelta tutkijaksi
Rahoitusmahdollisuuksia lupaaville tutkijoille

Jyväskylän yliopisto tarjoaa tutkijoille kestävän ja houkuttelevan työympäristön ja pyrkii parantamaan sitä edelleen Euroopan komission HRS4R-henkilöstöstrategian (Human Resources Strategy for Researchers) avulla. Yliopisto sitoutuu oikeudenmukaisiin ja läpinäkyviin rekrytointi- ja palkitsemisperiaatteisiin sekä edistää toiminnassaan eurooppalaisen tutkijoiden peruskirjan periaatteita ja tutkijoiden työhönoton säännöstöä.