JYU.Well-tutkimusteemat

Monitieteistä ja vaikuttavaa tutkimusta hyvinvoinnista ja terveydestä

Ihmisen ja yhteisöjen hyvinvointia tutkitaan Jyväskylän yliopistossa monitieteisesti, eri tieteenalojen näkökulmia ja menetelmiä yhdistäen. Fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia tarkastellaan erilaisissa konteksteissa, kuten kodeissa, kouluissa, hoivapalveluissa, työelämässä, vapaa-ajan harrastuksissa, liikunnan, taiteen ja kulttuurin parissa. JYU.Well luo mahdollisuuksia tutkimusta koskevaan keskusteluun ja yhteistyön kehittämiseen niin eri tieteenaloilla tehtävän hyvinvoinnin tutkimuksen kuin tutkimuksen ja yhteiskunnan eri toimijoiden välillä.

Kaikissa Jyväskylän yliopiston tiedekunnissa tehdään hyvinvointiin ja terveyteen liittyvää tutkimusta ja tarjotaan alan koulutusta. Asiantuntijuus kattaa elämänkulun vaiheet varhaislapsuudesta vanhuuteen sekä koskettaa erilaisia toimintaympäristöjä perheistä kouluihin ja työelämään. Kiinnostuksen kohteena ovat myös erilaiset hoidon, hoivan, kuntoutuksen ja terapian käytänteet. Ajankohtaisia tutkimusalueita ovat esimerkiksi sosiaalinen kestävyys, ikääntyminen ja hoiva, työhyvinvointi, liikunnan vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin, terveys- ja hyvinvointiteknologia, terveyden taloustiede, monitieteinen kuntoutus ja taideterapiat sekä kulttuuriset ja historialliset näkökulmat terveyteen ja hyvinvointiin.

Keskeisien tutkimusteemojemme lisäksi voit myös tutustua JYU.Well-profilointialueen (2023-2028) fokusalueisiin sekä tutkimusteemojen alla mainittuihin hyvinvoinnin tutkimuskärkiin alla olevista linkeistä. 

Lue lisää