Jyväskylän yliopiston päärakennus

Avoimet oppimateriaalit: Jyväskylän yliopiston linjaus

Johdanto

Oppimisen avoimuus tukee oppimisen ja opetuksen monimuotoisuutta sekä saavutettavuutta. Oppimiseen avoimuuteen liittyvät sekä avoimet oppimateriaalit että avoimet opetus- ja oppimiskäytännöt. Jyväskylän yliopisto on allekirjoittanut kansallisen sekä siihen liittyvän . Kansallinen linjaus noudattaa .

Avoimet oppimateriaalit tukevat oppijoiden osaamisen kehittämistä ja jatkuvaa oppimista. Niiden avulla pääsee helposti paitsi kertaamaan asioita, myös tutustumaan eri oppialoihin. Avoimet oppimateriaalit ovat monikäyttöisiä, saavutettavia ja usein myös helposti muokattavia, mikä tukee monipuolisesti oppimista. Oppijat voivat myös itse tuottaa oppimateriaalia ja tuoda siten esiin osaamistaan jo opintojen aikana verkostoituen.

Oppimateriaalien tekijät pystyvät halutessaan avaamaan oppimateriaalinsa ja tuomaan osaamistaan esiin niissä sekä tuottajina että vertaisarvioijina. Siten verkostoituminen ja yhteistyömahdollisuudet tehostuvat. Avoimet oppimateriaalit soveltuvat usein myös yhteiskunnalliseen vuorovaikuttamiseen. Muiden avaamien oppimateriaalien avulla on mahdollista tehostaa omaa opetustyötään ja saada uusia näkökulmia opetettavaan aiheeseen ja opetuskäytäntöihin.

Avoimet oppimateriaalit tukevat yliopiston koulutuksen ja tutkimuksen strategisia päämääriä, kuten jatkuvaa oppimista, laadukasta opetusta sekä omaleimaista toimintakulttuuria. Oppimateriaalien avaamisella tuemme opiskelijoidemme tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia oppimiseen ja oman osaamisen kehittämiseen, edistämme yliopiston koulutustarjonnan vetovoimaa sekä vahvistamme opetuksen arvostusta ja sen laadun jatkuvaa kehittämistä.

²Ñ²âö²õ JYULearn-konsepti tukee oppimateriaalien avaamista. JYULearnin ideana on edistää oppimisen monipaikkaisuutta sekä osallistaa yliopistoyhteisö pedagogisesti ja digitaalisesti tarkoituksenmukaisten opetuksen käytänteiden kehittämiseen.

Oppimateriaalien avoimuuden periaate toteuttaa niin ikään käynnissä olevan tavoitteita. Tulevaisuuden oppimisen ekosysteemissä keskeisessä roolissa ovat toimivat digitaaliset palvelut, elinikäinen ja joustava oppiminen yli korkeakoulurajojen sekä avoin kurssitarjonta.

Jyväskylän yliopisto

  1. Suosittelee Jyväskylän yliopiston tutkijoille, opettajille, muulle henkilöstölle ja opiskelijoille oppimateriaalien avaamista ja tukee strategisilla toimilla avoimuuteen tähtääviä opetus- ja oppimiskäytänteitä.
  2. Edellyttää avointen oppimateriaalien ja erilaisten avointen digitaalisten sisältöjen osalta vaatimusten noudattamista.
  3. Luo edellytykset sille, että opetuksen ja opetusmateriaalien tekijällä (materiaalia tuottava henkilö) on riittävä osaaminen mm. tekijänoikeuksista ja tietosuojasta. Tekijän vastuulla on huolehtia, että hän noudattaa Jyväskylän yliopiston ³Ù±ð°ì¾±Âáä²Ô´Ç¾±°ì±ð³Ü²õ- ja tietosuojaohjeita (ohjeet yliopiston intrassa) ja hänellä on tarvittavat oikeudet materiaalin avaamiseen.
  4. Edellyttää kaikkien tekijänoikeudellisesti merkittävällä panoksella oppimateriaalin tekemiseen osallistuneiden huomioimista, myös opiskelijoiden. Tekijänoikeudet kuuluvat materiaalin tekijälle/tekijöille, ellei toisin ole sovittu. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù±ð°ì¾±Âá²â²â»å±ð²õ³Ùä on suositeltavaa sopia etukäteen. Yliopisto tarjoaa valmiita .
  5. Suosittelee lisensoimaan avoimet oppimateriaalit -±ô¾±²õ±ð²Ô²õ²õ±ð¾±±ô±ôä.
  6. Suosittelee käyttämään avoimissa oppimateriaaleissa tekijän yksilöivää -tunnistetta.
  7. Suosittelee avointen oppimateriaalien metatietojen tallentamista joko kansalliseen Avointen oppimateriaalien kirjastoon () tai Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto JYXiin riippumatta siitä, minne itse materiaali on tallennettu. Metatietoihin lisätään linkki materiaaliin, jos oppimateriaalia ei voi kokonaisuudessaan tallentaa Avointen oppimateriaalien kirjastoon tai JYXiin.
  8. Suosittelee avointen oppimateriaalien eri muodoille näkyvyyden, löydettävyyden ja käytettävyyden kannalta soveltuvinta tallennusalustaa. Suositeltava vaihtoehto on kansallinen aoe.
  9. Kannustaa hyödyntämään opetuksessa ja kurssimateriaaleina olemassa olevia, laadukkaita avoimia oppimateriaaleja.
  10. Edistää laadukkaiden oppimateriaalien tuottamisen ja avaamisen huomioimista osana meritoitumista.
  11. Kannustaa oppimateriaalien tuottajia toimimaan toistensa mentoreina ja vertaisarvioijina.
  12. Tukee avointen oppimisympäristöjen käyttöä ja saavutettavien, laadukkaiden avointen oppimateriaalien tuottamista ja oppimateriaalien käyttöä Jyväskylän yliopistolla käytössä olevilla alustoilla.

Oppimateriaalien avoimuuden linjaukseen liittyy ohjeistus, muun muassa soveltamisohjeita oppimateriaalien tuottajille.

Linjauksessa käytetty terminologia