Jyväskylän yliopiston strategia ja arvot

Strategiamme nimi, osaava ja hyvinvoiva ihminen, kuvaa tahtotilaamme. Kaiken keskiössä on ihminen.

Korkealaatuisella ja kansainvälisesti arvostetulla koulutuksella ja tutkimuksella luomme ihmiselle osaamista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia läpi koko elinkaaren, aina varhaiskasvatuksesta ikääntymiseen asti. Vaikutamme yhteiskunnan hyvinvointiin ihmisten osaamisen ja hyvinvoinnin kautta.

Mitä paremmin yksilö voi, sitä paremmin voi koko yhteiskunta.

Missio

Olemme vaikuttava sivistysyliopisto. Arvomme avoimuus, luottamus, laatu ja eettisyys ovat yliopisto­yhteisömme toimintakulttuurin perusta. Ajattelemme tuoreesti, innostamme toisiamme ja rohkaisemme kokeilemaan. Arvostamme ja hyödynnämme erilaisuutta, vaalimme vuorovaikutusta ja luottamusta. Kannustamme monitieteelliseen yhteistyöhön ja pyrimme jatkuvaan laadun parantamiseen.

Visio

Jyväskylän yliopisto on vahva, vaikuttava ja kansainvälisesti vetovoimainen tiedeyliopisto. Edustamme maailman kärkeä oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden tutkimuksessa ja koulutuksessa. Tarjoamme ensiluokkaisen akateemisen yhteisön ja opiskelijakokemuksen.

JYU strategiakuva 2035
JYU:n strategiaa edistetään kolmen kehittämisohjelman - vahva tiedeyliopisto, yhteiskunnallisesti vaikuttava yliopisto, kansainvälisesti vetovoimainen yliopisto - kautta.

Strategiaa toteutetaan kolmen kehittämisohjelman kautta

Strategian kolme kehittämisohjelmaa ovat vahva tiedeyliopisto, yhteiskunnallisesti vaikuttava yliopisto ja kansainvälisesti vetovoimainen yliopisto. Läpileikkaavina tavoitteina kehittämisohjelmissa ovat kestävä talous, osaava ja hyvinvoiva yliopistoyhteisö, mahdollistava digitalisaatio sekä kampus, tilat ja infrastruktuuri.

Vahva tiedeyliopisto

Jyväskylän yliopiston vahvuus ja vetovoima perustuvat kansainvälisesti korkeatasoiseen, vastuulliseen tutkimukseen ja koulutukseen sekä tiedeyliopiston identiteettiin.

Tutkimuksella ja koulutuksella on yhteiskuntaa eteenpäin vievä voima. Tätä yhteyttä tulemme vahvistamaan.
Rehtori Jari Ojala

Yhteiskunnallisesti vaikuttava yliopisto

Jyväskylän yliopisto on vaikuttava, riippumaton ja vastuullinen toimija, jonka koulutus ja tutkimus ovat yhteiskunnassa näkyviä ja tunnustettuja. Toimintamme kytkeytyy vahvasti kansainväliseen, kansalliseen ja alueelliseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan.

Haluamme rakentaa korkealuokkaista TKI-yhteistyötä kumppaniemme kanssa Suomessa ja kansainvälisesti.
Rehtori Jari Ojala

Kansainvälisesti vetovoimainen yliopisto

Jyväskylän yliopisto on kansainvälisesti houkutteleva ja kilpailukykyinen opiskelu- ja työskentelypaikka sekä yhteistyökumppani. Vahvistamme asemaamme suomalaisessa korkeakoulukentässä. Tarjoamme edellytykset ensiluokkaiselle opiskelijakokemukselle ja työskentelylle sekä koko yliopistoyhteisön hyvinvoinnille.

Ensiluokkainen opiskelijakokemus tukee hyvinvointia ja opiskelukykyä läpi opiskelijan polun.
Rehtori Jari Ojala

Arvomme ovat yliopisto­yhteisömme toimintakulttuurin perusta

Avoimuus, luottamus, laatu ja eettisyys ovat yliopistoyhteisömme toimintakulttuurin perusta. Ajattelemme tuoreesti, innostamme toisiamme ja rohkaisemme kokeilemaan. Arvostamme ja hyödynnämme erilaisuutta, vaalimme vuorovaikutusta ja luottamusta. Kannustamme monitieteelliseen yhteistyöhön ja pyrimme jatkuvaan laadun parantamiseen.

Voit tutustua arvoihimme tarkemmin videoiden kautta (linkit vievät Youtubeen):

Laatu - miten se näkyy yliopistolaisten työssä ja opinnoissa?

Tutustu myös