
Tohtorihaku: Hakemisen päävaiheet
Tämä ohje on voimassa JYUn tohtorihaun vuoden 2025 hakukierroksilla.
Aloita hakemuksen valmistelu hyvissä ajoin. Hakemuksen valmistelu kannattaa aloittaa jo ennen hakuajan alkamista.
Jyväskylän yliopistossa on 18 tohtoriohjelmaa, jotka toimivat tiedekuntien tohtorikouluissa.
- Tutustu hakuohjeisiin huolellisesti.
- Tarkista oletko hakukelpoinen. Kysy tarvittaessa lisätietoja tohtorikoulusta.
- Tarkista tarvitsetko englannin tai suomen kielen taidon osoittamista varten kielitestin tai -tutkinnon todistuksen. Varaa tarvittaessa aika kielitestiin hyvissä ajoin.
- Mieti alustavasti tutkimusaihetta tai aihepiiriä, josta haluaisit tehdä väitöskirjan.
- Tutustu Jyväskylän yliopiston väitöskirjavaatimuksiin.
- Tutustu väitöstutkimuksen rahoitusmahdollisuuksiin. Opiskeluoikeus tohtoriohjelmassa ei sisällä rahoitusta vaan tarvittava rahoitus on haettava erikseen.
- Ole yhteydessä opintosuuntavastaavaan tai mahdolliseen ohjaajaan tieteenalasi tohtorikoulutusta järjestävässä yksikössä (tiedekunta, laitos tai erillislaitos) tohtoriopintojesi ohjauksen järjestämiseksi. Katso alla olevat tiedekuntakohtaiset ohjeet.
-
Keskustele tiedekuntakohtaisen hakuohjeen mukaisesti oppiaineen edustajan tai mahdollisen ohjaajasi kanssa tutkimussuunnitelmastasi, jatko-opintosuunnitelmastasi ja tohtoriopintojesi rahoitussuunnitelmasta.
Tiedekuntakohtaiset ohjeet
Jatko-opintoja suunnittelevan tulee hyvissä ajoin ennen hakemuksen lähettämistä ottaa sähköpostitse yhteyttä opintosuuntavastaavaan hyvissä ajoin ennen hakemuksen lähettämistä tieteenalan tohtorikoulutusta järjestävään yksikköön. Yhteyttä voi ottaa jo ennen hakuajan alkamista. Huomaa, että yhteydenoton laiminlyöminen voi johtaa hakemuksen hylkäämiseen.
Yhteyshenkilöt tohtoriohjelmittain:
- Historian ja etnologian laitoksen tohtoriohjelma: ota yhteyttä opintosuuntavastaavaan
- Kieli- ja viestintätieteiden laitoksen tohtoriohjelma: ota yhteyttä opintosuuntavastaavaan
- Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen tohtoriohjelma: ota yhteyttä opintosuuntavastaavaan
- Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen tohtoriohjelma: ota yhteyttä tutkinto-ohjelmavastaavaan
- Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen tohtoriohjelma: ota yhteyttä opintosuuntavastaavaan
Tarkemmat tiedot yhteyshenkilöistä löydät humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan verkkosivuilta, osiosta "Tiedekunnan tutkinto-ohjelmavastaavat ja opintosuuntavastaavat". Yhteyshenkilöiden yhteystiedot löydät yliopiston yhteystietohausta.
Yhteyshenkilö ohjaa tarvittaessa hakijan edelleen eteenpäin.
Hakuvaiheessa keskustellaan hakijan aiempien opintojen ja opintomenestyksen lisäksi ainakin tutkimussuunnitelmasta, rahoitussuunnitelmasta, jatko-opintosuunnitelmasta ²õ±ð°ìä mahdollisista ohjaajista.
Tohtoriohjelmat tai opintosuunnat voivat halutessaan haastatella hakijoita tai pyytää heiltä videon. Hakijoihin otetaan yhteys ja heille lähetetään erillinen ohjeistus, mikäli heidät kutsutaan haastatteluun tai mikäli heiltä pyydetään video.
Suunnitellun väitöstutkimuksen aiheen on oltava haetun opintosuunnan ja tutkintotavoitteen mukainen. Tutustu tiedekunnassa tehtävään tutkimukseen ja ota suoraan yhteyttä sinua kiinnostavan tutkimusryhmän tutkijoihin kysyäksesi mahdollisuutta saada ohjausta väitöskirjatyöhön.
Tohtoriohjelmaan valituksi tuleminen edellyttää, että hakijalla on jo hakuvaiheessa vähintään yksi tehtävään sitoutunut ohjaaja (vastuullinen ohjaaja), joka on informaatioteknologian tiedekuntaan toistaiseksi voimassa olevassa tai jatko-opintojen aloitushetkestä laskien vähintään neljän vuoden määräaikaisessa työsopimussuhteessa tai tenure track -järjestelmässä oleva henkilö. Vastuullisen ohjaajan lisäksi kaikille jatko-opiskelijoille nimetään vähintään yksi toinen ohjaaja. Kaikilla ohjaajilla tulee olla tohtorin tutkinto. Tehtävään sitoutuneiden ohjaajien tiedot tulee ilmoittaa Opintopolun hakulomakkeella.
Huomaa myös, että sinun tulee pyytää suunniteltua vastuuohjaajaasi lähettämään suosituskirje osoitteeseen doctoral-studies-it@jyu.fi hakuajan päättymiseen mennessä (suosituskirjettä ei tarvitse liittää Opintopolun sähköiseen hakemukseen).
Ohjeet ohjaajan etsimiseen kauppakorkeakoulussa
Suunnitellun väitöstutkimuksen aiheen on oltava haetun opintosuunnan ja tutkintotavoitteen mukainen. Hakijan tulee tutustua tiedekunnassa tehtävään tutkimukseen ja ottaa yhteyttä kauppakorkeakoulun opetus- ja tutkimushenkilöstöön tiedustellakseen mahdollisuutta saada ohjausta väitöskirjatyöhön. Vastuullisen ohjaajan tulee olla työsuhteessa Jyväskylän yliopistoon, kuulua tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstöön ja hänellä tulee olla tohtorintutkinto ja riittävät tieteelliset ansiot. Lisätietoa ohjauksesta löytyy sivulta Tohtoriopintojen ohjaajat.
On tärkeää ottaa yhteyttä mahdolliseen vastuulliseen ohjaajaan ajoissa (vähintään kuukautta ennen hakuajan päättymistä) ja tiedustella tämän mahdollisuuksia toimia työn ohjaajana. Lähetä alustava tutkimus- ja jatko-opinto-suunnitelma (käytä Hakemuksen liitteet sivulta löytyviä pohjia) ²õ±ð°ìä mahdolliset suosituskirjeet ohjaajalle. Ohjaaja arvioi vastaako väitöstutkimuksen aihe opintosuunnan ja tutkintotavoitteen vaatimuksia, onko jatko-opintosuunnitelma realistinen, soveltuuko hakijan aiemmat opinnot pohjaksi suunnitellun tohtorintutkinnon suorittamiseen ja sitoutuuko hän väitöstutkimuksen ohjaamiseen.
Hakijan tulee nimetä väitöskirjan ehdotettu vastuullinen ohjaaja Opintopolun hakemuksella ja liittää hakemukseen ohjaajan puolto, jossa hän vahvistaa puoltavansa tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelmaa ja sitoutuvansa ohjaukseen.
Jos hakija tulee valituksi, hänelle tule nimetä ²õ±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤. ³§±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤n muodostaa vähintään yksi tohtorintutkinnon suorittanut henkilö, joka ei ole kyseisen tohtoriopiskelijan ohjaaja eikä ole läheisessä kytköksessä opiskelijan väitöstutkimukseen esimerkiksi yhteisartikkelin kirjoittajana tai tutkimustiedon tuottamisen mahdollistavassa roolissa. ³§±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤n jäsenet voivat olla myös yliopiston ulkopuolelta. Lisätietoa löytyy sivulta ³§±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤. ³§±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤n kokoonpanosta kannattaa keskustella mahdollisen vastuullisen ohjaajan kanssa jo hakuaikana.
Kaikki tohtoriohjelmat
Tohtoriopintoja suunnittelevan tulee hyvissä ajoin ennen hakemuksen lähettämistä hankkia itselleen ohjaajat. Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan tohtoriohjelmissa ohjauksen varmistaminen ennen hakemuksen jättämistä on yksi jatko-opinto-oikeushakemuksen arvioinnissa käytetty valintakriteeri. Hakuohjeistuksen mukaisen ohjauksen puuttuminen voi johtaa hakemuksen hylkäämiseen.
Jokaisella tohtoriopiskelijalla tulee olla nimetty vastuullinen ohjaaja ja vähintään yksi toinen ohjaaja. Kaikilla ohjaajilla tulee olla tohtorin tutkinto. Vastuullisena ohjaajana voi toimia Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa1 työsuhteessa oleva professori, apulaisprofessori (assistant/associate professor) tai dosentti, tai henkilö, jolla on dosentuuria vastaavaa merkittävää tieteellistä näyttöä. Vastuullisella ohjaajalla tulee olla toistaiseksi voimassa oleva työsuhde tai vaihtoehtoisesti määräaikainen työsuhde, jonka keston aikana väitöskirjan voidaan odottaa valmistuvan. Ohjaajien muodostamassa ohjausryhmässä tulee olla tiedekunnasta2 vähintään yksi ohjaaja, jolla on toistaiseksi voimassa oleva tai tenure track -työsuhde. Ohjausryhmässä voi olla jäseniä myös Jyväskylän yliopiston ulkopuolelta.
1 Kasvatustieteiden tohtoriohjelman osalta vaihtoehtoisesti Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa tai Koulutuksen tutkimuslaitoksessa
2 Kasvatustieteiden tohtoriohjelman osalta vaihtoehtoisesti Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta
Sähköisen hakemuslomakkeen liitteeksi tulee skannattuina ohjaajien ja ²õ±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤n jäsenen allekirjoittama henkilökohtainen jatko-opintosuunnitelma.
Kognitiivisen neuropsykologian tohtoriohjelma
Lue yleiset ohjeet yllä. Mahdollisia pääohjaajia ovat:
- Piia Astikainen, Associate Professor
- Jarmo Hämäläinen, Professor
- Jan Kujala, Professor
- Paavo Leppänen, Professor
- Miriam Nokia, University Researcher
- Tiina Parviainen, Associate Professor
- Jan Wikgren, Senior Lecturer
Suunnitellun väitöstutkimuksen aiheen tulee olla linjassa tiedekunnassa tehtävän tutkimuksen kanssa, joten hakijan tulee perehtyä etukäteen tiedekunnan tutkimusaloihin.
Ennen hakemista hakijan tulee ottaa yhteyttä tutkimusalan/oppiaineen professoriin tai tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstöön tiedustellakseen mahdollisuutta saada ohjausta väitöskirjatyöhön. Vastuullisen ohjaajan tulee olla työsuhteessa Jyväskylän yliopistoon, kuulua tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstöön ja hänellä tulee olla tohtorintutkinto ja riittävät tieteelliset ansiot. Lisätietoa ohjauksesta löytyy sivulta Tohtoriopintojen ohjaajat.
On tärkeää ottaa yhteyttä mahdolliseen vastuulliseen ohjaajaan ajoissa (vähintään kuukautta ennen hakuajan päättymistä) ja tiedustella tämän mahdollisuuksia toimia työn ohjaajana. Lähetä alustava tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelma (käytä Hakemuksen liitteet sivulta löytyviä pohjia) ja mahdolliset suosituskirjeet ohjaajalle. Ohjaaja arvioi vastaako väitöstutkimuksen aihe tiedekunnan vaatimuksia, onko jatko-opintosuunnitelma realistinen, soveltuvatko hakijan aiemmat opinnot pohjaksi suunnitellun tohtorintutkinnon suorittamiseen ja sitoutuuko hän väitöstutkimuksen ohjaamiseen.
Hakijan tulee nimetä väitöskirjan ehdotettu vastuullinen ohjaaja Opintopolun hakemuksella ²õ±ð°ìä yksi tai kaksi muuta ohjaajaa, joiden ei tarvitse olla työsuhteessa Jyväskylän yliopistoon. Lisäksi hakemukseen tulee liittää ²õ±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤n jäsenen tiedot. ³§±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤n muodostaa vähintään yksi tohtorintutkinnon suorittanut henkilö, joka ei ole kyseisen tohtoriopiskelijan ohjaaja eikä ole läheisessä kytköksessä opiskelijan väitöstutkimukseen esimerkiksi yhteisartikkelin kirjoittajana tai tutkimustiedon tuottamisen mahdollistavassa roolissa. ³§±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤n jäsenet voivat olla myös yliopiston ulkopuolelta. Lisätietoa löytyy sivulta ³§±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤.
Hakijan on liitettävä hakemukseensa ohjaajien hyväksymislomake (käytä Hakemuksen liitteet sivulta löytyvää pohjaa), jonka ovat allekirjoittaneet kaikki ohjaajat, ²õ±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤n jäsen ja oppiaineen pääedustaja. Lomakkeella he vahvistavat puoltavansa hakemusta ja sitoutuvansa tehtäviinsä.
Tutustu tiedekunnassa tehtävään tutkimukseen ja ota suoraan yhteyttä mahdollisiin ohjaajiin sillä tutkimusalalla, jolle aiot suuntautua. Jokaiselle tohtoriopiskelijalle nimetään jatko-opinto-oikeuden myöntämisen yhteydessä vähintään kaksi yliopiston ja tiedekunnan linjausten mukaista ohjaajaa ²õ±ð°ìä ²õ±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤. Hakijalla tulee olla jo hakuvaiheessa vähintään yksi tehtävään sitoutunut ohjaaja (vastuullinen ohjaaja). Tehtävään lupautuneiden ohjaajien tiedot tulee ilmoittaa Opintopolun sähköisellä hakulomakkeella. ³§±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤n tiedot voi ilmoittaa Opintopolun sähköisellä hakulomakkeella tai toimittaa erillisten ohjeiden mukaan hakuajan päätyttyä.
Myönteisiä valintapäätöksiä ei tehdä ilman tietoa ohjaajista ja ²õ±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤stä.
Hakemukset arvioidaan tohtorikoulu- tai tohtoriohjelmakohtaisesti. Hakijoiden hakukelpoisuus, kielitaitovaatimuksen täyttyminen ja hakudokumenttien oikeellisuus tarkastetaan.
Tiedekuntakohtaiset ohjeet
Hakuajan päätyttyä tiedekunta kysyy kuhunkin hakemukseen laitoksen puoltoa. Laitoksilla toimii johtoryhmä, tutkimuslautakunta tai vastaava, joka käsittelee ja arvioi hakemukset omien käytäntöjensä mukaisesti. Ryhmät ovat laitoksilla seuraavat:
- Historian ja etnologian laitos: laitoksen johtoryhmä
- Kieli- ja viestintätieteiden laitos: tutkimuksen johtoryhmä
- Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos: laitoksen tutkimuslautakunta
- Soveltavan kielentutkimuksen keskus: Solkin ohjaajapooli
- Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos: tohtoriohjelman johtoryhmä
Tiedekunta lähettää jatko-opinto-oikeuden hakemukset edellämainittujen ryhmien yhteyshenkilölle.
Ryhmä voi kutsua hakijan tapaamiseen vastaamaan hakemusta koskeviin kysymyksiin. Ryhmä voi myös keskustella hakemuksista esimerkiksi opintosuuntavastaavien tai laitoksen johtajan kanssa.
Ryhmässä kirjataan ylös päätetyt puollot. Ryhmän puheenjohtaja tai sihteeri lähettää tiedot puoltopäätöksistä tiedekuntaan.
- Mikäli hakemusta ei puolleta, päätökseen kirjataan perustelut kielteiseen kantaan.
- Mikäli hakemusta puolletaan, tiedekuntaan ilmoitetaan myös ehdotus hakijan tulevasta pääohjaajasta, vähintään yhdestä muusta ohjaajasta ²õ±ð°ìä ²õ±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤stä.
Dekaani tekee päätöksen em. tahojen esityksen pohjalta. Samalla dekaani hyväksyy hakemuksen liitteenä olleen alustavan jatko-opintosuunnitelman.
Tiedekunta ilmoittaa kaikille hakijoille valintapäätöksestä.
Informaatioteknologian tiedekunnan tohtorikoulu arvioi edellytyksesi tohtoriopintoihin ²õ±ð°ìä tiedekunnan mahdollisuudet asianmukaisen ohjauksen järjestämiseen. Hakemukset käsitellään ensin tutkimusaloittain ja sen jälkeen tohtorikoulun johtoryhmässä. Varsinaisen päätöksen opiskelijavalinnasta tekee tiedekunnan tutkimuksesta vastaava varadekaani. Saat tiedon päätöksestä sähköpostitse hakemuksessa ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.
Hakuajan päätyttyä tiedot jätetyistä hakemuksista jaetaan oppiaineisiin ohjausresurssien riittävyyden arvioimiseksi.
Kauppakorkeakoulun tutkimuksen kehittämisryhmä toimii hakemusten arviointiryhmänä. Hakuajan päätyttyä tarkistetaan kunkin hakijan hakukelpoisuusvaatimusten täyttyminen. Vain hakukelpoiset hakemukset arvioidaan.
Arviointimenettelyssä hakemuksia arvioidaan valintaperusteiden mukaisesti. Valintakriteerien täyttymistä tarkastellaan jatko-opintohakemuksen ja sen koulutusdokumenttien ja liitteiden perusteella. Hakijan tulee siis ehdottomasti toimittaa vaaditut dokumentit ohjeiden mukaisesti. Vaikka hakija täyttäisi muuten hakukelpoisuusvaatimukset, mutta ei ole toimittanut kaikkia vaadittuja liitteitä vaaditulla tavalla, hän ei täytä valintaperusteita eikä täten voi tulla valituksi.
Kaikissa tiedekunnan tohtoriohjelmissa voidaan tehdä ehdollinen valintapäätös muuten hakukelpoiseksi todetulle ja valintakriteerit täyttävälle hakijalle sen perusteella, että hakukelpoisuuden antava tutkinto on hakuajan päättyessä keskeneräinen tai hakija ei ole toimittanut hakemuksen liitteeksi vaadittuja virallisesti oikeaksi todistettuja koulutusdokumentteja ja niiden mahdollisia käännöksiä hakuohjeen mukaisesti. Jotta hakija voi tulla hyväksytyksi, hänen tulee osoittaa annettuun aikarajaan mennessä, että ehdollisen valintapäätöksen peruste on poistunut. Lisätietoa ja aikataulut löytyvät sivulta Ehdollinen valintapäätös.
Tutkimuksen kehittämisryhmä laatii valintaesityksen, ja tiedekunnan dekaani päättää jatko-opinto-oikeuksien myöntämisestä tämän esityksen perusteella. Hakijoille ilmoitetaan valintapäätöksistä sähköpostitse Hae tohtorikoulutukseen -sivulla ilmoitettujen aikataulujen mukaisesti.
Hakuajan päätyttyä tiedekunta kysyy kuhunkin hakemukseen tohtoriohjelman puoltoa. Kunkin tohtoriohjelman johtoryhmä käsittelee ja arvioi hakemukset omien käytäntöjensä mukaisesti:
- Kasvatustieteiden tohtoriohjelma: kasvatustieteiden johtoryhmä
- Psykologian tohtoriohjelma: psykologian johtoryhmä
- Kognitiivisen neurotieteen tohtoriohjelma: kognitiivisen neurotieteen johtoryhmä
Tiedekunta lähettää jatko-opinto-oikeuden hakemukset edellämainituille johtoryhmille.
Johtoryhmässä kirjataan ylös päätetyt puollot ja tiedot puoltopäätöksistä lähetetään tiedekuntaan.
- Mikäli hakemusta ei puolleta, päätökseen kirjataan perustelut kielteiseen kantaan.
- Mikäli hakemusta puolletaan, tiedekuntaan ilmoitetaan myös ehdotus hakijan tulevasta pääohjaajasta, vähintään yhdestä muusta ohjaajasta ²õ±ð°ìä ²õ±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤stä.
Dekaani tekee päätöksen em. tahojen esityksen pohjalta. Samalla dekaani hyväksyy hakemuksen liitteenä olleen alustavan jatko-opintosuunnitelman.
Tiedekunta ilmoittaa kaikille hakijoille valintapäätöksestä.
Tiedekunnan jatkokoulutustyöryhmä toimii hakemusten arviointiryhmänä. Hakuajan päätyttyä tarkistetaan kunkin hakijan hakukelpoisuusvaatimusten täyttyminen. Vain hakukelpoiset hakemukset arvioidaan.
Arviointimenettelyssä hakemuksia arvioidaan valintaperusteiden mukaisesti. Valintakriteerien täyttymistä tarkastellaan jatko-opintohakemuksen ja sen koulutusdokumenttien ja liitteiden perusteella. Hakijan tulee siis ehdottomasti toimittaa vaaditut dokumentit ohjeiden mukaisesti. Vaikka hakija täyttäisi muuten hakukelpoisuusvaatimukset, mutta ei ole toimittanut kaikkia vaadittuja liitteitä vaaditulla tavalla, hän ei täytä valintaperusteita eikä täten voi tulla valituksi.
Jatkokoulutustyöryhmä päättää jokaisen arvioitavan hakijan osalta onko hakemus hyväksytty, hylätty, vai pyydetäänkö siihen täydennystä. Hakemus hyväksytään, mikäli se täyttää sellaisenaan kaikki valintakriteerit. Hakemusta pyydetään täydentämään, mikäli se täyttää osin valintakriteerit, mutta arviointiryhmä haluaa vielä tarkennuksia/parannuksia tutkimus- tai jatko-opintosuunnitelmaan. Hakemus hylätään, mikäli se ei täytä valintakriteereitä.
Täydennyspyynnön saaville hakijoille annetaan 7 päivää aikaa muokata hakemuksensa tutkimus- ja/tai jatko-opintosuunnitelmaa annetun palautteen perusteella. Muokatun suunnitelman viimeinen palautuspäivämäärä annetaan samassa yhteydessä, kun hakijaa tiedotetaan täydennyspyynnöstä. Lopullinen päätös hakemuksen hyväksymisestä/hylkäämisestä tehdään muokatun suunnitelman perusteella palauttamisen määräpäivän jälkeen.
Kaikissa tiedekunnan tohtoriohjelmissa voidaan tehdä ehdollinen valintapäätös muuten hakukelpoiseksi todetulle ja valintakriteerit täyttävälle hakijalle sen perusteella, että hakukelpoisuuden antava tutkinto on hakuajan päättyessä keskeneräinen tai hakija ei ole toimittanut hakemuksen liitteeksi vaadittuja virallisesti oikeaksi todistettuja koulutusdokumentteja ja niiden mahdollisia käännöksiä hakuohjeen mukaisesti. Jotta hakija voi tulla hyväksytyksi, hänen tulee osoittaa annettuun aikarajaan mennessä, että ehdollisen valintapäätöksen peruste on poistunut. Lisätietoa ja aikataulut löytyvät sivulta Ehdollinen valintapäätös.
Jatkokoulutustyöryhmä laatii valintaesityksen, ja tiedekunnan dekaani päättää jatko-opinto-oikeuksien myöntämisestä tämän esityksen perusteella. Hakijoille ilmoitetaan valintapäätöksistä sähköpostitse Hae tohtorikoulutukseen -sivulla ilmoitettujen aikataulujen mukaisesti.
Hakukohteena oleva tohtoriohjelma ja tiedekunnan tohtorikoulu tarkistavat hakijoiden hakukelpoisuuden, kielitaitovaatimusten täyttymisen ja hakemusdokumenttien aitouden ²õ±ð°ìä arvioivat edellytykset menestyä jatko-opinnoissa ²õ±ð°ìä tohtoriohjelman mahdollisuudet asianmukaisen ohjauksen järjestämiseen.
Hakijat voidaan haastatella ja/tai heiltä voidaan pyytää video. Hakijoihin otetaan yhteys, mikäli heidät kutsutaan haastatteluun. Mahdollisesta videosta annetaan ohjeistus hakuohjeissa tai henkilökohtaisesti hakuajan päättymisen jälkeen.
Saat tiedon valintapäätöksestä sähköpostitse hakulomakkeella antamaasi osoitteeseen.
- Varmista, että sinulla on kaikki hakemukseen tarvittavat tiedot, tutkimussuunnitelma ja jatko-opintosuunnitelma ²õ±ð°ìä muut vaaditut liitteet.
- Jätä hakemuksesi liitteineen sähköistä hakulomaketta käyttäen ennen hakuajan päättymistä.
- Varmista, että paperipostina lähettämäsi liitedokumentit ehtivät perille ennen hakuajan päättymistä.
Kun olet jättänyt hakemuksen, saat Opintopolku.fi palvelusta vahvistusviestin siihen sähköpostiosoitteeseen, jonka olet antanut hakemuksessasi. Voit muokata hakemustasi hakuajan päättymiseen asti. Jos saat täydennyspyynnön, toimita puuttuvat dokumentit mahdollisimman pian.