
Yliopistossa ehdit kokeilemaan opintoja myös oman alan ulkopuolelta
Valitsin opintoihini markkinoinnin aineopintokokonaisuuden ja ne yhdistyvät kätevällä tavalla tietojärjestelmätieteen opintoihin. Olen onnistunut kokoamaan opinnoistani hyvän, eheän kokonaisuuden, jossa yhdistän kiinnostuksenkohteeni.
Pienenä halusin rakentaa robotteja, sitten halusin olla sähköasentaja, sen jälkeen journalisti, elokuvantekijä, markkinoinnin asiantuntija…
Vuosien mittaan minusta on siis ollut moneksi. En koskaan oikein osannut päättää, mikä halusin olla ja jossain vaiheessa lukion jälkeen päätin katsoa mahdollisia opintojani ja tulevaisuuden suunnitelmiani hieman erilaisesta näkökulmasta. Tutustuin myös aloihin, joista en välttämättä tiennyt olevani kiinnostunut. Sitten kuulin tietojärjestelmätiede-nimisestä koulutuksesta Jyväskylän yliopistossa. Siinä yhdistyvät tietotekniikka, joista olin jossain määrin kiinnostunut sekä kauppatieteet, joista en vielä silloin tiennyt olevani kiinnostunut.
Kurssitarjonta mahdollistaa eri alojen opiskelun
Aloitin tietojärjestelmätieteen opiskelun syksyllä 2019. Hain ja pääsin alalle lähes vahingossa ja opintojen alussa harkitsinkin hetken ajan, onko ala minulle sittenkään oikea. Tietotekniikan opinnot eivät napanneetkaan niin paljon kuin olin olettanut ja muut kurssit vaikuttivat pelottavilta.
Opintojen edetessä minulle kuitenkin hahmottui yliopistossa opiskelemisen tarjoamat laajat mahdollisuudet ja se, että pystyisin oman alani ohella käymään myös muita minua kiinnostavia kursseja. Valitsinkin opintoihini markkinoinnin aineopintokokonaisuuden ja koen, että markkinoinnin aiheet yhdistyvät kätevällä tavalla tietojärjestelmätieteen opintoihin. Opiskelu on ollut pääosin todella mielenkiintoista ja monipuolista. Mielestäni olen onnistunut kokoamaan opinnoistani hyvän, eheän kokonaisuuden, jossa yhdistän kiinnostuksenkohteeni.
Jyväskylässä on loputtomasti tekemistä
Jollain kurssilla opintojeni alussa ohjaaja pyysi meitä keksimään erilaisia hassuja kokonaisuuksia eri aloista, joita eivät mielestämme sopisi yhteen tietojärjestelmätieteen opintojen kanssa. Sitten hän kertoi erilaisia työtehtäviä, joissa mainitsemamme opinnot yhdistyisivät. Tämä sai minua ymmärtämään eri alojen kurssien opiskelun mahdollisuudet ja kasvatti luottamusta siihen, että oman “jutun” löytäminen onnistuisi monella eri tavalla. Tällä hetkellä, neljännen vuoden opiskelijana, koen löytäneeni oman juttuni. Tai ainakin yhden niistä. Pidä siis vaihtoehdot avoimina, sillä ei ole yhtä oikeaa vaihtoehtoa!
Ensimmäinen Jyväskylän vierailuni koskaan oli muuttopäivänäni. Kaupunki oli minulle täysin uusi. Olen täällä opiskellessa tykästynyt Jyväskylään kaupunkina todella paljon. Olen asunut Jyväskylässä pian neljä vuotta, enkä vieläkään ole nähnyt tai kokenut kaikkea, mitä kaupungilla on tarjottavana. Jyväskylä tarjoaa kauniiden järvimaisemien lisäksi lyhyitä välimatkoja, helppoja kulkuyhteyksiä, paljon samanhenkisiä ihmisiä sekä mahdollisuuksia harrastaa niin kulttuuria kuin liikuntaakin. Kampusalueilla pääsee kokemaan yhteisöllisyyden tunnetta, jollaista en ole muualla kohdannut. Tein mielestäni oikean valinnan hakiessani Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan.