Sivistysyliopiston akateeminen vapaus mahdollistaa omannäköiset opinnot

Oskari Lahtinen | Tietojenkäsittelytiede

Tietojenkäsittelytieteen tutkinto antaa konkreettisia työkaluja digitalisoituvan maailman rakentamiseen. Monipuoliset opiskelumetodit ja sivuainevaihtoehdot ennen kaikkea sivistävät ja auttavat liittämään teknologian muihin ympäristöihin.
Oskari
Julkaistu
26.8.2024

Avoimen kautta opiskelemaan 

Tiesin jo alakouluikäisenä haluavani korkeakouluun opiskelemaan. Peruskoulussa ja lukiossa saamani kokemukset, kuten TET-harjoittelu Jyväskylän yliopiston fysiikan ja kemian laitoksella sekä lukion ammatinvalintapäivät, tarkensivat alan ja paikkakunnan valinnat Jyväskylään ja tietojenkäsittelytieteeseen. 

Ensikosketukseni IT-alan opiskeluun oli, kun kävin yläkouluikäisenä Jyväskylän yliopiston järjestämällä peliohjelmointikurssilla. 

Lukiossa ollessani suoritin tietojenkäsittelytieteen väyläopinnot ja pääsin avoimen väylän kautta jatkamaan opintojani tutkinto-opiskelijana heti seuraavana syksynä.  

Tietojenkäsittelytieteen väyläopinnot voi suorittaa Jyväskylän avoimen yliopiston kautta toisen asteen aikana. Tiettyjen ehtojen täyttyessä voi opintomaksun saada takaisin sekä hakea opiskelemaan tutkintoa avoimen väylän kautta.  

Tietojenkäsittelytieteen opiskelu on jatkuvaa ongelmanratkaisua 

Tietojenkäsittelytieteen opinnoissa lähdetään liikkeelle aivan alusta. Taustalla ei siis tarvitse olla aiempia ohjelmoinnin tai tietotekniikan opintoja. Suurimmalla osalla aloittavista opiskelijoista ei olekaan aiempaa ohjelmointitaustaa.  

Alalla tarvitaan kuitenkin tiedonhakutaitoja sekä kiinnostusta matemaattis-loogiseen ongelmanratkaisuun ja jatkuvaan uuden oppimiseen. Koska informaatioteknologiaa on nykyään kaikkialla yhteiskunnassa, tutkintoon kannattaa yhdistää monenlaisia sivuaineita myös IT-alan ulkopuolelta. 

Tietojenkäsittelytieteen opinnoissa kartutetaan vankka perusosaaminen ohjelmoinnista ja alan teoriasta. Perusosaamisen pohjalta on hyvä lähteä laajentamaan osaamista projektien parissa. Opintoja ei siis ole räätälöity valmistamaan opiskelijoita johonkin tiettyyn työtehtävään, vaan yliopistossa opiskellaan oppimaan uutta, mikä mahdollistaa monipuoliset uranäkymät. 

Latinaa ja antiikkia Suomen Ateenassa 

Toisena opiskeluvuonna otin sivuaineiksi latinan kielen ja antiikin kulttuurin. Latinan kursseja opiskellaan pienryhmissä kampuksella, antiikin kulttuurin opintojaksot taas suoritetaan kirjatentteinä. Molemmat ovat erinomaista vastapainoa tietokoneen ääressä ²Ôö°ù³Ù³Ù±ð¾±±ô²â±ô±ô±ð. 

Ehkä vaikeinta sivuaineiden valinnassa on yhteiskunnassa vallitseva jatkuva kiireen tuntu ja hyödyllisyyden tarve. Myönnän epäröineeni hetken valitessani kandidaatintutkintoni sivuaineeksi latinan perusopinnot esimerkiksi kauppatieteiden tai matematiikan sijaan. Koen kuitenkin vahvasti tämän olleen oikea valinta juuri minulle.  

Jyväskylän yliopistossa kannustetaankin siihen, että opinnoista kootaan juuri itselle sopivannäköinen kokonaisuus. 

Latinan esite

Ainejärjestötoiminnassa oppii uusia taitoja ja pääsee tutustumaan muihin opiskelijoihin 

Perinteisten opintojaksojen lisäksi olen päässyt kehittämään osaamistani myös ainejärjestötoiminnassa sekä yliopiston tuntiopettajana. 

Ainejärjestöt ovat kunkin oppiaineen opiskelijoiden yhdistyksiä, jotka valvovat opiskelijoiden etuja sekä järjestävät erilaisia kulttuuri-, työelämä- ja huvitapahtumia. Järjestöt myös edistävät opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja työllistymistä.  

Olen toiminut sekä tietojenkäsittelytieteen ainejärjestö Linkki Jyväskylä ry:ssä että latinan ainejärjestö Taberna Latinassa. Latinan opiskelijat ovat pieni, mutta tiivis ja poikkitieteellinen yhteisö. Juuri poikkitieteellisyys sai minut kiinnostumaan myös latinan ainejärjestötoiminnasta. 

Ainejärjestössä toimiminen on opettanut minulle paljon käytännön taitoja ja kartuttanut verkostojani. Parasta järjestötoiminnassa on kuitenkin se, kun pääsee järjestämään erilaisia tapahtumia ja valvomaan oman alan opiskelijoiden etua. 

Suosittelen kaikkia hyödyntämään yliopiston monipuolisia mahdollisuuksia ja lähtemään rohkeasti mukaan erilaiseen toimintaan. Kannattaa aktiivisesti tutustua opiskelutovereihin, opettajiin ja muihin yliopistoyhteisön jäseniin sekä ottaa ilo irti opiskeluvuosista. 

Tietojenkäsittelytieteen opiskelijaksi avoimen yliopiston kautta? 

Toisen asteen aikana on mahdollista suorittaa Jyväskylän yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoja avoimen yliopiston kautta. Yliopiston nettisivuilla on ohje kursseille ilmoittautumiseen. Tiettyjen ehtojen täyttyessä opiskelija voi hakea maksuhyvitystä suorittamiensa kurssien opintomaksuista.  

Suoritettuaan ennalta nimettyjä opintoja tietyin arvosanoin voi opiskelija hakea avoimen yliopiston kautta opiskelemaan tietojenkäsittelytieteen tutkintoa Jyväskylän yliopistoon.