Teemu Parviainen

Tietojärjestelmätiede yhdistää kauppatieteitä ja teknologiaa

Teemu Parviainen | Tietojärjestelmätiede

Informaatioteknologian alalla työtehtäviä ja ammattinimikkeitä on valtavasti, ja jokainen voi hankkia osaamista omista mielenkiinnon kohteistaan. Erilaisilla valinnoilla voi paljonkin vaikuttaa uransa suuntaan, eikä osaa tulevaisuuden ammateista vielä ole edes olemassa – mahdollisuuksia tuleville asiantuntijoille on siis lukemattomia.
Julkaistu
14.12.2023

Olen opiskellut Jyväskylän yliopistossa neljä vuotta, ja tällä hetkellä olen maisterivaiheen loppumetreillä. Ennen opintojen alkua pidin välivuoden varusmiespalveluksen takia. Yhteishaun lopulta lähestyessä pohdin useamman eri alan välillä, mutta valintaa vaikeutti tiedon puute: en tiennyt, millaista kyseisillä aloilla opiskelu on, ja millaisiin työtehtäviin minun olisi mahdollista päätyä. Valintaani helpottivat kuitenkin Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläät. He saapuivat lukion kolmantena vuonna esittelemään tietojärjestelmätiedettä, jossa yhdistyvät sekä liiketoimintaosaaminen että informaatioteknologia. 

Oma mielenkiinto ohjaa kurssivalintoja 

Lukioaikana opiskelupaikan valintaa vaikeutti myös mielikuva päätöksen lopullisuudesta. Ajattelin, että jos valitsee tietyn alan, niin seuraavien vuosien opinnot rajautuvat vahvasti juuri sen yhden alan sisälle. Ilokseni olen kuitenkin huomannut, että vapaasti valittavia opintoja on tarjolla mielin määrin, ja että kalenterinkin voi rakentaa pääosin omien aikataulujensa mukaan. Halutessaan myös informaatioteknologian tiedekunnan sisällä pääainetta voi vaihtaa suhteellisen helposti. Olen itse kuitenkin opiskellut kandi- ja maisterivaiheessa omaa pääainettani eli tietojärjestelmätiedettä, koska se tarjoaa kokonaisvaltaisen käsityksen IT:stä. Juuri sen ansiosta opinnot ovat pysyneet mielenkiintoisina.  

Edellä mainittuja vapaavalintaisia opintoja voi opiskella hyvin joustavasti myös eri tiedekuntien välillä. Itse opiskelin markkinointia, ja se on osin vaikuttanut työtehtäviini työskennellessäni Jyväskylän yliopistossa. Olen myös seurannut vierestä, kuinka erilaiset valinnat voivat vaikuttaa urakehitykseen. Yksi opiskelijatoverini opiskeli peliohjelmointia, ja päätyy suoraan opinnoista pelialalle suunnittelemaan pelin elinkaareen liittyviä asioita. Toinen puolestaan opiskeli liikuntaa ja kirjoitti tutkielman liikuntateknologioista. Nyt hän työskentelee urheilukellojen parissa. 

Opinnot yhdistyvät työelämään

Lukiossa tuntui, että mielikuvat eri aloista vaikuttivat vahvasti opiskelupaikan valintaan. Yliopisto-opintojen aikana olen kuitenkin huomannut, että suuri osa ennakkoluuloista ei pidä paikkaansa.  

Informaatioteknologian osalta moni saattaa ajatella, että sen opiskelu vaatii matemaattista nerokkuutta tai teknisiä taitoja, kuten koodaamista. Näitä taitoja voi kuitenkin opetella, sillä yliopisto on nimenomaan oppimista varten.  

Työtehtäviä ja ammattinimikkeitä IT-alalla on valtavasti, ja jokainen hankkii osaamista omista mielenkiinnon kohteistaan. Osaa tulevaisuuden ammateista ei vielä ole edes olemassa, joten koskaan ei voi tietää, mitkä opinnot tulevat vaikuttamaan oman uran kulkuun ja kehitykseen.  

Opiskeluaikana en ole haalinut laajaa kirjoa teknistä osaamista, vaan ennemminkin taitoja ratkaista liiketoiminnan ongelmia IT:n näkökulmasta. Opinnot ovat teoriapainotteisia, mutta käytäntö näkyy, kun ratkaisemme oikeiden yritysten oikeita ongelmia ryhmätyöskentelyä vaativissa projekteissa. Välillä teoriapainotteisuus ja opintojen laajuus aiheuttavat päänvaivaa, mutta mitä lähempänä olen valmistumista ja työelämään siirtymistä, sitä selvemmin havaitsen, millä kaikilla tavoilla tätä tietämystä voi omalla tulevalla urallaan hyödyntää. 

Opiskelijavaihto: elinikäisiä muistoja ja ystäviä 

Parhain kokemus opiskeluajaltani oli vaihto-opiskelu Yhdysvalloissa. Jyväskylän yliopisto kannustaa opiskelijoita lähtemään vaihtoon Eurooppaan tai Euroopan ulkopuolelle, ja päätin itsekin kokeilla. Parhainta oli tutustua samassa tilanteessa oleviin, ympäri maailmaa tuleviin eritaustaisiin ihmisiin ja jakaa yhteinen vaihtokokemus heidän kanssaan. Taskuun jäi hienoja kokemuksia, yhteisiä muistoja ja ystäviä, joiden kanssa olen vieläkin päivittäin yhteydessä.