Joel Tihinen

Valinnanvaikeudesta valinnanvapaudeksi

Joel Tihinen | Kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede, liikunnan yhteiskuntatieteet

Jyväskylän yliopiston vapaavalintaiset opinnot innostivat suorittamaan kahta maisterintutkintoa, jotka mielekkäällä tavalla yhdistävät omia kiinnostuksen kohteitani.
Julkaistu
11.12.2023

Olen alun perin kotoisin Oulusta, ja Suomen parhaaseen opiskelijakaupunkiin eli Jyväskylään muuttaminen on osoittautunut yhdeksi tähänastisen elämäni parhaista päätöksistä. Haluan kuitenkin palata ajassa taaksepäin lukioon, jossa pohdin koko akateemisen opiskelun mielekkyyttä. Elämääni oli aina enemmän ja vähemmän määritellyt kilpaurheiluharrastus, jonka harjoitus- ja pelimäärät saivat lukio-opiskelun tuntumaan ajoittain kuormittavalta. Lukiossa minua kiinnostivat monet alat, kuten esimerkiksi kielet, terveystieto sekä psykologia. Haasteiden jälkeen, osittain yllätyksellisesti, valmistuin kuin valmistuinkin ylioppilaaksi keväällä 2017 kohtuullisin arvosanoin. Taikuri siis yllättyi tempustaan itsekin! 

Välivuodet - uhka vai mahdollisuus? 

Lukion jälkeen tiedossa oli vähintään yksi välivuosi varusmiespalveluksen vuoksi. Tiesin haluavani opiskella jotain kasvatustieteisiin sekä liikuntaan liittyvää, jolloin katseeni suuntautui armeijan jälkeen kohti Jyväskylää. Valinnanvaikeus oli minun kohdallani todellinen haaste, enkä edes uskaltanut laskea opiskelualan pohtimiseen käyttämiäni tunteja. Yksi välivuosi pääsikin venähtämään kolmeksi, ja asepalveluksen lisäksi välivuosiin kuului työntekoa, opiskelua avoimessa yliopistossa, matkustelua sekä muutto Oulusta Jyväskylään. Hain jokaisena keväänä yhteishaussa sekä kasvatustieteille että liikunnalle, kunnes vihdoin vuonna 2020 sähköpostiin kilahti jo muutaman vuoden odottamani ilmoitus: tervetuloa opiskelemaan!

Jälkikäteen ajateltuna välivuodet olivat minulle todella tärkeää aikaa, sillä ne kartuttivat elämänkokemusta. En usko, että olisin ollut valmis korkeakouluopintoihin heti lukiosta valmistuttuani. Noiden vuosien aikana opin myös arvostamaan opiskelua sekä opiskeluaikaa paljon enemmän. Vaihtelevat työt, urheiluharrastuksen loppuminen sekä ystävien opiskelijaelämän läheltä seuraaminen paitsi kasvattivat ihmisenä, myös antoivat potkua opiskelupaikan jahtaamiseen. Kaiken tämän lisäksi noiden vuosien tarjoamat monenlaiset kokemukset ovat auttaneet peilaamaan opinnoissa vastaan tulleita teorioita tosielämän tilanteisiin, mikä taas on helpottanut niiden ymmärtämistä. 

Opiskelu avaa valtavasti mahdollisuuksia 

Aloitin tutkinto-opintoni kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa vuoden 2020 syksyllä, tarkemmin ottaen kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen opinto-ohjelmassa. Oulusta Jyväskylään muuttaneena minulla ei ollut kuin muutama tuttu Jyväskylässä opiskelemassa eikä ketään samassa tutkinto-ohjelmassa, joten laskeutuminen ei ollut se kaikkein pehmein. Opintojen sekä järjestötyön myötä olen kuitenkin saanut elinikäisiä ystäviä sekä onnistunut luomaan verkostoja, joista varmasti hyödyn myös tulevaisuudessa. Ystävien ja verkostojen lisäksi olen järjestötoiminnan myötä päässyt toteuttamaan sekä olemaan mukana monissa ikimuistoisissa tapahtumissa, kuten esimerkiksi Suomenlinnassa järjestetyssä hienossa iltajuhlassa. 

Kasvatustieteellistä osaamista ja näkökulmaa tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa monilla eri aloilla.

Ylivoimaisesti parasta kanditutkinnossa oli vapaavalintaisten opintojen suuri määrä, joka oli jopa puolet kaikista opintopisteistä. Tiesin asiasta etukäteen, ja se tarjosikin minulle loistavan mahdollisuuden yhdistää mielenkiintoni kohteita keskenään. Toisin sanoen tilanne muuttui valinnanvaikeudesta valinnanvapaudeksi! Sivuaineena opiskelin esimerkiksi liikunnan yhteiskuntatieteitä, ja nopeasti huomasinkin kahden eri alan yhdistämisen mielekkyyden. Kasvatustieteellistä osaamista ja näkökulmaa tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa monilla eri aloilla. Päätin hakea viime kevään yhteishaussa myös varsinaista tutkinto-opiskelijan oikeutta liikunnalta, ja sellainen myös irtosi! Opiskelen tällä hetkellä siis kahta maisterin tutkintoa, ja Jyväskylässä sekin onnistuu varsin mallikkaasti. Tulevaisuudessa minua kiinnostaa työskennellä koulutus- ja liikuntahallinnon monipuolisissa tehtävissä, miksei myös kaupallisen urheilun parissa. 

Tartu tilaisuuteen ja kansainvälisty! 

Paras muistoni opiskeluajasta tähän saakka on kokonaisuudessaan kevät 2023 ja opiskelijavaihto Wienissä, Itävallassa. Tiesin jo yliopiston aloittaessani, että haluan päästä kokeilemaan elämistä ja opiskelua ulkomailla. Lisäksi mahdollisuuksia rahallisesti yhtä hyvin tuettuun ulkomailla opiskeluun ei todennäköisesti tulisi enää ikinä vastaan. Vaihdon aikana pääsin näkemään Eurooppaa, tutustuin uusiin ihmisiin monista eri kulttuureista sekä kehitin kielitaitoani. Opin myös tarkastelemaan asioita paljon laajemmassa mittakaavassa. En ole sulkenut pois mahdollisuutta toiseen vaihtojaksoon tai ulkomailla työskentelyyn - kansainvälistyminen todellakin kannattaa! Jyväskylän yliopisto tarjoaa todella monipuolisesti erilaisia opiskelijavaihtokohteita, joten todennäköisesti jokaiselle löytyy niistä jokin mieluisa.