Minun opiskelupolullani liikuntatieteelliseen hakeutuminen oli ollut haave, joka oli jo yläkoulun ja lukion aikana noussut ajoittain pinnalle. Kuitenkin vasta lukion loppupuolella sain toden teolla lyötyä lukkoon ajatuksen Liikunnalle hakemisesta. Minua mietitytti paljon ajatus siitä, että hakijoita on paljon ja sisäänpääsyprosentti on aika pieni. Jännitti sanoa ääneen hakevansa tosissaan, sillä ajatus siitä, että satsaisi johonkin kovasti ja sitten voisi epäonnistua, tuntui vaikealta.
Toisaalta minulla oli paljon myös muita mielenkiinnon kohteita ja pohdin pitkään sitä, että vaikka liikkuminen ja etenkin urheilu on ollut itselle intohimo, olisiko se kuitenkaan se asia, jonka kanssa haluaisin myöskin työskennellä. Esimerkiksi psykologia ja viestintä ovat olleet minua kiinnostavia asioita. Lopulta päädyin kuitenkin siihen, että näen itseni kaikista eniten opiskelemassa liikuntatieteellisessä.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen puhti oli sen verran poissa, että ensimmäisiin pääsykokeisiini en vielä satsannut ihan sata lasissa, vaan ajattelin, että käyn katsomassa miltä kokeet näyttävät ja hankkimassa kokemusta. Välivuosi oli itselleni jopa ihan tervetullut vaihtoehto. Jäin kuitenkin sen verran lähelle toiseen vaiheeseen pääsemistä jo ensimmäisissä pääsykokeissa, että tästä sisuuntuneena oli helppo asennoitua seuraavaan vuoteen. Lisäksi löin lukkoon, että haluan hakea nimenomaan liikuntapedagogiikalle, sillä koin, että ihmisläheinen työ ja nuorten kanssa työskenteleminen liikunnan parissa on minulle kaikkein ominta.
Välivuoteni vietin työskennellen aupairina Iso-Britanniassa ja matkustellen. Lisäksi olin töissä alakoulussa, jossa sain hyvin jo kokemuksia koulumaailmasta ja opettajuudesta. Koen, että minulle välivuosi oli opettavainen ja kasvattava, ja uskon sen olleen itselleni tärkeä kokemus ennen yliopisto-opintojen aloittamista. Koen, että välivuosi on oikeastaan vain positiivinen asia, sillä itse ainakin tunsin olleeni sen jälkeen valmiimpi yliopisto-opintoihin, ja opiskeluintoa riitti, kun oli saanut hetken tehdä jotain ihan muuta.
Pitkäjänteisen lukemisen, eri lajien harjoittelemisen ja valmistautumisen jälkeen sitten tärppäsi ja sain toisella yrittämällä haluamani opiskelupaikan liikuntapedagogiikalta. Opiskeleminen on ollut mielekästä ja yliopisto-opinnoiksi harvinaisen käytännönläheiset opinnot ovat maistuneet, etenkin kun päivät ovat varsinkin opintojen alkuvaiheessa olleet täynnä liikkumista ja omien taitojen kehittämistä. Opiskelukaverit ovat samanhenkisiä ja ryhmähenki on tiivis. Myös oppilasryhmiä on saanut ohjata ihan ensimmäisistä vuosista saakka, toki koronan hieman rajoitettua ajoittain tavallista lähiopetusta. Nyt viidennen vuoden viimeiset kouluharjoittelut ovat sujuneet kuitenkin tosi kivasti ja on hyvä fiilis siirtyä tulevan kevään jälkeen hiljalleen työelämään.
Liikuntapedagogiikan ja terveystiedon lisäksi olen opiskellut myös liikuntapsykologian opintoja, joista koen olleen hyötyä niin liikunnanopettajuuteenikin sekä valmentaessani erilaisia liikuntaryhmiä. Opintojen kautta olen lisäksi saanut uimaopettajan pätevyyden, minkä avulla olen päässyt työskentelemään lasten uimaopetuksen parissa niin Jyväskylässä kuin esimerkiksi kesätöikseni Mallorcalla. Lisäksi olen toiminut ainejärjestömme hallituksessa ja oppinut sitä kautta paljon uutta ja tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Kannustankin ottamaan opinnoista kaikki irti, sillä ainakin itselleni ne ovat antaneet paljon sekä avanneet ovia. Ennen kaikkea yliopisto-opiskeleminen on ollut elämäni tähän mennessä parasta aikaa ja tulen vielä muistelemaan Liikunnalla opiskelua lämmöllä.
