Tavoitteellisen urheilun ja yliopisto-opintojen yhdistäminen Jyväskylässä

Helmi Männistö | Liikuntabiologia

Yliopisto-opintojen joustavuus on mahdollistanut tavoitteellisen urheilun ja yliopisto-opiskelun. Jyväskylän yliopistossa urheiluun suhtaudutaan myönteisesti.
Helmi Männistö
Julkaistu
13.12.2024

Valmistuin lukiosta keväällä 2022 neljän vuoden taipaleen jälkeen. Lukioaika oli haastavaa monestakin syystä enkä suoriutunut ylioppilaskirjoituksista niin hyvin kuin olisin halunnut. Minulle oli kuitenkin aina selvää, että haluan suorittaa korkeakouluopinnot, mutta heikohkot tulokset kirjoituksista sekä opintojen ja urheilun yhdistäminen mietitytti. Pelaan tennistä, ja harjoittelu sekä kisaaminen oli ollut suuresti läsnä arjessani jo pitkään. 

Mietin pitkään mitä haluaisin opiskella ja missä. Minulle oli ehdotettu liikuntatieteellistä useampaan otteeseen, mutta ajattelin, että "ei oo mun juttu". Koin haluavani pitää urheilun ja tulevan työn erillään toisistaan. Kävin kuitenkin tutustumassa tarkemmin liikuntatieteellisen tarjontaan ja törmäsin liikuntabiologiaan, joka kuulosti mielenkiintoiselta ja innostuin saman tien. Keväällä 2022 hain moneen paikkaan ja kävin tekemässä paljon pääsykokeita ajatuksena kokemuksen kerryttäminen pääsykokeissa, jos opiskelupaikkaa ei vielä tule. Pääsin kuitenkin pääsykokeiden kautta sisään ja aloitin liikuntabiologian opinnot syksyllä 2022.  

Jyväskylän yliopiston joustavuus on sopinut tavoitteelliseen urheiluun 

Olin pohtinut myös Yhdysvaltoja vaihtoehtona yhdistääkseni urheilun ja opinnot, mutta koin aina ensisijaisesti kuitenkin haluavani opiskella Suomessa, jotta ei tarvitsisi lähteä niin kauas. Urheilun ja opintojen yhdistämisen mahdollisuudet kuitenkin mietityttivät kovasti, koska mistään ei oikein löytynyt tietoa. Tiesin Jyväskylän olevan aktiivinen urheilukaupunki, mutta pohdin myös, löydänkö treenikavereita ja miten pääsen uuden seuran toimintaan mukaan.  

Reilu kahden vuoden kokemuksella voin kertoa, että olen itse kokenut urheilun ja opintojen yhdistämisen helpommaksi yliopistossa kuin lukiossa. Yliopistossa vapaus ja vastuu opiskelussa korostuvat. Opinnot eivät sido samalla tavalla "koulunpenkkiin" istumaan 8-16, vaan opintojen suorittaminen on paljon itsenäisempää. Voit luoda itse itsellesi oman lukujärjestyksen, jolloin pystyt määrittämään milloin, missä ja mitä opiskelet. Tämä helpottaa tietenkin harjoittelua valtavasti, kun pystyy hyödyntämään esimerkiksi aamu- ja päivävuoroja treenaamiseen.  

Yliopisto mahdollistaa vapaudellaan myös urheilun ja opintojen priorisointia eri tavalla esimerkiksi eri viikkoina. Tärkeiden kisojen lähestyessä voi esimerkiksi keskittyä enemmän harjoitteluun ja sitten kisojen jälkeen taas panostaa enemmän opintoihin. Yliopisto vaatii suurta vastuunottoa omista opinnoista ja aikatauluttamisesta, jotta opintojen suorittaminen onnistuu.  

Urheilumyönteinen yliopisto ja Jyväskylän monipuolinen lajitarjonta 

Olen kokenut Jyväskylän yliopiston olevan ympäristönä paljon urheilumyönteisempi kuin lukio. Kävin tavallisen lukion ja kuulin usein muiden opiskelijoiden suusta toteamuksia: ”Taasko sulla on treenit? Etkö muka voi jättää treenejä välistä?” Yliopistossa kommentit ovat ennemmin olleet: ”Monelta sun treenit loppuu? 󾱳ٳäö sun treenien jälkeen?”. Urheiluun on suhtauduttu myönteisemmin myös yliopiston suunnalta. Esimerkiksi kisoista aiheutuvien poissaolojen korvaaminen läsnäolopakollisilta luennoilta tai demoilta on aina onnistunut. On ollut mahdollista korvata toisissa demoryhmissä tai tehdä korvaavia tehtäviä. Tämän mahdollistuminen vaatii kuitenkin aktiivisuutta opiskelijan suunnalta ajoissa.  

Suomessa yliopistot eivät tarjoa samanlaista opintoja ja urheilua yhdistävää valmista pakettia kuin Yhdysvalloissa, mutta ainakin Jyväskylän yliopistossa voit itse luoda itsellesi sellaisen. Vaatii itseltä jonkin verran asioiden selvittämistä ja aktiivisuutta, mutta lopputulos on ainakin omalta osaltani ollut oikein onnistunut. Jyväskylässä on huikeat mahdollisuudet harjoitella melkein lajissa kuin lajissa sekä samalla opiskella itselleen tutkinnon. Etäisyyksien ollessa lyhyitä pystyy treenaamassa käymään vaikka luentojen välissä.

Tutustu liikuntabiologian opintoihin