Alumniesittelyssä Viivi Villa-Nuottajärvi

Viivi Villa-Nuottajärvi on kotoisin Myllykoskelta. Hänellä oli yläkoulussa ja lukiossa todella hyvät fysiikan opettajat, jotka innostivat fysiikan pariin. Hän opiskeli etukäteen fysiikan kirjat kannesta kanteen. – Tunnit menivät täten peukaloiden pyörittelyksi, kun olin tehnyt jo kaiken, Viivi kuvailee kouluajan fysiikan tuntejaan Myllykoskella.
Fyysikkotaustainen lukion rehtori toi Viiville luettavaksi yliopiston kurssikirjoja ja kannusti lähtemään lukion jälkeen opiskelemaan fysiikkaa ja Jyväskylän yliopisto sai samalla vahvat suositukset. Niinpä Viivi päätti hakea Jyväskylään.
”Haaveeni oli tulla ydinfyysikoksi.”
Opintojen alettua ydinfysiikka ei kuitenkaan vastannut Viivi Villa-Nuottajärven odotuksia ja siirtyi pian opiskelemaan teollisuusfysiikan puolelle. Hän lähti opiskelemaan paperinvalmistusteknologiaan keskittyvään maisterikoulutusohjelmaan. Sivuaineina Viivi opiskeli mm. kemiaa, matematiikkaa ja tietotekniikkaa.
”Valmistuin viimeisten teollisuusfyysikoiden joukossa vuonna 2004 ennen kuin kyseinen koulutusohjelma lopetettiin.”
Opiskeluajan Viivi harrasti aktiivisesti myös kilpaurheilua, joka vei suurimman osan vapaa-ajasta. – Sain hyviä kavereita, joiden kanssa ollaan yhteydessä edelleen. Haalaribileitäkin riitti, Viivi tiivistää opiskeluvuosiaan. Jyväskylästä on myös muodostunut Viiville toinen kotikaupunki.
Valmistumisen jälkeen Viivi jäi tekemään yliopistolle tutkimusta, jonka rahoitti Metso Paper. – Parin vuoden jälkeen tutkimusmateriaalia oli kertynyt niin paljon, että ajatus väitöskirjan tekemisestä alkoi kehkeytyä.
”Hain materiaalifysiikan tutkijakouluun vuonna 2007 ja väittelin tohtoriksi virtausdynamiikan aihealueelta vuonna 2010.”
Väitöksen jälkeen Viivi Villa-Nuottajärvi siirtyi Tukholmaan vierailevaksi tutkijaksi ja jäi myöhemmin äitiyslomalle. Samaan aikaan työsuhde Jyväskylän yliopistolla päättyi. Silloisesta Tampereen teknillisessä yliopistossa avautui mielenkiintoinen tutkijatohtorin paikka, johon Viivi haki ja sai paikan. – Mieheni otti vuorotteluvapaata ja mahdollisti silloisessa perhetilanteessa siirtymisemme Tampereelle, Viivi kertoo.
Työskenneltyään muutama vuoden yliopistossa, Viivi päätti luopua yliopistourasta ja siirtyi töihin teollisuuden palvelukseen ja tuotekehityksen pariin.
”Turhauduin jatkuvaan rahan hakemiseen ja hakemusten kirjoittamiseen. Tahdoin päästä mukaan käytännön työhön.”
Tällä hetkellä Viivi työskentelee Valmetilla Beyond Circularity hankkeen johtajana. Beyond Circularity on Valmetin suurin yksittäinen hankekokonaisuus, johon osallistuu tuotekehityshankkeita Valmetin kaikista viidestä liiketoimintalinjasta. Beyond Circularity on merkittävä vihreän siirtymän hanke, johon Valmet sijoittaa 40 miljoonaa ja Business Finland 20 miljoonaa euroa vuosien 2022-2025 aikana. Hankekokonaisuuteen liittyen, Valmetissa on käynnistynyt jo kymmeniä sisäisiä R&D hankkeita ja Valmetin Beyond Circularity ekossysteemiin on liittynyt lähes sata yritystä, tutkimuslaitosta, yliopistoa sekä muuta yhteistyötahoa.
Fysiikan opinnoista on ollut selkeä hyöty Viivin työtehtävissä. Hän ymmärtää hyvin tuotekehitysinsinöörien ongelmia ja pystyy myös ennakoimaan tulevia haasteita. – Pääsen aika helposti kärryille tieteellis-teknisistä asioista, se on tärkeää, sillä tuotekehityksessä tulee jatkuvasti eteen kaikkea uutta ratkottavaa.
”Ymmärsin myös pian, mitä osaamista minulta puuttuu. Se oli businessosaaminen. On tärkeää tietää, mistä puhutaan, kun lukuja räväytetään pöytään.”
Kaupallisen osaamisen puutetta Viivi on korjannut opiskelemalla työn ohessa myös kauppatieteiden maisteriksi. – Palautin juuri graduni, Viivi kertoo ja toteaa samalla opiskelu työn ja perhe-elämän ohessa on ollut välillä rankkaa. Aikaa ei ole riittänyt perheelle eikä ystäville niinkuin ehkä olisi pitänyt, mutta kaikki ovat ymmärtäneet ja antaneet minulle tilaa tavoitella unelmiani. Matkan varrella on kyllä suoraan sanottuna hetkittäin potuttanutkin aika lailla. – Kun muu perhe piti juhannuksena hauskaa, minä luin inhokkiaineeni eli kirjanpidon tenttiin, Viivi nauraa.
Perhe asuu nykyisin kahdella paikkakunnalla; viikot Tampereella ja viikonloput sekä lomat Jyväskylässä.
”Tampereen arki ja kiireet jäävät taakse, kun käännämme auton keulan kohti Jyväskylää. Jyväskylässä lataamme akkuja ja nautimme elämästä.”
Valmistuvia opiskelijoita Viivi neuvoo säilyttämään nöyrän asenteen mitä tahansa työtä kohtaan. – Jos vain saa jalkaa työpaikan oven väliin, niin on paljon helpompi saada uusia vaativampia tehtäviä yhtiön sisältä. Henkilösuhteet ovat aina tietenkin eduksi ja tuuriakin tietysti tarvitaan, Viivi painottaa.
”Älä lukkiudu tiettyyn työprofiiliin. Olemalla valmis kehittämään itseäsi ja tutustumalla erilaisiin työkulttuureihin voit päästä jännittävään urakehitykseen."