Ģ��ֱ��

Maaliskuisessa Lontoossa kevät on edennyt jo piirun verran, ja aurinko paistaa Sanna Eskelisen etätyöpisteelle ikkunan raosta. Jo toinen koronakevät on tarkoittanut isoja muutoksia arkielämään myös Eskelisen perheessä, muun muassa lasten kotikoulun myötä.

”Onneksi koulut ovat taas auki, se helpottaa elämää. Ja ulkona on niin lämmin, että ainakin lapset viipottavat välillä ilman takkia!” Eskelinen kertoo.

Nyt ei kuitenkaan ole tarkoitus puhua koronasta, vaan Jyväskylässä varttuneen ja tällä hetkellä Lontoossa asuvan Sanna Eskelisen taipaleesta Seminaarinmäeltä ja kauppatieteen opinnoista maailmalle.

Maisteriksi muutamassa vuodessa

”Olin lukioaikoina kateellinen kavereille, joilla oli tosi selkeä visio tulevaisuuden ammatistaan. Hain sitten kotikaupungin yliopistoon kauppatieteisiin ja fysiikkaan, ja pääsin molempiin. Valitsin kauppatieteet, koska ajattelin sitä kautta olevan enemmän vaihtoehtoja jatkoon”.

Pääaineeksi Sannalle valikoitui markkinointi, sivuaineiksi laskentatoimi ja kansantaloustiede. Maisterin tutkinto oli toimeliaalla nuorella naisella taskussa neljässä vuodessa.

Yliopistossa kiehtoi kaikki se vapaus ja mahdollisuudet, joita akateeminen elämä tarjosi – kun sai valita, tulla ja mennä oman kiinnostuksen mukaan.

”Loppujen lopuksi kaikki muistot opiskeluajalta liittyvät ihmisiin: niihin kontakteihin, joita luotiin niin luentosaleissa kuin niissä miljoonissa iltariennoissakin.”

Eräs syksyinen päivä pari kuukautta opintojen alkamisen jälkeen on painunut Sannan elämän kalenteriin pysyvästi, paristakin syystä.

”Se oli päivä, kun pääsin kansantaloustieteen perusteiden tentistä läpi, ja samana iltana tapasin tulevan mieheni ”sikabileissä” – ja nyt olemme 23 vuotta pitäneet yhtä”.

Valmistumisen jälkeen tuttu ja turvallinen Jyväskylä jäi taakse ja tie vei pääkaupunkiseudulle.

”Siinä vaiheessa tuntui, että alkaa kokonaan uusi elämä konkreettisesti. 300 kilometriä nuoruudesta aikuisuuteen ja työelämään tuntui silloin jännältä”.

Että ei sitten jää harmittamaan

Opiskelu ei Sannan osalta päättynyt maisterin papereihin. Muutaman työelämävuoden jälkeen eteen tuli mahdollisuus muuttaa valtameren toiselle puolelle, New Yorkiin. Alun perin hänen oli tarkoitus jatkaa silloista työtään Yhdysvalloista käsin, mutta toisin kävi.

”Mietin, mitä muuta voisin tehdä siellä, ja kartasta katsottuna Boston ja New York olivat ihan vierekkäin. Päätin hakea Harvardin yliopiston General Management –koulutusohjelmaan ajatuksella, että ei sitten jää harmittamaan.

Harvardin ovet aukenivat Sannalle. Viikot vierähtivät kampuksen asuntolassa ja opiskeluissa, ja viikonloppuna Sanna hurautti neljän tunnin matkan perheensä luo New Yorkiin.

”Ohjelmassa opiskeli 130 huippuammattilaista eri puolilta maailmaa. Minä olin yksi neljästätoista naisesta ja varmasti yksi nuorimmista”.

Opiskeluaikojaan Jyväskylässä ja Harvardissa Sanna ei pysty suoraan vertaamaan, koska elämänvaiheina ne olivat niin erilaiset.

”Opiskelutyyli oli toki erilainen, ja intensiivisyyden tunnetta lisäsi se, että asuttiin kampuksella. Samoin kuin Jyväskylässä, parasta tuossakin ajassa olivat ihmiset. Tiedon ja taidon lisäksi minulla on nyt ympäri maailmaa verkostoa, jolle soittaa tai laittaa viestiä mistä vaan asiasta. Se on se aarrearkku”.

Punaisena lankana tekniikka ja edistys

Tällä hetkellä Eskelisen perhe asuu pysyvästi Lontoossa, missä Sanna työskentelee ohjelmistoyritys Adobella ja vastaa alueensa koulutussektorin markkinoinnista.

”Saan tehdä töitä opettajien, oppilaiden, koulujen ja yliopistojen kanssa ja miettiä, millaisia digitaalisia ja luovia taitoja tulevaisuudessa tarvitaan. Työni punainen lanka on teknologian ja yhteiskunnallisen edistyksen yhdistämisessä”.

Kansainvälinen ura ei Sannan mukaan ollut hänelle itseisarvo tai varsinainen tavoite, mutta jo nuorena syttynyt halu matkustaa ja nähdä maailmaa on siihen suuntaan johtanut.

”Opiskeluaikana olin ensin vaihto-opiskelijana Walesissa ja sitten kesätöissä Saksassa. Jos niitä mahdollisuuksia ei olisi nuorena yliopisto-opiskelija ollut, en tiedä olisiko myöhemmin elämässä ollut niin paljoa uskallusta mennä ja kokeilla”.

Väitöskirja, jota ei tullut

Pari vuotta valmistumisensa jälkeen Sannasta tuntui, että ”työelämä on nähty”, ja jatko-opinnot ja väitöskirjan tekeminen pyörivät mielessä.

”Menin ajatuksessa niin pitkälle, että tein jopa tutkimussuunnitelman ja esittelin sitä eräälle professorille”, hän kertoo.

”Professori kuitenkin kysyi minulta, haluanko oikeasti akateemisen uran vai bisnesuran? Olenko miettinyt, onko tällä väitöskirjalla minulle arvoa, vai olisiko erilaisen ja laajan työkokemuksen hankkiminen kuitenkin arvokkaampaa?

Nyt jälkeenpäin miettiessään kärjistäminen oli Sannan mukaan vähän yli parikymppiselle liikaa ymmärtää, ja silloin ajatus väitöskirjasta jäikin syrjään.

”Olen kuitenkin enemmän tekijäluonne kuin asioiden pohtija. Aika Harvardissa tyydytti sen opiskelutarpeen, enkä ole väitöskirja-ajatukseen enää palannut. Mutta voihan se olla vielä edessä, kuka tietää?”

Suurin hyppy tuntemattomaan

Väitöskirjaa ei tullut, mutta kirja tuli, hieman myöhemmin tosin. Sannalla oli ystävänsä Belindan kanssa samansuuntaisia ajatuksia ja halu tehdä jokin projekti yhdessä – ja siitä se idea lähti, kun mahdollisuus avautui.

”Se oli suurin hyppyni tuntemattomaan. Mietin, osaanko kirjoittaa ja onko minulla sanottavaa. Päätimme, että kyllä se onnistuu, ja niin vain lähdettiin tekemään!”

Vuonna 2019 valmistunut kirja käsittelee digiajan asiakaskokemusta, joka kirjoittajien mukaan oli kertomaton tarina siihen nähden, kuinka isoista ja kaikkia koskettavista muutoksista on ollut kyse.

”Muistan, kuinka vuonna 1997 sain ensimmäisen kännykkäni ja pitelin sitä kädessä kuin arvokkainta aarretta. Ja nyt täällä Lontoossa olen nähnyt ensimmäisen robotin, joka kuljetti ruokaostoksia ovelle. Muutos siinä välissä on ollut nopea ja kokonaisvaltainen, ja siihen liittyy niin eettisiä kuin teknologisiakin näkökulmia, joten sanottavaa ja kerrottavaa riitti”.

Korona-aika toi vielä oman käänteensä kirjan aiheeseen. Yllättäen moni asia ja kirjoihin painettu tieto vanheni auttamatta. Kirjan päivitys on tulossa, juuri oikeaan aikaan.

”Teimme alkuvuodesta kustannussopimuksen yhdysvaltalaisen kustantajan kanssa kirjan julkaisemisesta englanniksi.”

Ei ole elämää ja työelämää

Mitä seuraavaksi? Kysymys saa Sannan naurahtamaan.

”En todellakaan tiedä mitä teen vaikka viiden vuoden päästä!”.

Sannan tyyliin tai ajattelun filosofiaan ei kuulu erotella työtä ja muuta elämää, vaan hänelle kaikki on vain elämää.

”Niin kauan, kun tekee mielekkäitä asioita, ei jaksamisen kanssa ole ongelmia. Mutta se vaatii priorisointia ja keskittymistä”.

Niitäkin taitoja Sanna pitää koulutuksen tärkeimpänä antina, sekä jatkuvan oppimisen aiheena.

”Tutkinnot ovat todella tärkeitä, mutta kaikki tieto-taito vanhenee ja sen päälle kertyy uutta ymmärrystä. Formaali koulutus antaa kuitenkin avaimet ajatteluun, kyvyn omaksua ja hanskata isoja asioita, konseptuaalisesti miettiä asioita. Siitä on hyötyä ihan kaikilla elämän alueilla”.

Nuorelle itselleen sekä kaikille muillekin juuri tällä hetkellä uraansa ja elämäänsä eläkevirkaan asti suunnitteleville opiskelijoille hän toteaa:

”Loppujen lopuksi elämä ei ole pakettimatka, jossa jokainen yksityiskohta ja päämäärä valitaan etukäteen ja lyödään lukkoon. Kannattaa lähteä matkaan ja mennä sinne, mikä tuntuu hyvältä. Jokainen tie johtaa jonnekin.”