Alumniesittelyssä Sami Itani

Sami Itani on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011. Itani on toiminut Suomen Urheiluliiton johdossa sekä Adecco Finlandin johtajana. Tällä hetkellä Itani vaikuttaa Aalto-yliopistossa työelämäprofessorina.
Sami Itani
Julkaistu
7.11.2022

Teksti: Heli Mäki
Kuva: Sami Itani
 

Jyväskylän yliopisto oli Sami Itanille ainoa vaihtoehto opiskelupaikaksi lukion jälkeen. Hän on myös menestynyt kymmenottelija, joka edusti urallaan Jyväskylän Kenttäurheilijoita. Liikuntatieteellinen tiedekunta olisi siten ollut luonnollinen valinta opiskelupaikaksi, mutta kauppatieteet houkuttelivat häntä monipuolisuudellaan. Hän näki moneen suuntaan tarjoutuvia työmahdollisuuksia, koska kauppatieteiden maisterin osaamiselle on kysyntää kaikenkokoisissa yrityksissä ja organisaatioissa.

”Tiesin myös kauppakorkeakoulun koulutustason korkeaksi”.

Opintojen aikana yhtenä parhaana muistona on Samin mieleen piirtynyt tiedekunnassa valinnut yhteisöllisyys. Ryhmä oli todella heterogeeninen; miehiä ja naisia, eri ikäryhmistä ja kansallisuuksista. Lämpimin mielin hän muistaa myös Agoran ruokalassa vietettyjä hetkiä, joissa puitiin päivän polttavia asioita opiskelukavereiden kesken.

 Mahdollisuus tehdä opinnäyte suoraan toimeksiantona Metso Paperille saa myös Samilta kiitosta. Hänen pro gradu -tutkielmansa valittiin tieteenalan parhaaksi Suomessa vuonna 2011. Työ kasvoi korkoa korolle; hän työllistyi HR-tehtäviin valmistumisen jälkeen. Hän sai myös gradulleen ohjaajan niin yliopistolta kuin yrityksestä.

”Välillemme syntyneet mentorisuhteet olivat minulle hyvin arvokkaat myös gradua laajemmin.

Työelämän kannalta merkittävimpiä yliopistossa opittuja taitoja on ollut oppiminen kriittiseen ajatteluun. - Vanhojen mallien kyseenalaistaminen ja erilaisten vaihtoehtojen esiin nostaminen on tärkeä taito, Sami kertoo. Kun kyseenalaistaa nykyiset käytännöt, on helpompi aavistaa tulevia muutoksia ja varautua niihin. Jatkuva uuden oppinen on väistämätön osa työelämää ja elämää yleensäkin.  Itsensä kehittäminen on kriittisen tärkeää, sitä ei voi korostaa liikaa.

 Merkittäväksi eduksi Sami nostaa myös opintojen myötä syntyneen substanssiosaamisen. Mitä paremmat lähtötiedot ovat, sitä enemmän on mahdollisuuksia ottaa selvää uusista asioista. Usein kuulee sanottavan, että yliopistossa opitun teorian ja työelämän käytännön välillä on suuri ero. Tätä Itani ei kuitenkaan allekirjoita. Kyse on tiedon soveltamisesta, josta vastuu on opiskelijalla itsellään.

”Se on universaali taito, joka tulisi opettaa jokaiselle opiskelijalle!”

Itani on suorittanut kauppatieteiden tohtoriopintoja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa Helsingissä ja teki osan tutkinnostaan yhdysvaltalaisessa Stanfordin yliopistossa. Tohtoriksi hän väitteli vuonna 2016. Muuttaminen Helsinkiin ja urheilu-uraan liittyvät olosuhteet vaikuttivat oppilaitosvalintoihin. Jatko-opinnot hän olisi vallan hyvin voinut suorittaa myös Jyväskylässä.  Sami kuvaileekin hauskasti urheilutermein Jyväskylän opiskeluaikaansa ”peruskuntokaudeksi”, jolloin luotiin pohja akateemiselle menestykselle.

Sami Itanin työura on edennyt nopeasti useiden rinnakkaisten vastuullisten tehtävien parissa. Hän toimi ensin henkilöstöjohtajana ja sittemmin toimitusjohtajana Adeccossa. Lisäksi hänet valittiin Suomen Urheiluliiton johtoon vuonna 2019. Puheenjohtajuus päättyi toisen kauden puolivälissä terveydellisiin syihin. Työelämän kovassa vauhdissa omien rajojen tunnistaminen oli vaikeaa. Nyt, pysähdyksen jälkeen, Sami voi jälleen hyvin. 

Aika urheilujohtajana opetti Samille paljon. Urheilujohtajuus poikkeaa yritysjohtamisesta siinä, että ihmiset hakeutuvat vapaaehtoisesti urheilutoimintaan mukaan. Ihmisten vapaa-ajasta käydään yhä kovempaa kilpailua ja uusien harrastajien saaminen mukaan vaikeutuu. Johtamisessa ihmislähtöisyyden merkitys korostuu. 

”Se on arvojohtamista. On johdettava omana itsenään, omilla arvoilla, avoimesti ja rehellisesti. Se on ainoa mahdollisuus saada ihmisiä sitoutumaan.”

 Tällä hetkellä Itani vaikuttaa Aalto-yliopiston työelämäprofessorina. Hän opettaa kauppakorkeakoulussa maisterikursseja muun muassa globaalista talouspolitiikasta ja yrityskauppojen johtamisesta. Hän on aloittanut myös yrittäjänä ja perustanut sisarustensa kanssa perheyrityksen. Yrityksen liiketoiminta sijoittuu maa- ja metsätaloussektorille. – Meillä kenelläkään ei ole kokemusta siltä alalta ja tämä on ollut jatkuvaa oppimista parhaimmillaan, Sami kertoo.  

Vaikka Sami Itanin tie on vienyt pääkaupunkiseudulle, henkinen koti on kuitenkin aina Jyväskylässä, joka on ollut Samin kotikaupunki yläasteikäisestä lähtien. Hän seuraakin ylpeänä kaupungin kunnianhimoista asemaa Suomen liikuntapääkaupunkina. Kiitosta saavat kaupungin ja yliopiston tekemät rohkeat investoinnit tulevaisuuteen, joita on viety johdonmukaisesti eteenpäin vaikeassa taloustilanteessakin.

”Vaikka olen ollut poissa monta vuotta, kuljen maailmalla ylpeästi jyväskyläläisenä!”