Alumniesittelyssä Arttu Karila

Yliopiston sytytti Arttu Karilassa kipinän vaikuttamiseen! Aktiivinen opiskelijapolitiikassa toimiminen mahdollisti työtehtävät ensin eduskunnassa kansanedustajan avustajana, sitten ministerin erityisavustajana sekä Euroopan parlamentissa.
Arttu Karila
Julkaistu
8.5.2024

Teksti: Heli Mäki
Kuva: Arttu Karila

Arttu Karila on kotoisin Jämsänkoskelta Keski-Suomesta. Lukion jälkeen häntä kiinnostivat eniten yliopisto-opinnoista oikeustiede ja taloustiede. Vaihtoehtoina tuleviksi alma matereiksi olivat Tampereen, Oulun ja Jyväskylän yliopistot, joista opiskelupaikka löytyi Jyväskylän yliopiston kauppatieteellisestä tiedekunnasta.


”Taloustiede vei pääaineena pidemmän korren, sillä taloudella on tiukempi yhteys yhteiskuntaan. Sivuaineina opiskelin valtio-oppia ja ranskaa.”

Arttu oli seurannut lapsesta saakka politiikkaa aluksi Itsevaltiaat tv-sarjan välityksellä ja kiinnostus yhteiskunnallisia asioita kohtaan kasvoi vuosien myötä. Armeijan jälkeen hän lähti aktiivisesti mukaan järjestötoimintaan ja opiskelijapolitiikkaan toimien mm. ylioppilaskunnan hallituksessa ja Jyväskylän yliopiston hallituksen opiskelijajäsenenä.


”Yliopiston synnytti kipinän vaikuttamiseen! Aktiivinen opiskelijapolitiikassa toimiminen mahdollisti työtehtävät ensin eduskunnassa kansanedustajan avustajana sekä sitten ministerin erityisavustajana.”

Artun opiskeluaika olikin monipuolista. Hän jakaa sen kolmeen eri osa-alueeseen; itse opiskeluun, moninaiseen järjestötoimintaan sekä työelämäjaksoihin. – Opiskelin, olin järjestöaktiivi ja tartuin työtarjouksiin, joista palasin sitten taas takaisin opiskelemaan, Arttu kertoo.

Mukavista opiskelijamuistoista kysyttäessä Arttu nostaa esiin opiskelijavaput. – Opiskelu vaatii paljon työtä. Vappu on se opiskelijoiden juhla, jolloin annetaan itselle palkinto ahkerasta opiskelusta ja arvoa työlle, joka on tehty tutkinnon eteen.

Valmistumisen lähetessä Arttu Karilalla ei ollut selkeää suunnitelmaa työllistymisen suhteen. Hän on luonteeltaan utelias ja näköaloja löytyi moneen suuntaan. Myös jatko-opinnot kiinnostivat, mutta hän halusi pitää taukoa opiskelusta. Avoimesta yliopistosta hänelle tarjoutui taloustieteiden yliopisto-opettajan tehtävä, johon hän siirtyi valmistumisen jälkeen.


”Monitieteisen yliopiston edut olen huomannut työelämässä! Olen saanut erinomaiset taidot vieraiden aiheiden hahmottamiseen ja oppinut ottamaan niistä olennaiset asiat haltuun. Myös mahdollisuudet eri kielten opiskeluun on ollut tärkeää.”

Sivuaineena opiskeltu ranskan kieli osoittautuikin hyödylliseksi, kun europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen kutsui Artun avustajakseen Brysseliin. Karilan vastuualueina olivat mm. EU:n tutkimus- ja innovaatiorahoitukseen liittyvä lainsäädäntö, teollisuuspolitiikka ja Euroopan parlamentin budjettivaliokunnan seuranta.


”Olin ollut jo töissä eduskunnassa ja ministeriössä. EU-Bryssel oli ”puuttuva palanen” päätöksentekotasosta, johon halusin tutustua. En ehtinyt lähteä opiskeluaikana Erasmus-vaihtoon, mikä jäi harmittamaan. Tämä työpesti tavallaan korvasi sen.”

Artulle oli alusta pitäen selvää, että työ Euroopan parlamentissa jää määräaikaiseksi. Koti vaimoineen sijaitsee Jyväskylässä ja Arttu reissasi Brysselin ja kodin välillä. Työstä jäi hänelle hyvä maku ja suosittelee kyllä hakeutumaan EU:n tarjoamiin tehtäviin töihin, jos vaikuttaminen kiinnostaa.  – Uravaihtoehtoja on siellä lukuisia, Arttu kertoo.  


”Bryssel on iso, kiehtova kaupunki olla töissä. Hyvä kielitaito on siellä erityisen tärkeää! EU-laitosten eri viroissa on yleensä myös varsin kilpailukykyinen palkka ja edut.”