Yliopiston ulkopuolella tapahtuva harjoittelu
Vuonna 2025 laitos myöntää enintään kolmelle opiskelijalle kahden kuukauden harjoittelutuen yliopiston ulkopuolisiin harjoittelupaikkoihin. Hakuaika on 10.1.-9.2.2025.
Työharjoittelupaikan sopivuus tulee varmistaa etukäteen matematiikan ja tilastotieteen laitokselta ottamalla yhteyttä koulutussuunnittlijaan. Harjoittelupaikkoja kannattaa hakea vaikka laitoksen myöntämän harjoittelutuen saaminen ei olisi varmaa.
Harjoittelupaikkahakemukset lähetään suoraan harjoittelupaikkaan, harjoittelutukea haetaan laitokselta.
Laitoksen johtaja tekee päätöksen harjoittelutuen saajista ja tuen suuruudesta hakuajan päätyttyä. Valintaan vaikuttaa harjoittelupaikan sopivuus sekä opinnoissa menestyminen.
Harjoittelupaikat laitoksella
Laitoksen harjoittelupaikat on tarkoitettu kesällä 2025 maisterivaiheen opiskelijoille pro gradun tekemiseen. Harjoittelupaikkojen lukumäärään vaikuttaa tutkimusryhmien tarpeet. Tutkielman aihe tulisi olla tiedossa ennen harjoittelun alkua. Harjoittelijan työtehtäviin saattaa kuulua lisäksi laitostehtäviä esim. tentin valvontaa. Hakuaika on 12.2.-16.3.2025.
Mainitsethan hakemuksessa LaTeX ja GeoGebra osaamisestasi sekä kielitaidostasi.
Laitoksen johtaja päättää harjoitteluun hyväksymisestä ja palkan suuruudesta. Päätökset ilmoitetaan hakijoille mahdollisimman pian hakuajan päätyttyä.
Harjoitteluaika ja palkkaus/harjoittelutuki
Harjoitteluaika on tavallisesti 2-3 kuukautta ja harjoittelijalle laitoksen maksama palkka tai harjoittelutuki yliopiston ulkopuolella tapahtuvaan harjoitteluun on 1399-1678 €/kk riippuen opintojen vaiheesta.
Opintokorvaavuus
Harjoittelusta voi saada suoritusmerkinnän (MATS1050 Harjoittelu, 5-15 op tai TILS690 Harjoittelu, 5 - 15 op), josta yleisen matematiikan tai tilastotieteen syventävien opintojen valinnaisiin opintoihin voi sisällyttää 5 op (Ei koske matematiikan aineenopettajien tai LuMO-ohjelman opiskelijoiden matematiikan syventäviä opintoja). Opintokorvaavuudesta sovitaan etukäteen oppiaineen vastuuhenkilön kanssa (Matematiikka: Tuomo Äkkinen, Tilastotiede: Juha Karvanen). Pro gradu -tutkielman tekemisestä ei saa harjoitteluun liittyviä opintopisteitä.
Harjoittelun päätyttyä opiskelija laatii 2-3 sivun kirjallisen raportin, johon tulisi sisätyä ainakin seuraavia asioita:
- harjoittelupaikka, työtehtävät ja harjoittelun kesto
- ohjauksen luonne, laatu ja määrä
- pohdintaa harjoittelulle asetettujen tavoitteiden toteutumisesta ja harjoittelun tarkoituksenmukaisuudesta ja mielekkyydestä
- rehellinen arvio harjoittelupaikan soveltuvuudesta jatkossa oman koulutusalan harjoittelupaikaksi.
Harjoitteluraportti toimitetaan oman oppiaineen vastuuhenkilölle.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹ harjoitteluun liittyvistä asioista voit kysyä koulutussuunnittelijalta.