
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âöhön kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan kanssa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âötä tehdään opetuksen, tutkimuksen, harjoittelujen, opinnäytetutkielmien ja alumnityön alueilla.
Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan tutkimusryhmät toimivat kansainvälisten tutkimusryhmien kanssa ulkoisen hankerahoituksen hankkimisessa ja tieteellisten julkaisujen kirjoittamisessa.
Tiedekunnassa toteutetaan monenlaista tutkimus-, koulutus- ja kehittämisyhteistyötä alueen koulujen, päiväkotien ja erilaisten hyvinvointi- ja psykologisia palveluja tuottavien toimijoiden kanssa. Muun muassa opinnäytteisiin liittyvät tutkimus- ja kehittämisprojektit ovat tästä esimerkkeinä.
Tiedekunta ja sen laitokset tekevät lisäksi tiivistä yhteistyötä eri koulutusorganisaatioiden kanssa. Muut kasvatustieteiden tiedekunnat ja laitokset, opettajankoulutuslaitokset, psykologian laitokset Psykonet-verkoston kautta, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Normaalikoulu, Koulutuksen tutkimuslaitos, Avoin yliopisto, ammattikorkeakoulut, erityisesti JAMK, ammattiopistot, erityisesti Gradia, EduFutura -verkosto ja Suomalainen musiikkikampus ovat vakiintuneita yhteistyökumppaneita.
Näiden lisäksi Niilo Mäki Instituutti, Keski-Suomen Hyvinvointielue, CampusFi, Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Koske), perheneuvolat sekä koulutuksen ja varhaiskasvatuksen hallinto ovat tiedekunnan kumppaneita eri yhteyksissä.
Osa yhteistyöstä tähtää käytäntöjen ja toimintakulttuurien kehittämiseen erilaisten kokeilujen ja interventoiden muodossa. Tulevaisuuden kasvatus-, oppimis- ja työympäristöt, osallistavan, yhteistoiminnallisen ja ilmiöpohjaisen opiskelun kokeilut kouluissa ja päiväkodeissa, varhaiskasvatuksen pedagogiikan kehittäminen ja teknologiaa hyödyntävien käytänteiden kokeilut ovat näistä onnistuneita esimerkkejä.
Kliininen toiminta
Psykologian laitoksella toimiva Psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikka järjestää eri psykoterapiasuuntausten mukaisia psykoterapeuttikoulutuksia. Ne toteutetaan täydennyskoulutuksina ja niiden toteuttamista sääntelee valtioneuvoston asetus 1120/2010.
°Õä²â»å±ð²Ô²Ô²â²õ°ì´Ç³Ü±ô³Ü³Ù³Ü²õ
Tiedekunnassa toteutetaan aktiivisesti aikuiskoulutusta yhteistyössä muun muassa Normaalikoulun, , Avoimen yliopiston ja yliopiston eri laitosten kanssa.


Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta on aktiivinen toimija yliopiston kansainvälisessä koulutusyhteistyössä ja koulutusviennissä. Tätä tehtäväänsä tiedekunta toteuttaa pääasiassa kanssa.
EduCluster Finland (ECF) on koulutusvientiin erikoistunut yritys, joka yhdistää suomalaista koulutusosaamista ulkomaalaisten asiakkaiden kehitystarpeisiin. ECF tarjoaa koulutusalan asiantuntijoille suunnattuja kehittämisohjelmia sekä toteuttaa kokonaiskoulukonsepteihin keskittyviä asiakasprojekteja.
Maantieteelliset painopistealueet ovat GCC-maat, Aasia ja Latinalainen Amerikka. ECF on osa Jyväskylän yliopiston konsernia. Yrityksen omistavat Jyväskylän yliopisto (80%), Jyväskylän ammattikorkeakoulu (10%) sekä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä (10%).
Ainejärjestöt tarjoavat ja järjestävät monipuolisia aktiviteetteja opiskelijoille sekä huolehtivat jäsentensä edunvalvonnasta.

Tiedekuntamme koulutusalojen ainejärjestöt ovat:
Alumnit muodostavat tärkeän yhdyssiteen työelämään muun muassa alumnitapaamisten kautta.
Jos olet kiinnostunut kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan alumniyhteistyöstä, voit tilata sähköpostiisi kuukausittain ilmestyvän alumniuutiskirjeen.
Jyväskylän yliopiston alumnisivuilta löydät yhdestä osoitteesta uusimmat tiedot yliopiston tapahtumista, uutisista ja koulutustarjonnasta.

Etsitkö asiantuntijaa?
Etsitkö asiantuntijaa, kommenttattoria, luennoijaa tai kouluttajaa? Kaipaatko kumppania tutkimusyhteistyön käynnistäjäksi?
voit hakea asiantuntijaa tai tutkimusaihetta yliopistossamme tehtävästä tutkimuksesta.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: tiedekunnan viestinnän asiantuntija viestinta@jyu.fi