Olen haastatellut Keski- ja Etelä-Suomessa maahanmuuttajataustaisia ihmisiä heidän kokemuksistaan liittyen muuttoon, identiteettiin, luontoon ja punkkeihin. Kuten kirjoittaa, Suomessa metsillä on tärkeä rooli virkistyspaikkoina ja puuntuotannossa. Viime aikoina metsiä ja luontoa on alettu käyttää kotouttamisen välineinä, ja kuten toteavat, politiikassa ja tutkimuksessa on alettu käyttää termiä luontopohjainen kotoutuminen. Kotoutumiskoulutus ja laajemmat käytännöt kannustavat uusia tulokkaita tutustumaan ja käyttämään Suomen luontoa kotoutumisen apuvälineenä.
Mutta mitä tarkoittaa rakentaa suhdetta metsään, kun alamme huomioida muut olennot, jotka elävät tai liikkuvat siellä? Elämme monilajisessa maailmassa, jossa on ei-inhimillisiä olentoja, kuten kasveja, eläimiä, sieniä ja bakteereja – ne muovaavat elämäämme siinä missä mekin muovaamme niiden elämää kuten esimerkiksi Eben Kirksey maintsi. Ja kuten osuvasti toteavat, kaikkien olentojen seura ei kuitenkaan ole ihmisten toivomaa. Kun metsät muuttuvat samanaikaisesti kotoutumisen ja tautien leviämisen näyttämöiksi, kysymykset kuulumisesta, riskistä ja huolenpidosta käyvät yhä tärkeämmiksi – erityisesti ilmastonmuutoksen myötä, kun sekä ihmisten että muiden eläinten, kuten punkkien, liikkumismallit muuttuvat.
Yleensä minä olen se, joka kyselee. Mutta nyt päätin koota joitain kysymyksiä, joita olen saanut tutkimusmatkani aikana haastateltavilta metsäkävelyillä ja keskusteluissa. Ne eivät aina ole tieteellisiä kysymyksiä, mutta niiden pohtiminen on auttanut minua ymmärtämään paremmin työni aiheita ja niiden vaikutusta tekemääni tutkimukseen.
Mitä teen, jos punkki puree minua tai jotakuta lähelläni?
Tätä kysymystä minulta on kysytty enemmän kuin muistan. Tähän on tietysti käytännöllinen vastaus: viittaan aina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeisiin (), joissa neuvotaan poistamaan punkki pinseteillä mahdollisimman pian ja seuraamaan oireita. Mutta reaktiot ja toimintatavat vaihtelevat suuresti. Jotkut ihmiset panikoivat. Toiset tuntevat syvää inhoa, kun taas jotkut ovat kasvaneet maissa, joissa punkkien kanssa eläminen on ollut arkea ja välttämättömyys. Punkinpurema ei ole koskaan vain punkinpurema – se herättää menneitä kokemuksia, pelkoja ja erilaisia tapoja ymmärtää riskiä ja luontoa.
Täytyykö punkki aina tappaa?
Ei välttämättä! Punkkien tappaminen tuntuu luonnolliselta reaktiolta. Kohtaamme ne usein haavoittuvina hetkinä ja pidämme niitä loiseläiminä, jotka voivat levittää tauteja. Kuitenkin niiden ekologinen rooli on monimutkaisempi. mukaan punkit ovat osa ravintoverkkoja. Esimerkiksi linnut ja jyrsijät syövät niitä, ja näin ne tukevat eläinkantoja. Haastatteluissa ihmiset ovat kertoneet tappaneensa punkkeja luovilla (joskus hieman kostonhaluisilla) tavoilla: polttamalla niitä tulitikuilla, hukuttamalla öljyyn tai sulkemalla muovipussiin. Taustalla on jännite itsesuojelun ja rinnakkaiselon välillä. Kuinka paljon vahinkoa olemme valmiita aiheuttamaan, jotta itse säästyisimme?
Miksi jotkut suomalaiset halaavat puita? Saanko minäkin kokeilla?
Puuhalaus yhdistetään usein populaarikulttuurissa luonnonläheiseen hippialakulttuuriin, mutta se voi olla myös terapeuttinen käytäntö, kuten japanilaislähtöisessä sylvoterapiassa. Jotkut suomalaiset halaavat puita, koska se rauhoittaa heitä. Toiset tekevät sitä metsäkylvyn aikana, jossa pyritään tietoiseen läsnäoloon luonnossa. Tietenkin saat kokeilla! Aluksi se saattaa tuntua hassulta, mutta se voi myös muuttaa tapaasi suhtautua puihin. Saatat huomata niiden kaarnan tekstuurin, tuoksun, hiljaisen läsnäolon ja muut olennot, jotka elävät niiden kanssa – kuten jäkälät ja kaarnakuoriaiset. Tämä havainto voi olla ensimmäinen askel monilajiseen ajatteluun.
Hyönteisiä alumiinifoliolla metsänpohjalla. Mikrokuva: Alicja Staniszewska.
Voiko metsä tunnistaa sinut?
Ei ehkä samalla tavalla kuin koira tunnistaa äänesi tai ystävä vilkuttaa sinulle kadun toiselta puolelta. Mutta metsillä on muisti. kirjoittanut, että puut tallentavat kehityspaineita ja säilyttävät kemiallisia jälkiä menneistä häiriöistä. huomauttaa, että joissakin alkuperäiskansojen ja myös ei-alkuperäiskansojen tietämisen muodoissa tieto ei vaadi silmiä tai nimiä, vaan se perustuu jatkuviin suhteisiin. Jos kuljet samaa polkua usein ja hengität sen paikan rytmissä, tulet osaksi metsän kaavaa. Ehkä metsä ei tunne sinua kognitiivisesti, mutta se rekisteröi läsnäolosi. Se muuttuu yhdessä kanssasi.
Voivatko punkit rakastaa takaisin?
Tuskin ainakaan Positiivarit-käsityksessä rakkaudesta. Mutta niiden kiintymys voi olla… intensiivistä. Punkit ovat kiehtovia olentoja monilajisesta näkökulmasta, koska ne haastavat käsityksiämme merkityksellisistä suhteista. Ne pakottavat meidät kohtaamaan kehon rajat, haavoittuvuuden ja jopa ympäristön muutokset. Suomessa monet maahanmuuttajat kehittävät uusia ulkoilutottumuksia ja toisinaan pelkoja, punkkien takia (ja muiden tekijöiden, kuten kylmyyden tai pimeyden vuoksi), ja punkit voivatkin toimia eräänlaisina symbolisina portinvartijoina kuulumiselle metsään.
Kysymysten esittäminen, vakavien tai hassujen, on yksi tapa avata tilaa monilajiselle ajattelulle. Se on tapa alkaa nähdä metsät suhteellisina tiloina ja ymmärtää maahanmuuttoa inhimillisten kokemusten lisäksi myös suhteessa punkkeihin ja puihin, taudinaiheuttajiin ja politiikkaan. Kohtaamiset ei-inhimillisten olentojen kanssa kotoutumisen polulla muistuttavat meitä siitä, että kukaan ei kotoudu paikkaan yksin.
Voit kysyä Alicjalta lisää kysymyksiä sähköpostitse: staniaz(at)jyu.fi
