Tiedolla, taidolla vai tuntumalla - kuka milläkin päätöksensä tekee
Suomen mielenterveyslain (1991) valmistelua käsittelevän väitöstutkimukseni yhdeksi pääteemoista on noussut tietopohjainen päätöksenteko ja siihen liittyvä yhteiskunnallinen toiminta. Vaikka termi itsessään voi kuulostaa harmaan byrokraattiselta, se sisältää kuitenkin lähes kaikille yhteiskunnan osa-alueille levittäytyviä lonkeroita, joita harvemmin tulee huomioitua arkielämässä. Muotisanana sitä on liimattu kaikenlaisten tapahtumien, ajatuspajojen ja pamflettien otsikoihin jo hyvän tovin, millä lienee ollut etupäässä inflatorinen vaikutus koko käsitteen painoarvoon.
Tietopohjainen tai tieteeseen pohjaava päätöksenteko on peruskauraa monia edellisiä hallitusohjelmia myöten. Niin hallituksen kuin hallituksen ohjelmassa tämä mainitaan eri sanankääntein ja sana tiede esiintyy kummassakin paperissa yli 50 kertaa. Hallitusohjelma, joka on hallituksen työtä ohjaamaan tehty dokumentti, ei kuitenkaan ole periaatteeltaan sitova, vaan sitä tulisi seurata ja sitä pitäisi kyetä muokkaamaan hallituskauden aikana. Tämä on linjassa koko ajan lisääntyvän tieteellisen tiedon periaatteen kanssa. Jos hallitusohjelmaa kuitenkin halutaan orjallisesti noudattaa, kuten viime aikojen julkisessa keskustelussa on ollut pinnalla, kumoaa tämä toimintatapa tietopohjaisen päätöksenteon periaatteen, kun tuoreempi tutkimus ei enää voikaan vaikuttaa sen sisältöön. Näin saadaan melkoisen paradoksaalisia päätöksiä aikaiseksi.
Valtiovarainvaliokunnan kokoushuone. Kuva: Eduskunnan kuvapankki
Tutkittu tieto päätöksenteossa liittyy myös päivänpolitiikkaa laajempiin kehityskaariin. Lainsäädäntötyössä valiokunnat kuulevat lukuisia asiantuntijoita ja saavat parhaimmillaan puolensataa lausuntoa meneillään olevasta prosessista. Yleensä lausujissa on mukana iso liuta kyseisen hallinnon alan tieteellistä kärkeä edustavia arvovaltaisia toimijoita. Usein nämä alansa kunnioitetut toimijat ovat myös pitkän uran tehneitä tieteentekijöitä, ja kuten tiedämme, pitkä tieteellinen ura tarvitsee tuekseen tarkkaa paradigman hallintaa. Tässä on silloin riskinä, että saadut asiantuntijalausunnot edustavat tietyllä tapaa joko yhtä näkökulmaa tai pahimmassa tapauksessa parin vuosikymmenen takaista lähestymistapaa. Lisäksi lausujiksi päädytään usein kutsumenettelyn kautta, jolloin valiokunnan valmistelijoilla on tiettyä valtaa siihen, mikä on tukena käytetyn tutkitun tiedon luonne.
Esimerkiksi hyvinvointialueiden toimintaa ohjaavat lainsäädännöstä tulevat velvoitteet muun muassa potilasturvallisuuden suhteen ja niihin kohdistettuja leikkauksia on usein perusteltu talouden reunaehtojen välttämättömyydellä. Taloustiede ei kuitenkaan ole, kuten ei mikään muukaan tieteenala, mikään yksittäinen monoliitti, vaan sieltäkin löytyy paradigmaa ja selitysmallia jokaiseen lähtöön. Tässä mielessä tutkimustiedolla perusteltu päätöksenteko muuttuukin politiikan sijaan pelkäksi managerialiseksi hallintotoimeksi, jos kirsikanpoimintahengessä päädytään tukeutumaan vain yhteen hyväksyttyyn tietopohjaan. Tämä, jälleen kerran, sotii mielestäni koko tieteen prosessia ja ideaalia vastaan.
Jo näitä kolmea eri tasoa katsomalla päätyy helposti ihmettelemään, onko tutkittuun tietoon perustuva päätöksenteko edes mahdollista ja jos on, niin miten. Ilmiötä ja sen eri nyansseja on tutkittu viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana sosiaali- ja politiikkatieteiden kentillä niinkin pitkälle, että sielläkin koulukunnat jo eroavat päätelmissään, ei mitenkään yllättäen. Tässä näkisinkin historiantutkimuksella olevan oma sanansa sanottavanaan. Jos tarkkailemme vastaavia prosesseja muullakin kuin aivan viimeisten vuosien aikajänteellä, pitäen mielessä mahdolliset sudenkuopat mutta myös mahdollisuudet, voisimme tarjota osaamisellamme huomattavan panoksen yhteiskuntamme eri tasojen kehityskulkuihin, ehkä jopa sen parempaan tulevaisuuteen. Usein ajatellaan, että ainoastaan jotain tiettyä eksaktia luonnontieteellistä tai poliittista ilmiötä käsittelevä tieto olisi politiikassa painavaa, mutta ilman kokonaisvaltaisempaa näkemystä nämä jäävät anekdooteiksi alaviitteisiin.
Rohkaisenkin ottamaan kantaa muihinkin kuin oman alan asioihin. Tämän kevään kunta- ja aluevaalit herättävät varmasti jälleen keskusteluja, joihin monilla meistä olisi panoksensa annettavana. Pelkästään Helasta löytyy osaamista jo niin monilta eri yhteiskunnan sektoreilta, että niillä moni-ilmeisten, välillä sotkuisten, mutta ennen kaikkea tieteellisellä ammattitaidolla hallittavien kokonaisuuksien esittäminen niin päätöksenteon kuin kansalaiskeskustelunkin tueksi onnistuu varmasti huomattavasti paremmin kuin monilta muilta. Tässä lienee se generalistialojen vahvuus, jota joskus koitetaan kaivaa esille kissojen ja koirien kanssa. Luottakaa omaan ammattitaitoonne, (varsinkin kun se on tutkitulla tiedolla perusteltavissa)!
