Rahoiksi gradulla?
Perustutkinto-opiskelijoina pohdiskelimme yhdessä vuosikurssi- ja seminaaritovereideni kanssa sitä itsestäänselvyyttä, että emme selvästi olleet tehneet alanvalintaamme taloudelliset perusteet mielessä. Tuskaillessamme itse omien graduaiheidemme valinnan kanssa seurailimme samalla sivusta, kuinka teknillisemmillä aloilla tai ammattikorkean koulutusohjelmissa opinnäytteitä tehtiin yleisesti osana työharjoittelua palkallisesti – ja varsin usein myös lupauksella työpaikasta valmistumisen jälkeen. Tämä todellisuus ei ole muuttunut miksikään. Insinööri on yhteiskunnalle siinä määrin kysytty osaaja, että parhaat revitään koulun penkiltä firmoihin miltei NHL-kiinnitysten tavoin. Voi poloista humanistia, jonka olemassaolon oikeutustakin yhteiskunnan jyrkässä talousdiskurssissa toisinaan kyseenalaistetaan!
Kovin laajalti ei opiskelijoiden keskuudessa puhuttu, eikä liioin seminaarissakaan noussut esiin, että humanistisillakin aloilla on joitain väyliä gradulla ”tienaamiselle”. Hivenen yllättäen (ja eritoten hyvän tuurin myötävaikutuksella) ajauduin omissa maisterivaiheen opinnoissani ja graduprojektissani sellaisille poluille, että voin jälkikäteen katsoa päässeeni maistamaan tuota kadehdittua ”kovempien” alojen rahakasta opinnäyteprosessia. Omaa graduani rahoitettiin lopulta kolmea eri reittiä pitkin. Tämän tekstin ideana ei suinkaan ole lällätellä ja kehuskella, vaan tuoda opiskelijoiden ja ehkä myös tulevaisuudessa ohjaajarooleissa toimivan henkilöstön tietoisuuteen näitä mahdollisuuksia, joista itse pääsin hyötymään. Hyvä kiertoon! Ehkä joku muukin hoksaa tämän myötä mahdollisuuden ja tienaa pari tonnia ylimääräistä.
Ensimmäinen osa-alue opinnäytetyöprojektini rahoittamisessa oli palkallinen harjoittelu. Helassa on siinä mielessä mainio tilanne, että vuosittain useampi historian tai etnologian ja antropologian opiskelija saa mahdollisuuden suorittaa palkallisen työharjoittelupätkän laitoksen Hela-harjoittelijana. Tässä on erinomaista paitsi se, että pääsee lähemmin tutustumaan yliopistoon ja laitoksen henkilökuntaan, myös se, että osa työajasta on jo lähtökohtaisestikin varattu maisterintutkielman kirjoittamiseen. Harkkana pääsee siis hieman maistamaan palkallisen tutkijan elämää, ja ilomielin tätä mahdollisuutta hyödynsin. Suoritin oman harjoitteluni vieläpä loppukevään ja kesän aikana, jolloin juoksevat asiat laitoksella rauhoittuvat, henkilökunta pitää kesälomiaan ja omatkin opinnot ovat muutoin tauolla. Kolmen kuukauden palkallinen harjoittelu mahdollisti näin myös gradun edistämisen oikein mukavasti. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille Helan opiskelijoille.
Toinen reitti tienaamiselle oli stipendi maisterintutkielmalle. Näitä myöntävät erilaiset säätiöt ja rahastot, jotka rahoittavat tiedettä muutenkin. Laitoksen professorikaarti on näistä hyvin perillä, mutta kyllä gradun tekijä voi niitä myös omatoimisesti etsiskellä. Itse en olisi hoksannut tätä vaihtoehtoa, mutta minulle ideaa väläytti professori Petri Karonen. Hän kertoi, että Svenska Litteratursällskapet i Finland jakaa vuosittain stipendejä ruotsinkielistä kulttuuria tai Suomen ruotsinaikaista historiaa käsitteleviä maisterintutkielmia varten Holger Frykenstedtin stipendirahastosta. Sieltä sainkin stipendin omalle gradulleni. Ilmeisesti myös ainakin Jalmari Finnen säätiö rahoittaa Hämeen historiaan liittyviä graduja tai hämäläisiä opiskelijoita. Kannattaa siis ilman muuta kartoittaa omaan aiheeseen, tutkimusalueeseen tai omaan asuinpaikkaan kytkeytyviä säätiöitä ja rahastoja, ja keskustella ohjaajan kanssa, olisiko aihe sellainen, että stipendiä voisi hakea. Sikäli kuin tutkimusura kiinnostaa, on tämä myös hyvää harjoittelua tuleviin rahoitushakemuksiin, ja jos stipendi myönnetään, näyttää sekin akateemisessa CV:ssä hyvältä.
Hyvin tehdystä työstä voi myös saada palkinnon. Jotkut tieteelliset seurat ja yhdistykset järjestävät nimittäin opinnäytekilpailuita. Näistä olin joskus jotain kuullutkin, mutta en ollut vaivannut päätäni asialla. Olin juuri valmistuneena maisterina tekemässä historian opettajan viransijaisuutta lukiossa, kun jälleen kerran professori Karonen laitteli viestiä, että olisi tällainen Suomen Sotahistoriallisen Seuran gradukilpailu ja että kuulemma minun työni kannattaisi sinne laittaa. Kyseli minulta vain lupaa saada sen toimittaa. Tuumasin, että kai herra professori asian paremmin tietää, ja kun minun ei itse tarvinnut tehdä muuta kuin sanoa: ”antaa palaa”, niin mitäs siinä kummempia jahkailemaan. Muuta ei olisi tuntisuunnitelmien pakertamiselta juuri ehtinytkään.
Muutaman kuukauden päästä tuli sähköpostia, että graduni oli voittanut kisan ja Suomen Sotahistoriallinen Seura haluaisi siitä hyvästä lahjoittaa minulle rahaa ja vieläpä mahdollisuuden kirjoittaa artikkelin Sotahistorialliseen aikakauskirjaan. Päätin ilman muuta käyttää tarjotun mahdollisuuden. Niinpä ensimmäinen vertaisarvioitu artikkelini julkaistaankin ihan näinä päivinä. Ai niin – Sotahistoriallinen aikakauskirja maksaa vielä pienen kirjoituspalkkionkin kirjoittajilleen. Money, money, money…
Kun katson taakse päin, tunnen yhä hivenen hämmennystä siitä, miten homma menikin näin. Minä vain halusin oppia lukemaan vanhoja käsialoja paremmin ja käyttää historiallisia karttoja jotenkin gradussani lähteinä, koska ne ovat hienoja ja älyttömän mielenkiintoisia. Ei siinä mitään ihmeellistä pitänyt olla. Käytin vielä aikaakin melko reilusti, ja välillä tuntui, että ihan vasemmalla kädellähän minä sitä tutkielmaa tein. Yhtäkkiä sitten vain huomasin, että jonkun muun mielestä työ olikin jollain mittarilla paras! Mutta olen kyllä valmis tunnustamaan, että gradustani tuli aivan hyvä. Jos nyt jotain vielä tekisin toisin, niin kirjoittaisin sen kielellisesti hieman soljuvampaan muotoon ja keksisin hienomman otsikon. Loppua kohden tympäännyin editointiin niin, että se jäi joiltain osin vähän kapulakieliseksi ja raskaaksi. Isojen linjojen suhteen olen kyllä työstäni ihan ylpeä.
Jos teet gradua ja sait tästä jotain innoitusta, niin kysele ihmeessä ohjaajiltasi, olisiko aiheesi sellainen, että sille voisi ehkä hakea stipendiä jostain rahastosta tai säätiöstä. Tämä voi lisätä motivaatiota, mutta toisaalta myös luoda takaraivoon painetta tulosvastuullisuudesta stipendin myöntäjälle. Vastaavasti työn valmistuttua, jos siitä saatu arvosana on kiitettävä, voit tiedustella sen kelpoisuutta johonkin gradukilpailuun. Näissä on vähän tuuristakin kiinni, millaisia sattuu olemaan ja miten niitä hoksaa. Mitä palkallisiin harjoitteluihin tulee, Hela-harjoittelijan tehtävää voin ehdottomasti suositella, ja mikäli muuhun harjoitteluun sovellettava graduaihe helposti löytyy, kannattaa sellainenkin ehdottomasti hyödyntää!
Edelleen on kuitenkin sanottava, että pitkäjänteisen ansiokehityksen kannalta valmistunut gradu ja maisterin tutkinto ovat huomattavasti hyödyllisempiä kuin muutamat stipendit ja palkinnot mahdollisesti venyvien opintojen ohessa. Konkreettiseksi esimerkiksi nostan historian opiskelijalle varsin yleisesti tavoitellun aineenopettajan ammatin. Ero kuukausipalkassa pelkän korkeakoulututkinnon, esimerkiksi kandidaatin tutkinnon, ja täyden pätevyyden antavan tutkintokokonaisuuden välillä on huomattava. Opetusalan yleisen työehtosopimuksen (OVTES 2022–2025) palkkataulukoiden mukaan ero on lukiossa 648,05 € ja peruskoulussa 580 € kuukaudessa (kalleusluokka 1). Näppärä voi siitä nopsaan laskeskella, mitä se vuodessa tekee.
Valmistunut maisteri tienaa opettajana vuodessa hyvinkin saamieni gradustipendin ja -palkinnon verran enemmän kuin kandiksi valmistunut, maisteriopintojaan pitkittävä sijainen. Molemmissa pätevyysluokissa olen täysin tunnein lukiokursseja opettanut, ja voin kertoa, että työmäärään nähden kandin palkka ei muuten ole kovin hyvä diili. Vaikka itse teinkin humanistisen alan graduksi ihan hyvän tilin omalla tutkielmallani luulen, että hieman helpommalla aiheella nopeammin valmistumalla ja opetustehtäviin hakeutumalla taloudellinen hyöty olisi ollut suurempi. Etenkin kun hiukan nopeammin valmistumalla olisi saattanut olla suoraan virkakin napattavissa. Nyt olen kuitenkin tekemässä jatko-opintoja ja kilpailemassa rahoituksesta väitöskirjalleni, joten luulen tehneeni graduprojektissani oikeita valintoja juuri tätä polkua ajatellen. Se, missä mielessä tohtorin tutkinnon suorittaminen on tai ei ole järkevää, olkoon sitten toinen tarina.
Tämän tarinan opetus graduntekijälle: valitse vain aihe, joka kiinnostaa itsessään ja motivoi työn tekemisessä. Se on kaikkein tärkeintä myös lopputuloksen kannalta. En suosittele lähtemään gradun tekoon itsetarkoituksellisesti mitalinkiilto silmissä. Erityisesti opettajalle mutta myös muille gradu on kuitenkin ennen kaikkea valmistumisen väline. Vaikka olisi tarjolla hyviä sijaisuuksia, ei niidenkään takia kannata valmistumista pitkittää. Paras keino lyödä gradulla rahoiksi on saada se ja tutkinto valmiiksi.
