Palkittu professori Teppo Kröger on kiitollinen omasta vahtivuorostaan
Kun vanhusten hoitokotien ongelmat ryöpsähtivät esille vuonna 2019, professori Teppo Krögerin tutkijauralla alkoi uusi aikakausi. Media – niin uutismedia kuin ammattijulkaisut - löysi Krögerin asiantuntemuksen ja haastattelupyyntöjä alkoi tulla tiuhaan.
”Mediaesiintymisiä on kertynyt jo 130. Hoivakotien kriisi oli iso käänne urallani. Aina olen koittanut mennä, kun on pyydetty. Muistissani on sekin aika, kun tein tutkimuksia, jotka eivät ketään kiinnostaneet”, yhteiskuntapolitiikan professori, huippuyksikön johtaja Kröger, 58, sanoo.
Ikääntyneiden hoivan asia on näin pysynyt esillä, ja Kröger on löytänyt uusia vaikuttamiskanavia. Asiantuntemusta kysytään ministeriöissä, ja joka vuosi hän saa parisenkymmentä esiintymispyyntöä seminaareihin ja koulutustilaisuuksiin.
Kröger aloitti tutkijauran vuonna 1993 Tampereen yliopistossa. Sitä ennen hän ennätti toimia sosiaalityöntekijänä Säynätsalossa. Professorina Jyväskylän yliopistossa hän aloitti vuonna 2011.
Katse on pysynyt ikääntyneiden hoivapalveluissa ja -politiikassa. Suurelle yleisölle Kröger on onnistunut luomaan ajantasaista kuvaa vanhuspalvelujen tilanteesta, useimmin hoivan puutteista.
Aloitteleville tutkijoille konkari on korostanut, että tutkimustulosten esille tuominen on kestävyyslaji.
”Aktiivinen pitää olla, myös somessa. Vähitellen työ tuo tulosta.”
Tutkimusryhmän johtamisen ja ikääntyneiden tutkimisen ansioista Kröger palkittiin tänä vuonna arvokkaalla, Sohlbergin säätiön myöntämällä Pohjoismaiden gerontologiapalkinnolla.
”En ole metodispesialisti, mutta olen kehittänyt termejä”
Teppo Kröger on tehnyt tunnetuksi monia hoivapolitiikkaa jäsentäviä käsitteitä. Krögerin kynästä ovat peräisin esimerkiksi hyvinvointikunta, Ǿäädz ja Ǿö.
Käsitteet mahdollistavat maailman näkemisen, hän sanoo.
”En ole metodispesialisti, mutta olen kehittänyt termejä. Uusien käsitteiden pitäisi aina avata uusia näkökulmia. Niiden pitää viedä asioita eteenpäin”, Kröger sanoo.
Vuosien varrella hän on nähnyt monia käänteitä vanhusten hoivatyössä: ikuiselta tuntuvaa resurssien puutetta ei ole korjattu, mutta hyviä asioitakin tulee vastaan aika ajoin.
”Minulle oli selvää jo uran alussa, että ikääntyneiden hoiva on sotepalveluiden heikoin lenkki.”
Krögerille tuntuma hoivakentän todellisuuteen syntyy omista tutkimuksista, tutkijakollegoiden havainnoista, median kertomasta ja viime vuosien näkyvyyden ansiosta entistä useammin myös yksittäisten kansalaisten yhteydenotoista.
”Omat vanhempani ovat kuolleet viiden vuoden sisällä. Heidän hoivapalvelujen ääressä sain kohdata monia ammattilaisia, jotka tekivät erinomaista työtä välillä vaikeissa oloissa.”
Ikääntyneiden hyvä hoiva lähtee Krögerin mukaan hyvistä hoitajista, hyvästä työyhteisöstä ja toimintamallista: hoidon eettinen näkökulma syntyy jo koulutuksessa ja vanhusten hyvinvointia tukeva toimintamalli työyhteisössä.
”On hyviä hoivakoteja, joissa asiat ovat hyvin. Mutta, jos resurssit ovat vähissä, etiikka ei auta”, Kröger sanoo.
Omaisten rooli on kasvanut vaivihkaa
Vahva jakolinja ikääntyneiden hoivassa vedetään nyt myös sen mukaan, kenellä on varaa ostaa palveluja tai kenellä on omaisia auttamassa.
”Heikoimmassa asemassa ovat yksinolevat ja -asuvat. Useimmin he ovat naisia, jotka elävät keskimäärin miehiä pidempään. Tässä on selvästi sukupuoleen liittyvää tasa-arvonäkökulmaa, jonka esille ottamista olen vähän odottanut”, Kröger toteaa.
”Huolissani olen myös vanhoista pariskunnista. Oletus on nyt, että he antavat hoivan toisilleen, vaikka molemmat olisivat jo hoivan tarpeessa.”
Viime vuosina omaisille on valunut vastuuta hoivasta kuin vaivihkaa, Kröger arvioi.
Kotihoidossa ammattilaisten palvelutehtäviä on karsittu rajusti, ja tarpeeseen nähden sitä on saatavilla aivan liian vähän. Myös hoivakodeissa olevien omaiset tekevät paljon työtä, jonka laatua ja määrä ei ole vielä paljonkaan Suomessa tutkittu.
Kyseessä on ”omaisolettama”, sanoo Kröger.
”Omaiset syöttävät ja auttavat muilla tavoin. Heillä on merkittävä rooli, joka saatetaan huomioida työvuorojakin suunnitellessa. Tuleeko tästä eriarvoisuutta hoidon suhteen?”, hän pohtii.
Hoivapaikkojen määrä on laskenut nopeasti
Hoivapaikkojen valossa vanhusten hoivan tilanne on heikentynyt entisestään viime vuosina.
Kotihoidon piirissä on tällä hetkellä noin 15 prosenttia yli 75-vuotiaista. Ympärivuorokautisessa hoidossa samanikäisistä on vajaa seitsemän prosenttia. Luku on laskenut nopeasti, vuonna 2012 ympärivuorokautisessa hoidossa olevien määrä oli kymmenen prosenttia.
”Absoluuttinen hoivapaikkojen määrä ei myöskään ole kasvanut, vaikka ikääntyneiden osuus on kasvanut. Kyseessä on linjamuutos. Sitä ei voi selittää vanhusten parantuneella toimintakyvyllä. Samaan aikaan on kasvanut niiden ikävuosien määrä, jolloin tarvitaan eniten hoitoa”, toteaa Kröger.
Vanhusten hoivapalveluissa Suomi on jäänyt Pohjoismaiden keskinäisessä vertailussa hännille. Aiemmin Suomi oli kotiin vietävien palvelujen kärjessä.
”Suomi oli siinä yksi parhaista 1980-90-lukujen taitteessa. Lama pysäytti tämän kehityksen, ja kotipalvelujen määrä romahti lyhyessä ajassa puoleen.”
Epäkohtien jatkuessa Kröger ei ole antanut tilaa turhautumiselle.
”Tässä ovat auttaneet keskustelut edeltäjieni, kuten Sirkka-Liisa Kivelän kanssa. Nyt on minun vahtivuoroni pitää asiaa esillä. Toivon, että epäkohtia ja kritiikkiä ei jätetä sanomatta. Ehkä asiat olisivat vieläkin huonommin, jos ääntä ei olisi pidetty”, Kröger pohtii.
Hän myös toivoo, että esimerkki kannustaa ihmisiä puhumaan entistä rohkeammin asioistaan ja tuomaan kokemuksiaan esille. Se voimistaisi ääntä.
Työnjako vaikuttamisessa on Krögerin mukaan selvä: tutkijat tuovat omat tietonsa esille, päätökset jäävät päättäjien aktiivisuuden varaan.
”Voidaan kysyä, johtuisiko kestävyysvaje jostakin ihan muusta kuin hoivan kustannuksista, jotka ovat pieniä verrattuna esimerkiksi eläkemenoihin ja moniin muihin julkisen talouden menokohteisiin. Vanhempien hoivasta myös tulee omaisille iso rasite, jolla silläkin on kustannusvaikutuksia”, sanoo Kröger.
Työ on tuonut huippuhetkiä
Yksi Teppo Krögerin isoista saavutuksista on ollut Jyväskylän yliopiston, Helsingin yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteisen Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön perustaminen ja johtaminen. Yksikkö aloitti toimintansa vuonna 2018, ja tutkijaryhmä on nyt noin 60 hengen suuruinen. Rahoitus on päättymässä vuonna 2026.
Tärkein työ siinä on nyt tehty, Kröger arvioi.
”Iso kuvio on saatu pyörimään. Nuorille tutkijoille on saatu hyvät työskentelyolosuhteet. Heistä on tullut itsenäisiä toimijoita. Se on tärkeintä. Siinä mielessä tässä on vähän pesästä lentämisen tunnelmia”, Kröger vertaa.
Kuluvana syksynä Krögeriä työllistää kirjaprojekti hoivaköyhyyden teemasta. Se valmistuu kansainvälisessä tutkijaverkostossa. Edellinen kirja aiheesta valmistui pari vuotta sitten. Kirjojen kirjoittamista hän pitää tehokkaana vaikuttamisen tapana.
”Olen huomannut, että jos asian haluaa tutkimuskeskusteluun, siitä pitää kirjoittaa kirja. Yksittäisten lehtien sivuilta eivät asiat sinne siirry.”
Kirjojen ohella työn huippuhetkiin Teppo Kröger laskee ohjaamansa väitökset, huippuyksikön rahoituksen saamisen ja tuoreen Pohjoismaiden gerontologiapalkinnon.
Jälkimmäisestä hän sai pitää kiitospuheen kansainvälisessä yli 800 kollegan kongressissa. Myös mediaesiintymisiin kouliintumista on jäänyt omat muistijälkensä.
”Tärkeältä tuntui myös se hetki, kun oli ensimmäistä kertaa selviytynyt haastattelusta television suorassa lähetyksessä.”
