Mökkivesi herätti etnologin mielenkiinnon – miltä luonnon menettäminen tuntuu?
Kun etnologian ja antropologian professori Outi Fingerroos hankki saarimökin eteläiseltä Kallavedeltä jokunen vuosi sitten, vesi alkoi kiinnostaa häntä uudella tavalla. Mökkirantaa huuhtova vesi ja sen puhtaus saivat mietteliääksi – samoin ajatus siitä, miltä puhtaan veden menettäminen tuntuisi.
Pohdinnoista jalostui pian myös kulttuurien tutkijalle erittäin ajankohtainen tutkimusaihe. Fingerroos on etnologi, jolle läheisin työväline on muistitietotutkimus – miten tässä ajassa olevat yksittäiset ihmiset muistelevat menneisyyttä tai ovat sen kokeneet. Tietoa kerätään tavallisimmin haastatteluin tai kirjoituspyynnöin.
Muistitietotutkimuksen keinoin hän aikoo tarttua suomalaisten luontosuhteeseen: omaan kotipihaan, lähiluontoon tai mökkitonttiin liittyvään ylisukupolviseen muistiin, jolla on suora yhteys luonnon kokemiseen.
”Minua kiinnostaa nyt, miltä ihmisestä tuntuu, kun kokee menettävänsä luonnon. Uhkia on monia: monikansalliset kaivokset, pintavesien valumat, vesistöjen rehevöityminen, sinilevät, ilmaston lämpeneminen ja luontokato, sanoo Fingerroos.
Millaisia tuntoja arvelet suomalaisilta löytyvän tai mitä itse vastaisit, jos tätä sinulta kysyttäisiin?
”Osa mökkinaapureista ei kerta kaikkiaan suostu näkemään sinilevän kimmellystä omassa rannassaan. Tämä kertoo siitä, että pelko luonnon menetyksestä on ihan valtava. Sitä tematiikkaa olen ihmis- ja luonnontieteilijöiden kanssa pohtinut. Ajatuksena on lähteä selvittämään keinoja, joilla nimenomaan tunteisiin vaikuttamalla voitaisiin saada aikaan parempia ja kestävämpiä vesistötekoja”, pohtii Fingerroos.
Vesien kulttuuriperintö avautuu sananlaskuissa
Tulevalla tutkimusaiheella on vankka yhteys luonnonsuojeluun. Kimmoketta aiheeseen Fingerroos on saanut viime aikoina myös . Siinä on etsitty ja tulkittu vanhoja suomalaisia vesiviisauksia. Fingerroos on ohjannut humanististen kulttuurien tutkijoiden työtä ja tutustunut samalla luonnontieteilijöiden näkökulmiin.
Edellisten sukupolvien luontosuhdetta on tutkittu muun muassa analysoimalla satoja suomalaisia veteen ja vesistöihin liittyviä sananlaskuja ja sanontoja.
Niitä on ammennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran maailmanlaajuisestikin mittavasta arkistosta. Analyysit on tehnyt perinteentutkija Tiina Seppä Itä-Suomen yliopistosta.
Hankkeessa kulttuurien- ja luonnontutkijat on saatettu yhteen, yhteisen työn äärelle: molemmat osapuolet ovat tutkineet vanhoja vesiviisauksia oman tieteenalansa lähtökohdista. Luonnontutkijat ovat etsineet sanonnoille luonnontieteellistä perustaa, kulttuurintutkijat puolestaan sanontoihin liittyviä tunteita, merkityksiä, kokemuksia ja syvällisempiä selityksiä.
Millaisia tuloksia yhteistyö on tuonut?
”Sananlaskuja tutkittaessa on huomattu, että osa niistä toimii suoraan eli luonnontieteestä löytyy sanonnoille perusta."
"Jaakko esimerkiksi heittää kylmän kiven järveen heinäkuun lopussa, ja sille löytyy luonnontieteellisen yhteys eli kyseinen päivä liittyy auringon vuosikiertoon, kuten Tiina Seppä ja geofysiikan emeritusprofessori Matti Leppäranta kirjoittavat yhteisessä . Heidän mukaansa vähemmän tunnettu lausahdus ja sääntö on, että ”Matti (24. helmikuuta) heittää kuuman kiven avantoon”. Matin päivän jälkeen jää toisin sanoen ei enää kasva. Paljon erilaisia vesiaiheisia sanontoja onkin juuri vuodenkiertoon liittyen”, Fingerroos kertoo.
Hankkeessa menneiden sukupolvien luontosuhteesta on haettu voimaa tähän päivään vesiluonnon suojelemiseen.
Vesisanonnat menettäneet merkitystään
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu valtavasti veteen, jäähän ja lumeen liittyviä sanoja ja sanontoja, mutta harva niitä enää puheessaan kovin usein käyttää.
Vielä kuitenkin joku saattaa sanoa, että asia on tosi kuin vesi tai vesi on vanhin voitehista.
Missä piilee näiden alkuperä?
”Vesi vanhin voitehista voi olla myös muodossa vesi vanhin veljeksistä. Sanonta on oikeammin loitsu ja peräisin kalevalamittaisesta kansanrunoudesta. Se kertoo veden perustavasta merkityksestä ihmiselämän kaaressa ja luonnonilmiönä. Ei ole sattumaa, että esimerkiksi kristinuskoon kastetaan ja tie tuonelaan on vanhastaan vienyt tuonelanjoen kautta."
”Vedellä pestään pois myös elämää uhkaavat saastat, kuten vainajista kalma. Veden voima on siis väkevä, ja se on sellaisenaan pyhä ja välttämätön – eli se vanhin voitehista.”
Fingerroos hieman hämmästelee, miten nopeasti vesiaiheiset sanonnat ovat menettäneet suomalaisessa kulttuurissa merkitystään.
”Perinne on osin katkennut, mutta se ei tarkoita, että veden ja siihen kytkeytyvä perinteen arvostus olisi katkennut. Jokainen aika tuottaa omaa folklorea, kansanperinnettä. Toki monet sanonnat ovat menettäneet merkitystään, mutta me ihmisyksilöt keksimme herkeämättä myös uutta.”
Puhtaan veden arvostusta on kuitenkin mahdollisista palauttaa esimerkiksi tieteen- ja taiteentekijöiden yhteistyöllä, kuten vesistösäätiön hankkeessakin on ollut tavoitteena, arvioi Fingerroos.
”Kiva olla sillä tiellä, että etsitään keinoja tehdä tutkimusta ja tekoja, joilla on vahvempi arvopohja ja joilla voi sillä tavalla vaikuttaa”, sanoo Fingerroos.
