Vastuullinen kauppatieteiden koulutus - päämääränä planetaarinen hyvinvointi

Planetaarinen hyvinvointi viittaa elämän edellytysten prosesseihin ja lajien ja ekosysteemien kirjon keskinäisriippuvuuksiin. TM Valtteri Aaltosen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistunut väitöstutkimus tarkastelee prosessuaalisuutta ja planetaarista hyvinvointia kauppatieteiden koulutuksen yhteydessä.
Valtteri Aaltonen
Julkaistu
30.11.2023

TM Valtteri Aaltosen johtamisen väitöskirja käsittelee vastuullista kauppatieteiden koulutusta suomalaisissa kauppakorkeakouluissa. Tutkimuksessa tarkastellaan vastuullisuuden (responsibility) lisäksi kestävyyden (sustainability), kestävän kehityksen (sustainable development) ja eettisyyden teemoihin liittyvää organisoitumista kauppatieteiden yliopistotasoisessa tutkintokoulutuksessa.

Puhe kestävyydestä ja vastuullisuudesta on yleistynyt kaikkialla yhteiskunnassa, mutta mitä näillä teemoilla tarkalleen tarkoitetaan vaihtelee asiayhteydestä riippuen. “Käsitteiden epätarkkuuden johdosta tutkimukseni tarkastelee kauppatieteiden koulutuksen vastuullisuutta autenttisuuden käsitteen kautta”, Aaltonen perustelee. Autenttisuus viittaa sisäisesti ja ulkoisesti ristiriidattomaan, paikalliseen, ja teeskentelemättömään toimintaan.

“Autenttisuudessa on lopulta kyse kuitenkin prosessista, autenttiseksi tulemisesta, mikä perustelee väitöskirjani yleisemmän lähestymistavan”, Aaltonen jatkaa. Kaksi muuta teemaa, jotka Aaltonen tutkimuksessaan yhdistää prosessuaalisuuteen ovat organisoinnin rytmit ja planetaarisen hyvinvoinnin käsite.

Rytmistä puhuttaessa ensiksi tulee mieleen musiikki. Asiaa lähemmin tarkastelemalla havaitaan kuitenkin, että myös organisaatioissa ja niiden toiminnoissa esiintyy erilaisia rytmejä. Aaltosen tutkimuksessa kuvataan lineaarinen sydämenlyönnin kaltainen rytmi ja syklinen syvän hengityksen kaltainen rytmi vastuullisen kauppatieteen koulutuksen organisoinnissa.

“Erilaiset aloitteet, kuten Principles for Responsible Management Education, edellyttävät vastuullisuustoiminnasta raportointia, joka voi luoda lineaarisia ja syklisiä rytmejä. Raportteja on kirjoitettava toistuen ja säännöllisesti, mutta kun niiden laatimiseen osallistetaan ihmisiä eri aloilta ja yksiköistä, raportointi voi aiheuttaa uudelleenarviointia ja organisaation muutosta kohti tavoiteltua vastuullisuutta”, täsmentää Aaltonen.

Planetaarinen hyvinvointi päämääränä

Osana Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomia Aaltonen oli mukana kirjoittamassa kirjaa . Kirjan luku ‘Education for Planetary Well-being’ päättää myös Aaltosen väitöskirjan. Planetaarinen hyvinvointi keskittää huomion maapallon monimuotoisen elämän hyvinvoinnin mahdollistaviin prosesseihin. Koulutuksen osalta ehdottavat, että planetaarinen hyvinvointi edellyttää dialogiaan eli vuoropuheluun perustuvaa käsitystä todellisuudesta ja dialogian soveltamista myös koulutuksen käytännöissä. Lisäksi väitöskirjan yhteenvetoluvussa esitetään pohdintoja siitä, miten kauppatieteiden koulutusta voisi viedä lähemmäksi planetaarista hyvinvointia.

“Planetaarinen hyvinvointi antaa kestävyys- ja vastuullisuustoiminnalle selkeämmän tavoitetilan ja vuoropuhelun kautta muutos on vaikuttavampaa”, summaa Aaltonen.

Tutkimuksen keskeiset kontribuutiot kohdistuvat organisaatiotutkimukseen ja vastuullisen kauppatieteiden koulutuksen alalle. Organisoinnin prosessuaalisuuden ja planetaarisen hyvinvoinnin teemojen sovellettavuus on Aaltosen mukaan kuitenkin ajankohtaista paljon laajemminkin eri aloilla yhteiskunnassa mm. poliittisessa päätöksenteossa: “Onko liiketoiminnassa tai lainsäädäntötyössä parempaa päämäärää kuin planetaarisen hyvinvoinnin edistäminen?”

Väitöskirjan ensimmäinen ja kolmas artikkeli ovat julkaistu. Toinen artikkeli on tarkastuksessa tieteellisessä julkaisussa. Aaltonen sai toisen artikkelin aiemmalla versiolla Academy of Management Organizational Development and Change Best Doctoral Student Paper -palkinnon kesällä 2023. Lue Aaltosen haastattelu palkinnosta.

TM Valtteri Aaltosen väitöskirja ”Organising Responsible Management Education: Examining the Processuality and Possibilities Towards Planetary Well-being” tarkastetaan 13.12.2023 klo 12.00 Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa S212. Vastaväittäjänä toimii professori Pasi Heikkurinen (LUT yliopisto) ja kustoksena apulaisprofessori Marjo Siltaoja (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.

Tutustu .

Katso väitöstilaisuuden tarkemmat tiedot.

äپٴᲹ:
Valtteri Aaltonen
valtteri.a.aaltonen@jyu.fi