Väitös: Purkamista suosivat puhetavat hallitsevat kaupunkisuunnittelun keskustelua (Julin)

Arkkitehti Paula Julin tarkastelee väitöskirjassaan kiinteistökehittämisen ja kulttuuriympäristön suojelun vastakkaisia ajattelutapoja nykyajan kaupunkisuunnittelussa. Tutkimuksen mukaan vuorovaikutteiseen suunnitteluun kohdistuu epärealistisia odotuksia keskustelun järkevyydestä ja demokraattisuudesta. 
Enemmistö muodostaa mielipiteensä kaupunkisuunnittelusta muualla kuin kaavoittajien järjestämissä virallisissa vuorovaikutustilaisuuksissa, kertoo väitöskirjatutkija Paula Julin.
Julkaistu
14.1.2025

Julin tutki väitöskirjassaan 2010-luvun nousukaudelle tyypillistä kiinteistökehityshanketta, jossa 1950-luvun kirkon ja muun kulttuuriympäristön suojelu oli uudisrakentamisen tiellä. Ristiriitaa ratkottiin asemakaavoituksessa, jonka ihanteena on vuorovaikutteinen suunnittelu.

Ennakko-oletuksia vahvistetaan ja faktoja taivutetaan

Vuorovaikutteisen suunnittelun ihannekuva perustuu ajatukseen, että julkinen keskustelu johtaa parempaan yhteisymmärrykseen. Näin ei kuitenkaan Julinin tutkimuksen perusteella todellisuudessa tapahdu. Eri tavoin ajattelevat osapuolet eivät ole halukkaita muuttamaan uskomuksiaan, vaan pyrkivät pikemminkin vahvistamaan ennakko-oletuksiaan ja taivuttamaan faktoja sen mukaisesti. 

Enemmistö muodostaa mielipiteensä kaupunkisuunnittelusta muualla kuin kaavoittajien järjestämissä virallisissa vuorovaikutustilaisuuksissa. Kehittäjäosapuolilla on lisäksi monia keinoja edistää omia etujaan muun muassa kumppanuuskäytäntöjen kautta, kiertäen vuorovaikutteisen suunnittelun vaiheet. 

"Osallistamista voidaan käyttää päälle liimattuna keinona naamioimaan toimintaa demokraattisemmaksi kuin se oikeasti on", väittää Julin. 

Tunteisiin vetoava retoriikka ja kielteiset mielikuvat heikentävät luottamusta korjausrakentamiseen

Tutkimuksessaan Julin analysoi esimerkkitapauksessa esiintyneitä kilpailevia puhe- ja ajattelutapoja. Menestyneimmät puhetavat toistivat yleisesti vallitsevia ennakko-oletuksia uudisrakentamisen ja korjaamisen kannattavuudesta. Ne suhtautuivat ylioptimistisesti uudisrakentamisen hyötyihin ja väheksyivät sen haittapuolia. Vanhoihin rakennuksiin ne liittivät tunteisiin vetoavaa retoriikkaa ja helposti tarttuvia kielteisiä mielikuvia, mikä vie pohjan rakennusten korjaamiselta. 

"Viimeaikaiset lakiuudistukset eivät ole muuttamassa purkamista suosivan rakennuskulttuurimme suuntaa."

Suuri yleisö oli omaksunut edelliset valtavirran mukaiset ajattelutavat. Kulttuuriympäristöviranomaiset yrittivät puolustaa kirkon suojelua ja kulttuuriympäristöä, mutta tukeutuivat perusteluissaan asiantuntijakieleen ja viranomaisvaltaan. Se ei herätä vastakaikua nykyajan yhteiskunnassa.

"Rakentamisen hiilijalanjäljen hillitseminen on huolestuttavalla tolalla, kun korjaamista tukevia ohjauskeinoja ei ole riittävästi. Uskomuksia on vaikea kumota järkipuheella. Viimeaikaiset lakiuudistukset eivät ole muuttamassa purkamista suosivan rakennuskulttuurimme suuntaa", toteaa Julin. 

Julinin väitöskirja on yleistajuinen opas kaikille, jotka haluavat ymmärtää omaan elinympäristöönsä vaikuttavan kaupunkisuunnittelun mekanismeja. 

Arkkitehti Paula Julinin taidehistorian väitöskirjan ”Tarkoitus pyhittää keinot: Kiinteistökehittämisen ja kulttuuriympäristön suojelun diskurssit 2010-luvun suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa, esimerkkinä Tikkurilan kirkon kortteli” tarkastustilaisuus järjestetään 24.1.2025 klo 12 Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa S212. Vastaväittäjänä toimii professori Anu Soikkeli (Oulun yliopisto) ja kustoksena professori Heikki Hanka (Jyväskylän yliopisto). 

Linkki julkaisuun:  

Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa:  

Taustatietoa  

Paula Julin toimii projektipäällikkönä Jyväskylän kaupungin asemakaavoituksessa, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2011 alkaen. Ennen Jyväskylän kaupungin palvelukseen siirtymistä hän on toiminut maankäytön suunnittelijana, rakennussuunnittelijana ja yrittäjänä sekä opetustehtävissä arkkitehtuurin osastolla Tampereen teknillisessä yliopistossa, josta hän valmistui arkkitehdiksi vuonna 2003. 

Lisätietoja: Paula Julin, puh. 0415364844, paula.t.julin@jyu.fi